Kirjoittamisesta (osa 3 luvut 1-2)

Osa 3: Kertoja, näkökulma ja kuvailu

Kertoja

Kertojatyypit

Kertojatyyppejä on kaksi: kaikkitietävä kertoja ja minä -kertoja. Kaikkitietävällä kertojalla tarinaa kerrotaan ulkopuolisen näkökulmasta; kertoja kuitenkin on tietoinen kaikista tapahtumista (siitä nimitys ”kaikkitietävä”). Minä -kertojalla taas kertojana toimii tarinan päähenkilö.

Esimerkki kaikkitietävästä kertojasta:

Lämpöinen tuulenhenkäys ja pitkät heinät löivät Emilian nilkkoja, kun hän kulki omenapuita kohti. Jalkoja kutitteli niin, että oli vaikea olla nauramatta. Tyttö ojensi kättään ja hänen perässään kulkeva poika tarttui siihen; lämpöisenä, todellisena. Emilia katsoi häneen hymyillen olkansa yli. Poika oli juuri niin komea kuin hän muistikin. Ruskeat, pörröiset hiukset, jotka laskeutuivat alas otsalle ja korvien päälle kihararyöppyinä. Kirkkaan siniset silmät, joissa tuikki aina tuo sana poikamaisen kujeileva ilme. Hän hymyili Emilialle ja tuo ele sai tytön sydämen heti sykkimään kiivaammin.

Esimerkki minä -kertojasta:

Lämpöinen tuulenhenkäys ja pitkät heinät löivät nilkkojani, kun kuljin omenapuiden luo. Nilkkojani kutitteli niin, että oli vaikea olla nauramatta. Ojensin kättäni ja hän tarttui siihen, lämpöisenä, todellisena. Katsoin poikaan olkani yli. Tämä oli juuri niin komea kuin muistinkin. Ruskeat, pörröiset hiukset, jotka laskeutuivat alas otsalle ja korvien päälle kihararyöppyinä. Kirkkaan siniset silmät, joissa tuikki aina tuo sana poikamaisen kujeileva ilme. Hän hymyili minulle ja tuo ele sai sydämeni heti sykkimään kiivaammin.

Kertojatyypin valinta on aivan omasta mausta kiinni. Kumpaakin tyyliä kannattaa kuitenkin kokeilla ainakin kerran; varsinkin jos vasta harjoittelet kirjoittamista ja haet omaa tyyliäsi. Eri tarinoihin myös eri kertojatyypit sopivat eri tavalla, joten voi olla hyväksi osata kirjoittaa kummallakin tyylillä.

Kertojatyypeissä on muutamia eroja. Kaikkitietävällä, ulkopuolisella kertojalla on helpompi irtautua hahmon näkökulmasta. Minä -kertojalla näkökulman vaihtaminen on hankalampaa, sillä näkökulma pysyttelee aika tarkkaan päähenkilö/kertojan silmien takana. Kun minä -kertojalla irtaudutaan kertojan näkökulmasta, joudutaan tavallaan kertomaan asioita, joita kertoja ei ole ollut näkemässä. Kaikkitietävä kertoja näkee kaiken, jolloin tätä ongelmaa ei ole. Jos siis tarinassasi on useita päähenkilöitä, joiden välillä haluat vaihdella näkökulmaa, ulkoinen kertoja voi olla parempi vaihtoehto. Tällöin näkökulmanvaihdoksista tulee selkeitä ja helposti tekstistä erottuvia.

Minä -kertoja on myös siitä erilainen, että se ei ole kaikkitietävä. Minä -kertojalla on aina hahmonsa näkökulma ja asenteet, samoin kertojan tiedot voivat olla vääriä tai vanhentuneita. Minä -kertoja ei myöskään tunne kaikkien hahmojen päänsisäisiä ajatuksia. Minä -kertoja on siis tavallaan ”epäluotettavampi” kuin kaikkitietävä kertoja. Tämä on kuitenkin yleensä pieni ongelma, sillä ulkopuolisellakin kertojalla kirjoittaessa tekstissä on aina jonkinlainen näkökulma. Jos näkökulmaa ei juurikaan ole, teksti saattaa muuttua turhan asiakirjamaiseksi; siitä tulee tavallaan lehtiteksti. Tämä voi vaikeuttaa tarinaan samaistumista. Näkökulmasta lisää hieman myöhemmin.

