18.2.2015

Kun vain olisi aikaa

Joskus tammikuun alussa vielä mietin yltiöpositiivisesti, että nyt kun jään hetkeksi aikaa työttömäksi, niin sittenhän minulla on mukavasti aikaa kirjoittaa, oikolukea vanhoja tekstejä ja muutenkin hieman verestää tätä kirjoitusharrastusta, joka on pahasti ehtinyt näivettymään muiden kiireiden seassa.

Ja vielä mitä. Paria viikkoa myöhemmin jouduin (pääsin) taas kokopäivätöihin. Se kummasti leikkaa vapaa-ajan määrää, kun joka päivä on kahdeksan tuntia töissä. Ei pitäisi tietenkään valittaa talouden ollessa mitä on ja kun varsinkin nuorten työttömyys on suurta. Mutta silti vähän tekisi mieli.

Nyt sitten mietin tulevaa kesää ja unelmoin "sitten kun työt loppuu ja olisi aikaa". Oikeastaan pitäisi kai totutella tähän työelämään ja yrittää löytää sitä aikaa jostakin sieltä normaalin arjen pyörittämisen keskeltä.

Sen verran sentään onnistuin tekemään, että hankin kirjastokortin järjestysluvultaan jo viidennen ja lainasin kirjastosta Walter Moersin Uinuvien kirjojen labyrintin. Sitä olen nyt lukenut pikkuhiljaa eteenpäin aina aamuisin ennen töihin lähtöä. En tätä blogiakaan ole ihan kokonaan unohtanut. Aloin kirjoittaa jo seuraavaa blogausta liittyen otsikointiin. Siitä en kylläkään ole varma, milloin saan sen valmiiksi...

Se on niin helppoa ajatella, että teenpä tuonkin sitten kun minulla on paremmin aikaa. Ja sitten se jää, kun aikaa ei yllättäen olekaan. Hitsit. Noh, ehkä tämä tästä. Pikkuhiljaa.