1.12.2015

Haaste: Liebster Award

Kiitos milkousha~ kysymyshaasteesta. Kaunis blogi sinulla.


Säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämiin 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

1. Oletko koskaan meinannut lyödä hanskoja tiskiin eli lopettaa kirjoittelun (käsikirjoitus/blogi/jokin muu projekti) yhtä kaikki?

Ainahan tällaisia hetkiä ja projekteja tulee. Hyvä puoli lopettamisessa on se, että myöhemmin voi sitten aloittaa uudestaan. Joskus se tekee jopa hyvääkin ottaa etäisyyttä hankalaan tekstiin ja antaa sen muhia takaraivossa hetken aikaa ennen kuin aloittaa uudestaan.

2. Milloin otti viimeksi päähän rankasti ja miksi?

Kun yritin editoida e-kirjaani Books on Demandin EasyEditorilla, joka nimestään huolimatta oli kaikkea muuta kuin helppo. Hetken aikaa tappelin ohjelman kanssa, sitten lähti hermo ja palasin uudestaan viikon päästä, kun ensin olin rauhoittunut hitusen. Myöskin se otti päästä, kun sairastuin lenssuun juuri ennen työpaikan pikkujouluja. Kaikeksi onneksi olin tarpeeksi terve, että pääsin mukaan.

3. Jos jostakin kirjoittamastasi käsikirjoituksesta/ tarinasta/ runosta/ blogipostauksesta tehtäisiin elokuva, kuka esittäisi pääosaa? Entä mahdolliset sivuosat?

Jos Kuukristallin vartijoista tehtäisiin elokuva, miespääosaa/pahista esittäisi David Bowie. Tosin se voisi osoittautua vaikeaksi; mies itse kun on luvannut, ettei enää näyttele. Muita rooleja en ole edes miettinyt.

4. Mikä mytologinen örvelö olisit, jos olisi pakko valita (vampyyri/enkeli/ihmissusi/näkki tms.) ja miksi?

Haltija olisi kiva. Tai sitten jokin sellainen, joka osaa muuntautua eläimeksi, vaikka joksikin linnuksi.

5. Jos voisit leipoa karjalanpiirakoita kenen tahansa kirjoittavan ihmisen (elossa olevan tai edesmenneen) kanssa, kuka se olisi? Kuinka ilta etenisi?

Terry Pratchett, rauha hänen muistolleen. Luultavasti aika hauskasti ja loppuillasta katsottaisiin Kiekkomaailmaan sijoittuvia filmatisointeja.

6. Mitä sinulle pitäisi antaa/ tehdä, jotta lopettaisit kirjoittamisen? Onnistuisiko, jos sinulle luvattaisiin 200 miljoonaa euroa?

Eiköhän se päinvastoin menisi niin, että jos rahaa olisi yli tarpeiden, niin juuri silloin olisi aikaa kirjoittaa, kun ei tarvitsisi käydä töissäkään. Mutta joo. Sen täytyisi olla jotakin todella aikaa vievää, että saisi lopettamaan kirjoittamisen. Ei tule vain mieleen mitä.

7. Mitä muuta harrastat kirjoittamisen/ bloggaamisen lisäksi?

 Joogaa, sulkapalloa (aina välillä), kävelemistä, käsitöitä, elokuvia, lukemista, kukkien hoitoa (parvekkeella kun muutakaan ei ole) ja lemmikkihamsteri.


8. Jos saisit pitää yhden ainoan elokuvan ja yhden ainoan kirjan ja kaikki muut olisi pakko hävittää, mitkä valitsisit säilytettäviksi?

Tekisi mieli sanoa ensimmäiseksi Tähtien sota, mutta sitten tulisi se vaikea kysymys eli mikä osa. Enkä osaa päättää mikä, joten pakko valita jokin muu leffa... Ehkä sitten Gladiator. Loistava elokuva.

Kirja on helpompi: se on Michael Enden Tarina vailla loppua.

9. Minkä yhden ainokaisen asian poistaisit ja hävittäisit juurineen maailmasta?

Kiusaaminen. Niin kouluissa kuin työpaikoillakin. Ihmiset saisivat opetella tulemaan toimeen toistensa kanssa, jopa niiden tyyppien, joista ei niin kamalasti välitä. Kaikille täytyy osata olla edes peruskohtelias, vaikka ei parhaita ystäviä olisikaan.