Lukijan suora puhuttelu

Joskus tekstissä (lähinnä novelleissa tai lyhemmissä proosateksteissä) voidaan käyttää tehokeinona myös lukijan suoraa puhuttelua tai ns. sinuttelua. Joskus sinuteltava kohde löytyy tekstistä sisältä, joskus sinuttelun kohteena voi olla itse lukija. Näistä ensimmäinen vaihtoehto toimii – varsinkin novelleissa ja runoissa – melko hyvänä tehokeinona, kun käytetään minä -kertojaa. Ulkoisella kertojalla sinuttelua ei oikein voi käyttää samalla tavalla.

Lukijan puhuttelu on kuitenkin jotakin, jota kannattaa välttää. Tätä näkee joskus kaunokirjallisissa teoksissa, kuten vaikka C. S. Lewisin Narnia -sarjassa, mutta en silti suosittele sen käyttöä. Lukijan suora puhuttelu nimittäin rikkoo välittömästi tarinan luoman illuusion. Se saa lukijan muistamaan, että kyseessä on vain tarina, jota on kertomassa kertojaääni.

Näkökulma

Mikä on näkökulma?

Näkökulma on eri asia kuin kertojatyyppi. Kertojatyypit käytiin jo aiemmin ja niitä on kaksi: minä -kertoja ja ulkoinen kaikkitietävä kertoja. Kumpaa vain kertojatyyppiä käytätkin, tekstistäsi silti löytyy näkökulma. Jos näkökulmaa koetetaan peitellä mahdollisimman paljon, kyseessä on lehtiteksti. On merkittävää huomata, että silti lehtitekstistäkin löytyy aina näkökulma! Näkökulmasta ei siis koskaan voi päästä täysin eroon.

Mitä näkökulma sitten oikeastaan tarkoittaa? Kaikki tekstit ovat jollain tapaa värittyneitä. Ne on kerrottu yhden ihmisen ajatusmaailmasta, joten tekstiin vaikuttaa tämän yksilön persoonallisuus, asenne, moraali, ennakkoluulot, menneisyys, ajatukset ja tunteet, samoin kuin kulttuuriset tekijät, normit, etiikka, yleiset tavat ja niin edelleen. Vaikka tekstistä koettaisi kirjoittaa kuinka neutraalia tahansa, näkökulmalta ei voi välttyä. Jokainen länsimaissa kirjoitettu teksti on peräisin länsimaisesta ajatusmaailmasta ja esimerkiksi Aasian kulttuurissa samasta tekstistä voisi moni ihminen närkästyä – vaikka kyseessä olisi miten neutraalisti kirjoitettu teksti! Tätä on näkökulma.

Kaunokirjallisuudessa näkökulma on yleensä aina jonkun hahmon silmien takana. Jos näkökulma pysyttelee melko kaukana hahmoista ja on neutraali, lukijan voi olla vaikeampi samaistua hahmoihin tai imeytyä tarinaan sisään. Kun taas näkökulma on hyvin liki hahmoja – voidaan kuvitella tavallaan kamera, joka kuvaa tapahtumia hahmon niskan takaa – lukijan on helpompi päästä hahmojen pään sisään. Hän samaistuu hahmon tunteisiin ja ajatuksiin, ja niin pääsee kokemaan hahmon surut ja onnen hetket paljon tiiviimmin ja intensiivisemmin. Samoin lukija oppii myös välittämään hahmoista ja niin on paljon kiinnostuneempi tämän kohtalosta.

On omasta tyylistäsi ja mieltymyksistäsi kiinni, kuinka liki hahmojasi haluat pitää näkökulman. Kun näkökulma on etäisempi, kertojaääni voi kommentoida tasaisemmin kummankin hahmon ajatuksia ja tunteita. Toisaalta tällöin tarinan jännitys saattaa laskea, kun kaikki asiat ovat selvillä lukijalle. Joissain tarinatyypeissä etäinen näkökulma saattaa toimia paremmin kuin toisissa. Kokeile ja käytä omaa harkintaasi.

Ajatukset ja tunteet

Edellisessä kappaleessa kerrottiin hahmojen luomisesta ja sen tärkeydestä. Jos olet suunnitellut hahmosi perusteellisesti ennen kirjoittamiseen ryhtymistä, se helpottaa myös näkökulman saamiseen tarinaan. Näkökulma on yleensä päähenkilön ts. protagonistin silmien takana. Jos protagonisteja on useampia, näkökulmaa voi vaihdella näiden hahmojen välillä. Näkökulman vaihtamisesta puhutaan lisää myöhemmin.

