8.7.2014

Kirjoittamisesta (osa 4 luku 3)



4 Aloittaminen, tempo ja vuoropuhelu


Vuoropuhelu eli dialogi


Suora ja epäsuora tyyli


Vuorosanat ovat hahmojen puhetta suoraan lainattuna. Puhetta voi löytyä tekstistä myös epäsuorassa muodossa, jolloin sitä ei merkitä lainausmerkeillä tai vuorosanaviivoilla. Epäsuoraa tyyliä on hyvä käyttää varsinkin silloin, kun olisi turhaa kertoa kaikkea sanasta sanaan lukijalle ja puheesta tiivistetään vain kaikki tärkeät kohdat.

Esimerkki:

Mikko kertoi Juholle kaiken, mitä baarissa oli tapahtunut. Alkuun hänen tarkoituksensa oli ollut vain istua omissa oloissa, mutta parin oluen jälkeen karaokelaite alkoi kutsua häntä… Ennen kuin hän tajusikaan, hän jo seisoi lavalla laulamassa epävireisesti Abbaa.

Saman kohdan olisi voinut kertoa myös sanasta sanaan:

”Et ikinä arvaa, mitä eilen tapahtui baarissa”, Mikko kertoi Juholle innokkaana. ”Alkuun ajattelin istua vain omissa oloissani, mutta sitten parin oluen jälkeen karaokelaite alkoi kutsua minua…” Ja niin edelleen.

Epäsuoraa ja suoraa lainaamista kannattaa hieman sekoittaa. Näin teksti pysyy mielenkiintoisena. Epäsuoraa lainaamista käytetään erityisesti silloin, kun hahmot puhuvat toisilleen asioista, joista on jo puhuttu; tai siis asioista, jotka ovat jo lukijalle tuttuja. Joskus kuitenkin tuttujenkin asioiden uudelleen selittäminen voi olla hyvä asia. Se voi tuoda ilmi henkilöhahmojen ajatuksia ja tuntemuksia liittyen aiheeseen.

Hyvä dialogi tuo tekstiin jotakin uutta. Aivan kuten kaikki muukin teksti tarinassa, myös vuoropuhelun pitää edistää tarinaa jollain tapaa. Se tuo uutta tietoa hahmoista, luo tunnelmaa tai edistää juonta. Siksi dialogiin ei kannata kirjoittaa mitään turhaa, kuten nyt vaikka tervehdyksiä. Tällaisen voi ohittaa epäsuorasti (esim. ”Mikko ja Juho tervehtivät toisiaan ja alkoivat sitten puhua”).

Varsinkin massatarinoissa näkee myös näitä yleensä hyvin turhia Facebook -keskusteluja. Kaikki turhat vuoropuhelut voi leikata kokonaan tarinasta pois. Jos niissä tulee esille yksi tai kaksi tärkeää asiaa, ne voi summata lyhyesti – jälleen sillä epäsuoralla tyylillä. Turha dialogi on vain tyhjän jauhantaa, joka ei tunnu edistyvän minnekään. Vuoropuhelun pitäisi aina johtaa johonkin.

Hyvä vuoropuhelu


Vuoropuhelussa tärkeintä on totta kai hahmosi. Kun hahmot on luotu hyvin, myös dialogi sujuu paremmin. Siksi on tärkeää tuntea omat hahmonsa perin pohjin; niin heihin on helpompi samaistua vaikka nyt vuoropuhelua kirjoittaessa ja on helppo ns. kuulla, miten he mihinkin vastaavat. Kun kirjoittamiseen tottuu, vuoropuhelut alkavat tulla melkein kuin selkärangasta. Dialogissa pitää mennä hahmojen ja heidän välisen kemian ehdoilla; ei puhuttavien asioiden. Saatat kirjoittajana tietää tarkalleen, että nyt tässä vuoropuhelussa pitää tulla esille nämä ja nämä asiat, mutta et voi kuitenkaan pakottaa niitä hahmojen suihin. Silloin vuoropuhelusta tulee kankeaa. Kirjoita vuoropuhelua hahmojen ehdoilla, katso että se pysyy koko ajan asiapitoisena ja niin jossain vaiheessa keskustelu kääntyy niihin aiheisiin kuin pitäisikin. Jos ei käänny, niin silloin dialogisi on luultavasti kolahtanut sivuraiteille ja sinun täytyy hellästi ohjata se takaisin oikeaan aiheeseen.

