Haudankaivaja
Tämä teksti ei ole ihan sieltä vanhimmasta päästä. Luulisin, että tämä novelli on kirjoitettu joskus vuonna 2008. Tämä on siis hieman tuoreempi kuin useimmat kauhunovelleistani. Haudankaivaja on yksi hyvin poemaisia novellejani. Suosikkinovellini Poelta on aina ollut Tynnyrillinen Amontilladoa . Niinpä tässä novellissa näkyy sen vaikutus selkeästi; myös tässä novellissa päähenkilö on niin kevyesti kuvailtu, että hän on lähes kuin vain kertojaääni, samoin päähenkilön motiiveja hirmutyöhönsä ei selitetä, korostaen niiden kauheutta entisestään. Enempää en osaa inspiraation lähteistä tai kirjoittamisesta kertoa; luultavasti tarkoituksenani on ollut vain kirjoittaa poemainen kauhutarina. Haudankaivaja Tarkoitukseni ei ollut, että hän heräisi, mutta hän heräsi kuitenkin. Katsoin vain puoliksi kiinnostuneena arkkua, jonka sisuksista hänen äänensä kantautui tukahtuneena, ja jatkoin sitten kaivuu-urakkaani. ”Mitä tämä on? Missä olen?...