27.1.2017

Kirja-arvostelu: Salla Simukka, Jäljellä

Kuva: Risingshadow
Salla Simukka: Jäljellä

Tammi 2012
Luettu e-kirjana

Tunnelmallinen ja ajatuksia herättävä, mutta todella avoimeksi jäävä lähitulevaisuuteen sijoittuva nuortenromaani. Sivumäärä oli juuri passeli; yhtään enempää tällaista yhden idean ympärille kehiteltyä tarinaa ei olisi jaksanutkaan lukea. Jos kuitenkin kaipaa tarinaa, joka antaa selkeitä vastauksia, voi tämän kirjan parissa pettyä.

Jäljellä kertoo teini-ikäisestä Emmistä, joka haluaa kadota. Häntä ei huomata koulussa eikä juuri kotonakaan. Lahjakkaammat sisarukset saavat kaiken huomion. Joten Emmi päättää kadota, jotta tuntisi edes hetken aikaa olonsa kaivatuksi. Suunnitelma toimiikin aika hyvin, kunnes on aika palata kotiin ja Emmi huomaa kauhukseen, ettei kotona ole ketään. Eikä naapurissa. Emmi lähtee koluamaan autioitunutta Tamperetta ja yrittää selvittää, mitä kaikille ihmisille on tapahtunut.

Romaanin juoni on hyvin mystinen kautta linjan. Tarinan hahmoilla on omia teorioitaan siitä, mitä on tapahtunut, mutta loppujen lopuksi lukijalle ei anneta mitään valmiita vastauksia. Paljon jää ilmaan roikkumaan. Minua ei häirinnyt lukiessa se, että selityksiä ei annettu suoraan. Oikeastaan sitä toivoinkin, sillä mitä sitä nyt hyvää mysteeriä pilaamaan tylsällä, arkipäiväisellä vastauksella. Kuitenkin ymmärrän, että joku toinen lukija voi turhautua kirjan parissa.

Mutta tosiaan Jäljellä on ajatuksia herättävä kirja. Kirjaa lukiessa huomasin vielä illalla nukkumaan mennessä miettiväni, mitä itse tekisin, jos huomaisin kaikkien muiden ihmisten kadonneen. Miltä maailma näyttäisi maailman lopun jälkeen? Miten siitä selviytyisi? Jäljellä on kirja, joka saa katsomaan maailmaa ympärillään uusin silmin. Tästä pisteitä kirjoittajalle.

Välillä Emmin ahdistuksen kuvailu ärsytti, kun sitä tuntui olevan koko ajan. Joo, maailma loppui, so what? Yritä jo päästä yli siitä. Jos noin kävisi omalle kohdalle, niin varmasti suru ja kauhu iskisivät kovaa, mutta kirjamuodossa tämä jatkuva ahdistus tuntui vähän toistolta. Jotkin muutkin yksityiskohdat saivat nenän nyrpistymään, kuten loppupuolen känninen teinilääpintä, mutta suurimmalta osin hahmot, juoni ja maailma eivät nyppineet hermoja mitenkään huonolla tavalla. Kaikki on kevyellä ja herkällä siveltimellä vedeltyä.

Kirja oli sopivan pitkä, enkä missään vaiheessa tuntenut oloani pitkästyneeksi. Miinuksia kannesta, siitä en pitänyt yhtään. Ruma kansi kuitenkin sulkee sisäänsä yllättävän hyvän ja nopeasti läpi lukaistun kirjan. Suosittelen scifin ja mysteerien ystäville.

★★★☆☆

24.1.2017

Kirja-arvostelu: P. C. Cast, Kristin Cast, Vapautettu

Kuva: Risingshadow
P. C. Cast, Kristin Cast: Vapautettu

Otava 2013
Luettu e-kirjana

Vapautettu on jo kahdeksas osa Yön talo-sarjaa. Vähän hitaasti ja vaisunpuoleisesti alkava kirja saa vauhtia loppua kohden. Muutamia juonilankoja saadaan solmittua päätökseensä ja uusia ilmaantuu. Loppupää kirjasta oli selkeästi sen vahvin osa.

Edellisen kirjan lopussa Zoey saatiin pelastettua tuonpuoleisesta. Nyt hän ja Stark viettävät leppoisia päiviä Skyen saarella, mutta lopulta sankarien on palattava takaisin koululle, jonne myös Neferet kieroine suunnitelmineen on rantautunut. Neferet väittää jättäneensä pahuuden taakseen, mutta Zoey ystävineen tietää paremmin. Myös Stevie Raella on ratkaisun hetket käsillä. Valitseeko hän rakkauden vai ystävyyden?