Näkökulma ilmenee tekstistä monista pienistä asioista. Selkeimpiä näistä on hahmojen ajatukset ja tunteet. Jos haluat, että näkökulma erottuu selkeästi tekstistä, tarinassa kannattaa kertoa vain yhden ihmisen ajatuksia ja tunteita kerralla. Jos kerrotaan toisen ihmisen ajatuksia, voi lukijalle tulla sellainen olo, että päähenkilö kuulee tämän ajatukset.

Esimerkki:

Tässä katkelmassa päähenkilö, Greta, keskustelee sivuhahmon, Lucienin, kanssa. Koska näkökulma on päähenkilön silmien takana, dialogin lomassa kuvaillaan vain päähenkilön ajatuksia ja tuntemuksia. Sivuhahmon ajatukset ja tunteet tulevat ilmi epäsuorasti ilmeitten, eleiden ja sanojen takaa.

”Niin”, Lucien sanoi ja sitten pysähtyi miettimään. ”Itse asiassa… Minulla on jostakin syystä sellainen mielikuva, että hän käytti tuota sormusta tai jotakin hyvin samanlaista. Se taisi olla oikean käden keskisormessa.”

     Greta painoi kätensä suunsa päälle. ”Isännän vanha sormus… Isännän…” hän mumisi hiljaa ulos. Ajatuksissaan hän kiljui: Ei. Ei voi olla totta. Ei! Hänhän vain valehtelee! Se on hänen sormuksensa. Hän ei vain muista sitä… Aivan niin, Isäntä varmaan varasti sen häneltä!
     Lucien tulkitsi Gretan muminat aivan väärin. ”Jos se haittaa, voin hankkia uuden. Paremman! Oikeasta hopeasta tehdyn tai kultaisen… Mitä vain haluat.”
     ”Ei, ei…” Greta henkäisi ja laski kätensä nopeasti Lucienin käden päälle. ”Pidän tästä, se on oikein kaunis. Ei se haittaa kenen vanha se on… Ja muutenkin tuntuisi turhalta ostaa hieno sormus pelkän valekihlauksen vuoksi.”
     Lucienin ilme näytti kovettuvan hieman viimeisen lauseen myötä. Sulkeutuvan. ”Niin”, hän lausui jäykästi. ”Valekihlauksen.” Lucien näytti puristavan hampaansa yhteen pariin kertaan, kuin pureskellen tämän viimeisen sanan suussaan hienoksi pölyksi. ”En sitten häiritse sinua enempää. Jatka uniasi. Minä taidan tästä…”
     Ja sitten Lucien nousi ja pakeni äkkiä huoneesta.

Tässä kyseisessä katkelmassa on kerrottu paljon päähenkilön ajatuksia suoraan, ts. suorana tajunnanvirtana. Ajatuksia voi kirjoittaa tekstiin myös epäsuorasti, esim. ”Greta ajatteli, miten omituista tämä kaikki oikeastaan oli.” Suoraan kirjoitettuna tämän saman kohdan voisi ilmaista näin: ”Miten omituista tämä kaikki onkaan, Greta ajatteli.” Nämä ovat kumpikin aivan käyttökelpoisia tapoja kertoa hahmon ajatuksia ja niitä kannattaa käyttää hieman sekaisin, jotta tekstiin tulisi sopivasti vaihtelua. Jos käyttää liikaa suoraa tai epäsuoraa tapaa, voi teksti muuttua monotoniseksi.

Oikea näkökulma oikeaan hahmoon

Ajatusten ja tunteiden lisäksi näkökulma näkyy myös monista pienistä asioista, kuten siitä miten päähenkilö ajattelee tai puhuu, onko hänellä jonkinlainen aksentti tai puhuuko hän murteellisesti, miten hän käyttäytyy ja niin edelleen. Näkökulma on kokonaisvaltainen asia. Jopa niinkin pieni asia kuin välimerkkien käyttö voi vaikuttaa näkökulmaan. Joku railakkaampi hahmo voi esimerkiksi käyttää paljon huuto- ja kysymysmerkkejä, kun taas toisen hahmon näkökulmasta kerrottuna tekstissä on näitä välimerkkejä paljon hillitymmin. Kaikki tällaiset pienet asiat yhteen laitettuna luovat vaikutelman näkökulmasta.

Se, millaiseksi näkökulma muotoutuu, riippuu hahmon persoonasta. Juuri siksi hahmojen suunnittelu on tärkeää. Vaikka et suunnittelisikaan niinkään paperille hahmojasi, niitä kannattaa miettiä ja pohtia omassa mielessään ennen kirjoittamista ja sen aikana. Mieti ainakin sitä, millainen hahmon persoona on ja miten tämä persoona näkyy hänestä ulospäin. Onko hän iloinen vai melankolinen? Onko hän sisään- vai ulospäin suuntautunut? Onko hän hiljainen vai äänekäs? Apuna voit vaikka koettaa miettiä koulukavereitasi tai ystäviäsi. Miten todellisten ihmisten persoonallisuus näkyy eleitten, ilmeitten, sanojen ja tekojen kautta? Miten he käyttäytyvät eri tilanteissa?

