Tekstit

Näytetään tunnisteella kirjamessut merkityt tekstit.

Kuvia Helsingin kirjamessuilta

Kuva
Näistäkin messuista selvittiin, huh. Kävin messuilla lauantaina ja porukkaa oli kuin pipoa. Siis tosi paljon. Ruokamessujenkin puolella ihmisiä riitti ruuhkaksi asti. Kivaa oli silti. Tuli nähtyä Don Rosa, jälleen kerran. Tällä kertaa en käynyt hakemassa nimikirjoitusta. Ehkä yksi riittää. Lisäksi löysin kokoelmastani puuttuvan mangapokkarin (maksoi jopa euron), halpaa teetä ja 9-dominonappulat. 6-dominonappuloita löytyy melkein joka paikasta, mutta 9-dominoa en ole löytänyt; ennen kuin nyt. 9-dominossa siis korkein silmäluku on tupla-9, kun siinä perinteisemmässä dominossa se on tupla-6. Joka tapauksessa lätinät sikseen ja sitten niitä kuvia. Heti ensimmäiseksi mentiin tietysti kuuntelemaan Don Rosan haastattelua. Ihmisiä oli niin paljon kuin vain yleisöön suinkin mahtui. Kaikki eivät päässeet edes istumaan. Haastattelua oli hauska kuunnella ja lopuksi Don Rosa viskoi yleisöön chilejä. Siskoni kävi nappaamassa yhden. Kuulemma se ei ollut ollenkaan niin vahva, kuin mitä varoitel...

Helsingin kirjamessut 27.-30.10.2016

Messut lähestyy, samoin messustressi. Helsingin kirjamessut alkavat tänään. Itselläni on tarkoitus mennä messuille lauantaina. Yritän olla stressaamatta, enkä tee mitään tarkkaa aikataulua itselleni, missä mihinkin aikaan kuuluu olla. Itse asiassa yritin tutkia messuohjelmaa etukäteen. Totesin että nähtävää on niin, että ähky meinaa tulla. Jo pelkkä sähköinen messulehti oli niin tukeva, että sen lukemiseen saa varata muutaman hetken. Tulen tekemään tarkemman kuvareportaasin messuilta myöhemmin, eli siis luultavammin maanantaina. Sitä odotellessa hauskaa messua kaikille, jotka ovat sinne menossa!

Kuvia Turun kirjamessuilta

Kuva
Taas tuli käytyä kirjamessuilla. Tällä kertaa käteen ei jäänyt paljoa ostoksia. Löysin vain Rämeen olennon uusimman osan. Heräteostoksia olisi voinut tehdä, mutta vastustin kiusausta. Sarjakuvatarjonta oli hyvä, mutta mangaa jäin kaipaamaan. Löysin vain yhden hyllyn, nyyh. Alla kuvia ja tunnelmia messuilta. Keskustelua virtuaalitodellisuudesta. Aihe oli mielenkiintoinen, mutta en ehtinyt kuuntelemaan loppuun asti, kun muualla alkoi toinen ohjelma... ...joka oli Kari Korhosen, suomalaisen ankkataiteilijan haastattelu. Korhonen kertoi lukeneensa Aku Ankan lisäksi paljon dekkareita. Harry Pottereita myytiin useammassakin paikassa. Myös vanhoja kirjoja oli paljon myynnissä. Keskustelupaneeli AR-peleistä eli siis lisätyn todellisuuden peleistä (augmented reality). Myös Tohtori oli paikalla! Tardiksella totta kai. Lopuksi muutama kuva ruokamessuilta, jotka järjestettiin samaan aikaan kirjamessujen kanssa.

Turun kirjamessut 30.9.–2.10.2016

Kuva
Turun kirjamessut lähestyvät! Aloin tutkailla ohjelmalistaa jo Turun Sanomien välissä tulleesta liitteestä. Ohjelma löytyy myös netistä , missä voi kätevästi merkata omalle listalle kiinnostavia kohteita. Ohjelmaa onkin kattavasti, joten nähtävää on varmasti jokaiselle. Lisäksi on tietysti lukuisat näytteilleasettajat. Itse olen ainakin kiinnostunut Kari Korhosen haastattelusta. Noloa, mutta pidin Aku Ankasta nuorena, pidän vieläkin. Monet kerrat pelastukseni lenssussa ollessa ovat olleet rakkaat Don Rosa albumini. Yhdessä niistä on totta kai Don Rosan nimikirjoitus. Toinen keskustelutilaisuus, joka kiinnitti huomioni, oli Kirotun kirjan vartija -novellikokoelmaan liittyvä. Luin kirjan tänä kesänä ja pidin siitä. Kirjan arvostelu löytyy täältä . Ohjelmassa on lisäksi paljon muitakin kiinnostavia keskusteluja, haastatteluja ja muuta mukavaa, mutta yllä olevat kaksi aion ainakin katsoa, jos vain suinkin ehdin. Lisäksi yritän etsiä kirjahyllystäni puuttuvia opuksia, muun muassa ...