24.7.2017

Kirja-arvostelu: Mike Pohjola, Myrskyn aika

Mike Pohjola: Myrskyn aika

Johnny Kniga 2003

Kannesta voisi kuvitella, että kyseessä on fantasiaromaani, mutta näin ei ole. Itse asiassa Myrskyn aika on roolipelin opaskirja. Kirja antaa ohjeita niin larpin kuin pöytäroolipelin järjestämiseen. Kirjan on kehuttu olevan säännöiltänsä kevyt, joten aloittelijankin pitäisi päästä ropettamisen alkuun.

Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa kerrotaan yleistä taustaa roolipelin maailmasta; sen historiasta, valtioista ja kansoista. Toisessa osassa paneudutaan tarkemmin eri kuppikuntiin, kuten velhoihin, ritareihin ja pappeihin. Kolmas osa taas on pelinjohtajalle tarkoitettu, jossa käydään sääntöteknisiä asioita ja annetaan vinkkejä roolipelien luomiseen. Kirja on tarkoitettu luettavaksi niin, että ensimmäisen osan lukee kaikki roolipelaamaan ryhtyvät, toisesta osasta luetaan vain omaan hahmoon liittyviä osia ja kolmannen osan lukee ainoastaan pelinjohtaja.

Täytyy sanoa, että kirja on erittäin kunnianhimoinen. Ensinkin kyseessä on suomalainen roolipeli. Jo se on harvinaista. Suomalaisia roolipelejä ei ole paljoa kirjoitettu. Toisekseen koko kirjaan on yritetty mahduttaa sama määrä tavaraa, joka yleensä löytyy kahdesta tai kolmesta eri kirjasta. Yritys on hieno, mutta se jää hieman vajaaksi. Runsaassa 300 sivussa kun ei vain saa selitettyä kaikkea tarpeellista roolipeliä varten.

Kirjan takakannessa lukee isolla nettisivun nimi, mutta kyseistä sivustoa ei enää ole. Netistä on siis turha etsiä Myrskyn aikaan hahmolomakkeita tai muuta hyödyllistä lappua ja lippua. Myrskyn sankareista Mike Pohjolan toisesta roolipelistä löytyy kyllä tavaraa millä mitalla, mutta ne eivät ole suoraan yhteen sopivia Myrskyn ajan kanssa. Harmistuin tämän huomatessani (olisiko sittenkin pitänyt ostaa tuo toinen..?), mutta siitä huolimatta päätin, että kyllä tällä nyt jonkin pienen pöytäropen saa aikaiseksi. Niin saikin, mutta ihan helppoa se ei ollut.

Kirjan alussa sanotaan, että oppaan ohjeilla saa aikaan niin larpin (eli liveroolipelin) kuin pöytäroolipelinkin. Jotenkin minulle jäi silti sellainen olo, kuin kirja olisi tehty enemmän larppi edellä. Kolmannessa osassa on selitetty pöytäroolipelissä tärkeät noppien heittelyt ja kykyjen kokeilut, mutta aika kevyesti. Hahmojen luontiin olisin kaivannut myös lisää selkeyttä ja ohjeita. Olimme aika hämmentyneitä ystävieni kanssa, kun yritimme arpoa kykypisteitä ensimmäisille hahmoillemme. Kirjan lopussa on malli hahmolomakkeelle, mutta siihenkään ei ole mitään selitysosaa, mitä mihinkin kohtaan tulee. Kuten kohdat Kykyarvo ja Kykybonus. En vieläkään tajua näiden kahden eroa.

Jos kolmas osa tuntuu suppealta, niin sitä on myös toinen osa. Vaikka Valenorin fantasiamaailmaan mahtuu viisi valtiota, vain yksi näistä on saanut oman laajemman esittelynsä. Myös eri maakuntien kartat olisivat olleet kivoja. Ehkä kaikki tämä on ennen löytynyt netistä siltä samalta nettisivulta, joka on kadonnut bittiavaruuteen. Harmi.

Jos etsitään positiivisia puolia, niin loitsiminen on luotu hauskasti Myrskyn aikaan. Loitsut koostuvat riimuista, joista jokaisella on oma merkityksensä. Riimuja yhdistelemällä voi keksiä uusia loitsuja tai sitten voi käyttää kirjasta löytyviä valmiita loitsuja.