Juoni on vähän hidasliikkeinen. Alussa ei tunnu tapahtuvan paljon mitään, mutta lopussa sitten taas sitäkin enemmän. No siis, kyllähän alkupuoliskollakin jotain tapahtuu... Yksi sivuhahmoista kuolee, mutta koska kyseessä tosiaan on sivuhahmo, kohtaus ei ihan kamalasti minua lukijana hetkauttanut. Hahmoista oikeastaan vain muutamat ovat sellaisia, joita on syvennetty ja joiden kohtalosta välittää. Näitä ovat ainakin Stevie Rae, Stark, Afrodite ja Zoey. Muut hahmot ovat aika yksinkertaisia, pelkistettyjä, melkein karikatyyrejä oikeista persoonista.

Lopussa tarina ottaa uusia kierroksia. Ilman sen suurempia juonenpaljastuksia voin sanoa, että asioita tapahtuu. On lisää kuolemaa, uutta elämää, ihmisiä, jotka muuttuvat eläimiksi ja mitä kaikkea muuta. Aivot räjähtävät! Jotenkin lukiessa tuli mieleen manga ja anime, mutta siis pelkästään hyvässä mielessä. Juoni on lähdössä jo todella outoon suuntaan, mutta menen mielelläni sen mukaan. Outo on hyvä asia, ainakin se on omalaatuista ja erilaista. Pidän tästä uudesta, vähän hölmöstä ja villistä otteesta. 

Stevie Raen tarina kohoaa Vapautetussa jälleen Zoeytä kiinnostavammaksi. Lumotussa alkanut juonikaari saa kliimaksinsa tässä kirjassa. Ja se on hieno. Stevie Raen tarina tuo mieleen Kaunottaren ja hirviön. Stevie Rae on hyvä hahmo; pidän hänestä enemmän kuin Zoeystä. Zoey on jotenkin liian täydellinen ja ihmeellinen. Jonkinlainen supertulokas kaikkien tavisten keskellä. Yhh. Ärsyttävä tyyppi. Stevie Raella on enemmän jalat maassa, vaikka ihan tavallinen hänkään ei ole.

Jos pitää vampyyreistä, niin loppujen lopuksi Yön talo-sarjassa ei ole kamalasti vampyyrejä. Tai onhan niitä, mutta niiden vampyyrimäisyyttä ei kamalasti korosteta. Vampyyrielementin olisi aivan hyvin voinut ottaa pois ja korvata melkein millä tahansa muulla. Mutanteilla, haltijoilla, geneettisesti parannelluilla ihmisillä. Ihan millä vain; ainoastaan verenjuonti olisi täytynyt jättää pois. Muuten juonen olisi voinut pitää samana.

Joka tapauksessa en valita. Teinifantasia jatkaa matkaansa uusiin sfääreihin. Onhan tämä pakko lukea loppuun asti ja katsoa, mitä vielä on tulossa.

14.1.2017

Kirja-arvostelu: P. C. Cast, Kristin Cast, Kahlittu

Kuva: Risingshadow
P. C. Cast, Kristin Cast: Kahlittu

Otava 2013
Luettu e-kirjana

Kahlittu on Yön talo-sarjan seitsemäs osa. Kuten edellinen kirja myös Kahlittu tuntuu hieman väsyneeltä väliosalta, joka lähinnä vain venyttää tarinaa. Tässä ei tunnuta edes petaavan mitään jatkon kannalta; koko kirja on vain suuri sivujuoni, jonka olisi helposti voinut kiertääkin.

Juoni pyörii Zoeyn ympärillä, joka edellisen kirjan lopussa pirstoi sielunsa ja nyt vaeltaa tuonelassa. Zoeyn kaverit, erityisesti Stark, ryhtyvät pelastamaan ystäväänsä. Siinä juoni pähkinän kuoressa.

Kaiken kaikkiaan kirjasta päällimmäiseksi tunteeksi jäi turhautuminen. Alusta asti on selvää, että kukaan tärkeä ei kuole. Tässä kirjasarjassa on kuitenkin 12 osaa; päähenkilö ei vain voi kuolla puolivälissä, ei ainakaan näin kädenlämpöisessä nuortenkirjassa. Panokset ovat matalalla alusta lähtien ja loppu on juuri sellainen kuin mitä lukija arvaa ensimmäisillä sivuilla. Lukeminen on siis melko tylsää.

Zoey on heitetty täysin sivuosaan omassa kirjassaan. Kahlitussa seurataan enemmän Starkia ja Stevie Raeta. Näistä kahdesta Stevie Raen tarina on kiinnostavampi, vaikka jatkuva romantiikan ujuttaminen joka paikkaan hieman väsyttää. Eikö hyvää ihmissuhdedraamaa voi olla ilman jotain rakkauskuviota tai kolmiodraamaa? Stevie Rae alkaa joka tapauksessa hahmona muuttua kiinnostavammaksi. Alkuun hahmo oli vain geneerinen bestis ja landepaukku; nyt hän on niin paljon muutakin. Hahmossa on enemmän syvyyttä kuin Zoeyssä.