10. Mitä mieltä olet ruoanlaitto-ohjelmista?

Niitä on vähän liikaa, mutta onhan jotkut niistä ihan hauskojakin.

11. Mitä aiot kirjoittaa seuraavaksi ja mistä sait siihen idean?

Olen ajatellut kirjoittaa seuraavaksi novelleja. Fantasiaa, ehkä jopa romanttista fantasiaa. Ihan tarkkaan ei osaa vielä sanoa, homma on vielä ajatuksen tasolla.

(Jouluiset) kysymykset:

1. Onko sinulla tänä vuonna joulukalenteria?
2. Mitä odotat eniten joulussa?
3. Millainen on normaali jouluaattopäiväsi?
4. Onko kaikki lahjat jo ostettu?
5. Oletko jouluihminen?
6. Mitä inhoat/vihaat joulussa?
7. Mitä toivoit pukilta lahjaksi tänä vuonna?
8. Mikä jouluruoka on suosikkisi?
9. Lähetätkö tänä vuonna joulukortteja?
10. Onko sinulla lempijoululaulua?
11. Oletko koristellut tai leiponut joulua varten?

Haastan seuraavat blogaajat: Samakuu, Kirjaneito, Mari ja The Big Bad Wolf.

29.11.2015

Olipa kerran rakkaustarina - Kokoelma rakkausnovelleja

Julkaisin romanttisten novellien kokoelman e-kirjana Books on Demandin eli tuttavallisemmin BoD:n kautta. Nyt novellikokoelma on myynnissä ainakin Amazon Kindlessä ja Google Playssä. Ensimmäiset kaksi viikkoa e-kirjaa saa ladattua tarjoushintaan 0 euroa, joten kannattaa toimia nopeasti! Sen jälkeenkin hinta on järkevä 3,99 euroa.

Esittelyteksti:

Rakkaustarinoita ei ole kahta samanlaista. Aivan kuten ihmiset myös rakkaustarinat ovat kaikki omanlaisia, uniikkeja. Tässä kokoelmassa niistä on kerrottu muutama.

Olipa kerran rakkaustarina – Kokoelma rakkausnovelleja sisältää tarinoita niin rakkauden ensiaskelista kuin sen menettämisestäkin. Jotkut rakastuvat ensimmäistä kertaa, toiset löytävät rakkauden uudelleen pettymyksen jälkeen. Kaikille näille novelleille yhteistä on tunteiden palo; oli kyseessä sitten nuori, joka vasta alkaa ymmärtää rakkauden merkityksen, tai aikuinen nainen, joka ihastuu varattuun mieheen.

Kokoelma sisältää seuraavat novellit:

Tähtien tarkkailijat
Omenankukka
Basisti
Poika laastaroidulla nenällä
Aamutee
Ensimmäinen rakkaus
Ahtaat talvet
Mies, joka asetti auringon taivaalle
Älä päästä irti
Pikkujoulut
Firenze talvella
Siskon varjossa  

18.8.2015

Enkeleitä ja muita otuksia

Kesällä on aikaa lukea ja kerätä ideoita. Viimeaikoina olen lukenut nuorille naisille suunnattuja fantasiarakkausromaaneja, tarkemmin sanottuna enkeleihin liittyviä fantasiarakkausromaaneja. Luin jo sellaiset kirjat kuin Langennut enkeli ja Lucian (arvostelut luettavissa Risingissa) yrittäessäni kerätä ideoita ja perehtyessäni millaisia enkelirakkauskirjat ylipäätä ovat. Tällä hetkellä luettavana on Enkelioppi.


Ajatuksenani tosiaan oli, että kirjoittaisin enkelirakkaustarinan, mutta erilaisen. Päähenkilö olisi poika ja tämä joutuisi enkelisalamurhaajan tähtäimiin ja sitten jutussa olisi myös pieni kolmiodraama ja... jotakin. Se jotakin on se ongelma; tässä on ideaa mutta ei juonta. Toinen ongelma on se, että en oikein osaa selittää näitä enkeleitä (ovatko ne jotain toista rotua? ulkoavaruudesta? muista ulottuvuuksista?) eikä missään näistä kirjoista, jota olen lueskellut, ole kunnolla selitetty enkeleitä. Hmm.