Tarinan kannalta kaikkein tärkeimpiä vuoropuheluja voi olla hyvä harjoitella hieman etukäteen. Siis toisin sanoen mieti niitä mielessäsi. Mieti myös hahmojen eleitä, liikkeitä, reaktioita – vuoropuhelun aikana hahmojen ei välttämättä tarvitse istua tai seistä nököttää paikoillaan. Eleet ja ilmeet ovat myös tärkeä osa kommunikointia. Käy vuoropuheluja läpi mielessäsi useaan kertaan ja anna niiden hioutua koko ajan parempaan muotoon. Jos tuppaat unohtelemaan helposti asioita, voi olla hyvä kirjoittaa ylös hieman dialogin helmiä (ts. erityisen hyviä tai mieleenpainuvia kohtia) tai voit kirjoittaa ylös ns. raakadialogia, jossa on pelkkää puhetta ilman välikuvailuja (vähän niin kuin jos kyseessä olisi näytelmä, josta olisi karsittu kaikki muu pois paitsi puhe).

Vuorosanojen pitää kuulostaa suuhun sopivilta. Vaikka kirjoittaisitkin tiukasti kirjakielellä, kannattaa vuorosanoista jättää pois kaikki liian pitkät tai tavallista monimutkaisemmat sanat, elleivät ne sitten kuulu erottamattomana osana hahmosi persoonallisuuteen. Vältä myös liiallista ”minä” -sanan käyttöä, sillä se myös tekee helposti dialogista tönkköä ja kankean kuuloista (esim. ”Ja sitten minä sanoin hänelle, että minähän en tällaiseen ryhdy…” Parempi vaihtoehto: ”Sanoin hänelle, että en varmana ryhdy tällaiseen…”). Hyvä esimerkki on vaikka Aku Ankka -lehden puhekuplat. Niissä oleva teksti on aina tiukan oikeakielistä (lukuun ottamatta Hessu Hopoa), mutta silti letkeää ja rennolta kuulostavaa. Vuoropuhelua kannattaa lukea myös hieman ääneen itsekseen ja kokeilla, miltä se kuulostaa. Onko tämä jotakin sellaista, mitä voisi kuulla jonkun oikean ihmisen suusta?

Joissain tarinoissa puhekieli voi sopia paremmin hahmojen vuorosanoihin. Tämä varsinkin, jos kyseessä on nuori ja tarina sijoittuu nykyaikaan, puhuja on huonosti koulutettu tai murteellinen puhe kuuluu hahmon persoonaan. Tällöinkään en kuitenkaan suosittelisi kokonaan puhekielistä tekstiä. Tällainen teksti voi muuttua helposti epäselväksi ja lukija voi turhautua. Puhekieltä kannattaa käyttää vain niissä sanoissa, jotka taipuvat kaikkein eniten, kuten mä → minä, sä → sinä, mutt → mutta, ja niin edelleen. Ole tässäkin johdonmukainen ja yhtenäinen, niin lukija pysyy kärryillä helpommin.

Puhetta puheen sisällä


Joskus tekstissä voi tulla eteen sellaisia kohtia, joissa on pakko kertoa sanottuja asioita vuorosanojen sisällä. Hahmo siis lainaa jonkun toisen hahmon puhetta; se voi olla tuttua tarinasta jo aiemmin tai sitten se voi tulla ns. tarinan ulkopuolelta. Esimerkiksi kehyskertomuksessa tai kun hahmo kertoo tapahtumista toiselle hahmolle, tällainen on yleistä.

Kannattaa pyrkiä siihen, että lyhyet lainaukset kerrotaan mieluiten epäsuorasti. Siis jos kyseessä on vaikka pari lausetta. Jos kuitenkin puheen sisällä lainataan kokonaista keskustelua, tällöin koko dialogin kirjoittaminen on lähinnä välttämättömyys.

Vuorosanat merkitään hieman eri tavalla vuorosanojen sisään. Ensinkin lainausmerkin sisään ei saisi koskaan laittaa toisia lainausmerkkejä; lainausmerkki korvataan heittomerkillä (’-merkki). Heittomerkistä kerrottiin enemmän kappaleessa kaksi.

Heittomerkkiä käytetään puheen sisällä vuorosanojen merkitsemiseen samalla tavalla kuin lainausmerkkiä. Jos dialogi on hyvin pitkä, voi olla tarpeen tehdä rivinvaihtoja aivan kuin kyseessä olisi normaalisti tekstin sisällä oleva dialogi. Jos käytät vuorosanojen merkitsemiseen vuorosanaviivaa, lainauksen sisällä olevan lainauksen voi merkitä lainausmerkeillä tai heittomerkillä. Heittomerkki voi olla turvallisempi tapa; sitä lukija harvemmin sekoittaa normaaliin lainaukseen.