Zoey-kohdissa parasta on maailman kuvailu. Nyt liikutaan täysin eri paikassa kuin ennen. Uusista sfääreistä olisi tosin saanut revittyä enemmänkin irti. Zoey on ärsyttävän passiivinen suurimman osan ajasta. Aina niin aktiivinen ja toimelias päähenkilö on menettänyt täysin puhtinsa ja tarvitsee pojan pelastamaan itsensä. Tätä tietysti selitetään sielun pirstoutumisella ja että Zoey on siksi niin aneeminen. Sielun pirstoutuminen on muuten aika omituinen juonikoukku. Se tulee ilman selityksiä täysin puun takaa ja ratkaisukin tähän ongelmaa etsitään aivan yhtä kaukaa. Kaivellaanko jo idealaarin pohjia?

Joka tapauksessa aika turha sivupolku, johon tuskin tullaan palaamaan tai viittamaan myöhemmissä osissa. Oliko tämä välttämätöntä ison juonen kaaren takia? Aika näyttää. Olen itse vähän pettynyt tähän kirjaan. Toivottavasti seuraava osa olisi sitten parempi.

1.1.2017

Kirja-arvostelu: Alexander von Schönburg, Tyylikkään köyhäilyn taito

Alexander von Schönburg: Tyylikkään köyhäilyn taito

Atena 2007
Luettu e-kirjana

Välipäivinä oli mukavasti aikaa lukea jotain pientä. Silmiini osui nettikirjastossa Tyylikkään köyhäilyn taito. Vaihtelun vuoksi oli mukava lukea välillä tietokirja. Kirjasta ei löydy varsinaisesti käytännön vinkkejä, vaan ennemmin kirjassa kerrotaan syitä, miksi liiallisen mammonan ja tavaran haaliminen ei ole ihmiselle hyvästä. Vaikka kirja on jo kymmenen vuotta vanha, siinä puhutaan kovasti ajankohtaisista asioista.

Kirjasta ei varsinaisesti irronnut paljoa uutta minulle henkilökohtaisesti. Luonteeltani olen säästäväinen ja harkitsen ostoksiani yleensä pitkään. Vaatekaapistani olen karsinut kylmästi pois liian pieneksi jääneet vaatteet ja uusia olen ostanut vain, jos olen niitä oikeasti tarvinnut. Kirjan antikapitalistiset teesit kuulostavat siis mielestäni järkeenkäyviltä. Aina ei tarvitse kuluttaa, vaikka mainokset niin sanoisivat. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Raha ei välttämättä tuo onnea.

Tyylikkään köyhäilyn taito onnistuu myös ärsyttämään. Vaikka monissa von Schönburgin kommenteissa on paljon järkeä, jotkin hänen kärjistyksensä menevät liian pitkälle. Yhdessä kappaleessa puhutaan autottoman onnesta, jossa on järkeä niin kauan, kun asuu suuressa saksalaisessa metropolissa. Samaa vinkkiä on hankalampi soveltaa Suomen maaseudulle, jossa lähimmälle bussipysäkille on parin kilometrin matka ja bussi liikkuu kerran vuorokaudessa; kaksi, jos on onnekas. Ärsytykset ja kärjistykset toimivat kuitenkin hyvin ajatusten herättelijöinä. Se tässä onkin selvästikin pointtina; lauotaan vähän populistisia, mutkia oikovia kommentteja, jotka saavat ihmiset suuttumaan - ja sitä kautta ajattelemaan asioita.

Kaiken kaikkiaan kirja oli mukiinmenevä ja nopeasti luettava. Se kehottaa ihmistä ajattelemaan omilla aivoillaan ja tutkiskelemaan omia kulutustottumuksiaan. Toisaalta kirjan teemat ja aiheet ovat vähän puhkipureskeltuja. Tosiaan, useat näistä ajatuksista on jo tullut esille downsiftaamisen, konmarin ja muiden muotivillitysten myötä. Noh, onhan kirjakin jo vanha, joten annettakoon anteeksi. Kirjan luettavuutta paransi myös von Schönburgin viljelemä kuivakka huumori, joka sai aina välillä hymähtelemään, jos ei nyt ihan nauramaan ääneen.

Vanhaksi kirjaksi ajankohtaista asiaa sisältävä. Pidin ja voin suositella kaikille - niin rikkaille, köyhille kuin keskituloisillekin.