Joten olen alkanut miettiä, että mitä jos tekisin fantasiarakkausromaanin, mutta jostain muusta kuin enkeleistä. Jostain suomalaisemmasta. Ajattelutyö jatkuu...

18.2.2015

Kun vain olisi aikaa

Joskus tammikuun alussa vielä mietin yltiöpositiivisesti, että nyt kun jään hetkeksi aikaa työttömäksi, niin sittenhän minulla on mukavasti aikaa kirjoittaa, oikolukea vanhoja tekstejä ja muutenkin hieman verestää tätä kirjoitusharrastusta, joka on pahasti ehtinyt näivettymään muiden kiireiden seassa.

Ja vielä mitä. Paria viikkoa myöhemmin jouduin (pääsin) taas kokopäivätöihin. Se kummasti leikkaa vapaa-ajan määrää, kun joka päivä on kahdeksan tuntia töissä. Ei pitäisi tietenkään valittaa talouden ollessa mitä on ja kun varsinkin nuorten työttömyys on suurta. Mutta silti vähän tekisi mieli.

Nyt sitten mietin tulevaa kesää ja unelmoin "sitten kun työt loppuu ja olisi aikaa". Oikeastaan pitäisi kai totutella tähän työelämään ja yrittää löytää sitä aikaa jostakin sieltä normaalin arjen pyörittämisen keskeltä.

Sen verran sentään onnistuin tekemään, että hankin kirjastokortin järjestysluvultaan jo viidennen ja lainasin kirjastosta Walter Moersin Uinuvien kirjojen labyrintin. Sitä olen nyt lukenut pikkuhiljaa eteenpäin aina aamuisin ennen töihin lähtöä. En tätä blogiakaan ole ihan kokonaan unohtanut. Aloin kirjoittaa jo seuraavaa blogausta liittyen otsikointiin. Siitä en kylläkään ole varma, milloin saan sen valmiiksi...

Se on niin helppoa ajatella, että teenpä tuonkin sitten kun minulla on paremmin aikaa. Ja sitten se jää, kun aikaa ei yllättäen olekaan. Hitsit. Noh, ehkä tämä tästä. Pikkuhiljaa.


1.1.2015

Uusi vuosi — uudet lupaukset

Uusi vuosi on täällä ja niin myös uudenvuodenlupaukset. Itselläni viime vuoden loppu oli niin kiireistä aikaa, että bloginkin päivittely jäi. Samoin kuin kirjoittaminen. Ensin oli töiden ja asunnon etsimistä, sitten muutto uudelle paikkakunnalle, sitten lisää töiden etsimistä. Asiaa ei helpottanut se, että poikaystäväni lainasi usein läppäriäni luennoille mennessään eli siis silloin kun päivällä olisi ollut ihanan hiljaista ja rauhallista, minulla ei ollut mitään millä kirjoittaa. Oh well.

Uudessa vuodessa on se hyvä puoli, että voi tavallaan aloittaa alusta. Puhtaalta pöydältä. Uusi vuosi ja uudet tavoitteet. Kirjoittamista harrastavalle hyviä uudenvuodenlupauksia voisi olla vaikka "osallistun ainakin viiteen kirjoittamiskisaan vuoden aikana" tai "kirjoitan romaanini valmiiksi vuoden loppuun mennessä". Omat uudenvuodenlupaukseni ovat tässä:
  1. Päivittelen blogiani hieman säännöllisemmin
  2. Kirjoitan ne mielessä pyörineet novellit valmiiksi
  3. Osallistun ainakin yhteen kirjoituskisaan vuoden aikana
  4. Kirjoitan Hukkatyttö 2:ta eteenpäin
Yritän raportoida tänne vuoden mittaan, miten lupaukset ovat täyttyneet! Entä te muut, aiotteko tehdä uudenvuodenlupauksia ja minkälaisia? Ovatko edellisen vuoden lupaukset täyttyneet? Kertokaahan kokemuksia.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!