Kyllähän sinne aina lukijoita mahtuu! Jos laitat viestiä osoitteeseen galaetha88(a)gmail.com niin voin lisätä sinut sinne salaisen blogin puolelle lukijaksi. :3
Asetteluohjeita 1: Kappalejako ja vuorosanojen merkitseminen Kappalejako Kappalejako on tärkeää tekstin lukemisen kannalta. Liian pitkät kappaleet ovat rasittavia lukijalle, liian lyhyet kappaleet taas voivat saada tekstin tuntumaan turhan hypähtelevältä. Joka tapauksessa kappalejaon merkitystä ei kannata vähätellä ja on tärkeää oppia alusta lähtien jakamaan tekstinsä mielekkäiksi, lyhemmiksi kokonaisuuksiksi, jotta lukeminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Hyvä kappalejako helpottaa myös kirjoittajan työtä. Kappaleenvaihto tulee yleensä silloin, kun siirrytään asiasta tai tapahtumasta toiseen. Esimerkkinä vaikka tämä kirjoitus; kun aihe vaihtuu, myös kappale vaihtuu. Tällöin tulee rivinvaihto ja seuraavasta kappaleesta sisennetään hieman ensimmäistä lausetta. Muutaman välilyönnin laittaminen riittää. Netissä sisennykset eivät usein näy, joten blogiin tai foorumille julkaistavissa teksteissä on pakko jättää enemmän tekstiin tyhjiä rivejä kuin normaalissa proosateksti...
Osa 3: Kertoja, näkökulma ja kuvailu Kertoja Kertojatyypit Kertojatyyppejä on kaksi: kaikkitietävä kertoja ja minä -kertoja. Kaikkitietävällä kertojalla tarinaa kerrotaan ulkopuolisen näkökulmasta; kertoja kuitenkin on tietoinen kaikista tapahtumista (siitä nimitys ”kaikkitietävä”). Minä -kertojalla taas kertojana toimii tarinan päähenkilö. Esimerkki kaikkitietävästä kertojasta: Lämpöinen tuulenhenkäys ja pitkät heinät löivät Emilian nilkkoja, kun hän kulki omenapuita kohti. Jalkoja kutitteli niin, että oli vaikea olla nauramatta. Tyttö ojensi kättään ja hänen perässään kulkeva poika tarttui siihen; lämpöisenä, todellisena. Emilia katsoi häneen hymyillen olkansa yli. Poika oli juuri niin komea kuin hän muistikin. Ruskeat, pörröiset hiukset, jotka laskeutuivat alas otsalle ja korvien päälle kihararyöppyinä. Kirkkaan siniset silmät, joissa tuikki aina tuo sana poikamaisen kujeileva ilme. Hän hymyili Emilialle ja tuo ele sai tytön sydämen heti sykkimään kiivaammin...
Kuva: Risingshadow Emmi Itäranta: Teemestarin kirja Teos 2012 Luettu e-kirjana Olen tietoisesti vältellyt tämän kirjan lukemista. Sen kansi on vain niin ruma (molemmat versiot)... Juoni kuulostaa niin tylsältä... Ja kieltämättä sekin juilii mielen perällä, että tämä kirja julkaistiin, koska se voitti kirjoituskilpailun; samaisen johon myös allekirjoittanut lähetti romaanintekeleensä. Mjooh. Ei siitä sen enempää. Mutta siis. Teemestarin kirja tosiaan sijoittuu dystopia tulevaisuudenkuvaan, jossa ilmastonmuutos on ottanut maapallon niskalenkkiotteeseen, jäätiköt ovat sulaneet ja lumiset talvet ovat jotakin satukirjan höpötystä. Päähenkilö, Noria, opiskelee isänsä opastuksella teen tietä tullakseen joku päivä teemestariksi. Eräänä päivänä Norian isä paljastaa, että läheisessä luolassa on salainen lähde, jonka suojelijana teemestari toimii. Koska mitäs sitä muutakaan salaisesta vesilähteestä keittelisi kuin teetä maailmassa, jossa vedestä on krooninen pula. Käy järkeen. Päättö...
Hei! Olisin kiinnostunut lukemaan myös salablogin tarinoita. Kaipaatko uutta kommentoijaa? ;)
VastaaPoistaKyllähän sinne aina lukijoita mahtuu! Jos laitat viestiä osoitteeseen galaetha88(a)gmail.com niin voin lisätä sinut sinne salaisen blogin puolelle lukijaksi. :3
Poista