Kykyjen kokeilemiset ja taistelut tehdään tavallista 6-tahoista noppaa heittämällä. Nopan silmäluku vain lisätään kykypisteisiin. Taistelut toimivat vähän samalalla periaatteella. Noppien heittely on tehty tarpeeksi helpoksi ja toimivaksi, kun pääsee alkuhämmennyksen yli.

Kaiken kaikkiaan Myrskyn aika on ihan kiva, mutta liian suppea. Jos tähän kirjaan tarttuu ensimmäisenä roolipelinään, joutuu tekemään hieman hommia, jotta rope toteutuisi. Valmiiden lomakkeiden puute sekä paikottaiset epäselvyydet säännöissä ovat selkeästi huonoja puolia. Myös lisätaustojen puute eri valtioista jäi harmittamaan. En ehkä suosittelisi tätä aloittelijalle ekaksi roolipeliksi. Ehkä kannattaisi mieluummin ostaa Myrskyn sankarit, jos vaikka Pohjolan toiseen roolipeliin olisi saatu kaikki rosot tasoiteltua.

★★★☆☆

12.7.2017

Kirja-arvostelu: Terry Pratchett, Täyttä höyryä

Terry Pratchett: Täyttä höyryä

Karisto 2017

Täyttä höyryä on Pratchettin viimeiseksi jäänyt aikuisille suunnattu Kiekkomaailma-kirja. Tuntuu aivan liian haikealta heittää jäähyväiset Kiekkomaailmalle. Ehkä joku muu kirjailija ottaa kopin (jos uskaltaa) Pratchettin luomasta hienosta maailmasta ja jatkaa kirjojen kirjoittelua. Tai sitten ei. Pratchettin omintakeista tyyliä on vaikea kopioida. Noh, onneksi aina voi lukea vanhoja kirjoja uudestaan. Niitä onneksi riittää.

Kiekkomaailmaan kuuluu jälleen kummia. Nyt joku keksijä on onnistunut valjastamaan höyryn voiman ja luonut veturin. Hämmentyneet kansalaiset ottavat uuden innovaation ristiriitaisin tuntein vastaan. Jotkut ihastelevat veturia lähes hurmion vallassa jotkut vihaavat sitä; eritoten perinteitä vaalivat kääpiöt. Vetinari velvoittaa Tahmee von Lipwigin katsomaan, että kaikki sujuu hyvin ja Tahmee lähtee enemmän kuin innoissaan uuteen seikkailuun.

Pratchettin kirjat ovat yleensä loistavia ja siksi odotukseni olivat tässäkin tapauksessa korkealla. Olin heti varaamassa kirjaa kirjastosta, kun kuulin että se oli ilmestynyt. Täyttä höyryä on kuitenkin... Noh, sitä ei voi sanoa huonoksi, mutta se ei nouse kirjailijan aikaisempien teoksien tasolle.

Isoin ongelma kirjassa on sen juoni. Alku on ihan menevä ja nopea, mutta tavallaan siinä ei silti tapahdu paljoa mitään. Loppupäässä Tahmee kumppaneineen lähtee rakentamaan rataa Überwaldiin asti ja siinä samalla joutuu entistä enemmän vaikeuksiin hankalien kapinalliskääpiöiden kanssa. Tarina rullaa eteenpäin kuin juna raiteillaan. Valitettavasti matka on myös aivan yhtä suora ja sileä kuin junaradan kiskot. Tarina ei ota kierroksia loppua kohden. Ei tule juonikiemuroita tai jännitystä tai jotakin sellaista, joka saa puristamaan kirjaa yhä tiukemmin käsissään ja suorastaan ahmimaan loppuun asti.

Enkä nyt siis tarkoita, että kirja on huono. Se ei ole vain yhtä hyvä kuin Pratchettin muut kirjat ja ne ovat loistavia. Tässäkin kirjassa on hienoja hahmoja ja hyviä pohdintoja, joita jo Niistäjässäkin käsiteltiin. Tahmee on ehkä vähän valjumpi kuin aiemmin; sitä se helppo kotielämä tekee. Sivuhahmoja kirjassa vierailee niin, että silmissä vilisee. Jos ei ole lukenut aikaisempia Pratchettin kirjoja, menee varmasti helposti sekaisin eikä kaikkia vitsejäkään tajua. Mutta Pratchettin faneille tämä kirja on pakkoluettavaa.

Voi, Terry. Jään kaipaamaan sinua sekä Kiekkomaailmaa. Onneksi matka sinne ei ole kovin pitkä, jos uusintavierailu kiinnostaa.

★★★☆☆