Kun hahmo on hyvin luotu, näkökulma tulee melkein kuin itsestään. Kirjailijalla täytyy vain olla riittävästi samaistumisen kykyä sekä mielikuvitusta. Kohtauksia kirjoittaessa pitää todellakin eläytyä hahmon tunteisiin ja ajatusmaailmaan – vaikka hahmon persoonallisuus olisikin hyvin erilainen tai vieras. Tässä auttavat kaikki samat asiat kuin hahmoja luodessakin, esim. joitakuita voi helpottaa roolipelaaminen, kun harjoittelee eläytymistä.

Näkökulman vaihtaminen

Näkökulman ei tarvitse olla iskostunut vain yhteen henkilöön, vaan sitä voi tarvittaessa vaihdella. Tässä on kuitenkin tärkeää ottaa huomioon se, onko näkökulman vaihtamisesta mitään hyötyä. Tuoko se jotakin uutta tarinaan? Onko se välttämätön? Jääkö lukijalta saamatta jotakin tärkeää tietoa, jos kuvakulmaa ei vaihda välillä? Vain jos kuvakulman vaihtamisesta on jotakin selkeää hyötyä, sitä kannattaa käyttää. Turhat kuvakulman vaihdokset vain häiritsevät lukukokemusta.

Kuvakulman vaihdoksia ei kannata tehdä liian taajaan; myös tämä on sekoittavaa. Hyvä pituus kuvakulman vaihdokselle riippuu tekstin ja kappaleiden pituudesta, mutta sen kuitenkin kannattaisi olla ainakin yksi tai kaksi kokonaista kohtausta. Kohtauksella tarkoitan siis samassa paikassa ja ajassa tapahtuvaa hetkeä. Liian pitkää vaihdoksesta ei oikeastaan voi tehdä, mutta tässäkin kannattaa käyttää omaa järkeään ja harkintaa.

Kolmas asia: vältä väliotsikoiden käyttöä kuvakulman vaihdosta tehdessäsi. Ulkoisella kertojalla väliotsikoita ei saisi olla lainkaan; kuvakulman vaihdos tulee kyllä ilmi tekstistä itsestäänkin. Minä -kertojalla kirjoittaessa olisi myös suotavaa välttää väliotsikoiden käyttöä. Sulavimmin tämä käy niin, että vaihdoksen tapahtuessa vaihtaa hetkellisesti myös kertojaa kaikkitietävään kertojaan. Näin pystyy kuvailemaan tapahtumia, joissa minä -kertoja ei ole itse fyysisesti läsnä. Jos kuitenkin välttämättä haluat kirjoittaa kahdella eri hahmolla ja käyttää kummallakin minä -kertojaa, kannattaa vaihdokset sijoittaa siihen, missä luku vaihtuu, esim. joka toinen luku aina yhden henkilön näkökulmasta. Tässä kuitenkin kannattaa miettiä jälleen vaihdosten mielekkyyttä. Onko vaihdokset todellakin tarpeellisia vai voisiko tekstin kirjoittaa vain yhden henkilön näkökulmasta?

Joskus näkökulman vaihtaminen voi jopa tehdä tekstille hallaa. Yleensä näkökulma pysyy melko tarkkaan protagonistin (tai protagonistien) niskan takana. Näin lukija pystyy samaistumaan tämän tilanteeseen ja elää protagonistin mukana tarinaa. Jos sitten kirjoittaja äkisti vaihtaa näkökulmaa, tämä sidos protagonistiin katkeaa väliaikaisesti. Lukija saa sellaista tietoa, jota protagonistilla itsellään ei ole ja näin samaistumisen tiiviys heikkenee hieman. Tämä pätee siis sellaisiin teksteihin, joissa on vain yksi protagonisti. Jos protagonisteja on useampia, näkökulman vaihtaminen voi olla lähes välttämätöntä, jotta tarina pitäisi mielekkyytensä. Kuitenkin lukijalle ei koskaan saisi antaa sellaista tietoa, jolla hän ei tee mitään. Joskus epätietoisuus ja aukkojen jättäminen tekstiin tekee vain hyvää. Tämä pätee varsinkin kauhu- ja jännityskirjallisuudessa, mutta myös kaikissa muissa tyylilajeissa.