Monologi eli miten merkitä pitkä vuorosana


Jos vuorosana on hyvin pitkä – hahmo esimerkiksi kertoo jotain tarinaa ja vuorosanaa ei keskeytä välikommentit – siihen kannattaa tehdä hieman kappaleenvaihtoja. Tällöin voit käyttää kolmea eri tapaa:

1. Kun kappale vaihtuu, jätä sulkeva lainausmerkin pois. Uuden kappaleen alussa on lainausmerkki. Kun puhe loppuu, vasta silloin laitetaan sulkeva lainausmerkki.

Esimerkki:

”Lainaus alkaa lainausmerkillä. Näin lukija tietää, että kyseessä on suora lainaus hahmon puheesta. Jos puhetta on paljon, kannattaa tehdä kappaleenvaihtoja. Lyö kerran Enteriä ja sisennä seuraavaa riviä hieman.
     ”Laita rivin alkuun taas lainausmerkki. Lukija tajuaa siitä, että puhe jatkuu vielä ja että puhuja pysyy samana, koska sulkevaa lainausmerkkiä ei ole. Jatka tähän tapaan. Tässä esimerkissä kappaleet ovat aivan liian lyhyitä; oikeassa tekstissä ne olisivat pidempiä.
     ”Tee kappaleenvaihtoja järkeviin paikkoihin eli silloin kuin oikeassa tekstissäkin olisi kappaleenvaihto. Vasta kun lainaus on kokonaan lopussa, laita sulkeva lainausmerkki.”

2. Kun kappale vaihtuu, lainausmerkkiä ei tule edellisen kappaleen loppuun eikä uuden alkuun. Sulkeva lainausmerkki tulee vasta sitten, kun puhe on kokonaan päättynyt.

Esimerkki:

”Alkaa jälleen lainausmerkillä. Kyseessä on siis suora lainaus hahmon puheesta. Kun puhe jatkuu, mutta aihe vaihtuu hieman, tehdään kappaleenvaihto. Rivin loppuun ei tule lainausmerkkiä.
     Sisennetään ensimmäistä riviä, mutta ei laiteta lainausmerkkiä. Näin lukija tietää, että lainaus jatkuu yhä ja kyseessä on puhetta. Koska lainausmerkkiä ei ole, nopeasti vilkaistuna tekstin voi sekoittaa muuhun tekstiin ja luulla, että lainaus päättyi jo.
     Vasta sitten kun lainaus on päättynyt kokonaan, laitetaan loppuun sulkeva lainausmerkki.”

3. Kun kappale vaihtuu, laita lainausmerkki sen loppuun. Myös seuraavan kappaleen alussa ja lopussa on lainausmerkit.

Esimerkki:

”Alkaa lainausmerkillä. Kun vaihdat kappaletta, laita loppuun sulkeva lainausmerkki. Sisennä seuraavaa riviä hieman.”
     ”Uusi rivi alkaa myös lainausmerkillä. Tässä hankaluutena on se, että lukija voi luulla puhujan vaihtuneen, eikä tajua välttämättä heti, että lainaus jatkuu. Sulkeva lainausmerkki tulee jokaisen kappaleen loppuun.”
     ”Tämä tapa merkitä pitkää dialogia on kaikkein sekoittavin ja en suosittele sen käyttöä.”

Kannattaa hieman kokeilla, mikä tyyli sinusta tuntuu kaikkein parhaimmalta. Itse käytän näistä ensimmäisenä selostettua tapaa. Se on selkeä, sillä siitä huomaa heti, että puhe jatkuu vielä seuraavassa kappaleessa ja puhujana toimii sama henkilö kuin äsken, koska sulkevaa lainausmerkkiä ei edellisen kappaleen lopussa ollut. Toinen vaihtoehto on seuraavaksi paras, tosin siinä hankaluutena on se, että tekstin voi nopeasti vilkaistuna sekoittaa muuhun tekstiin ja luulla, että lainaus päättyi jo, koska uuden kappaleen alussa ei ole lainausmerkkiä. Kolmannen tavan huono puoli taas on siinä, että lukija voi luulla uutta kappaletta toisen hahmon vuorosanoiksi. Kaikki kolme tyyliä ovat kuitenkin pohjimmiltaan käyttökelpoisia ja niitä kaikkia voi nähdä käytettävän painetussa kirjallisuudessa.

Jos käytät vuorosanojen merkitsemiseen vuorosanaviivaa, pitkien puheiden merkitseminen voi olla hankalaa. Tämä kannattaa ottaa huomioon jo heti tarinan suunnitteluvaiheessa. Jo jos silloin tiedät, että tarinassa tulee kohta, jossa joku hahmo pitää pitkän monologin, kannattaa valita vuorosanojen merkitsemiseen lainausmerkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti