Kirjoittamisesta (osa 4 luvut 1-2)



4 Aloittaminen, tempo ja vuoropuhelu


Tarinan aloittaminen


Monille tämä on se vaikein kohta kirjoittamisessa. Juoni on jo hahmoteltu joko päässä tai paperilla, hahmot ovat valmiina ja jokaiselle on luotu hieno lomake. Mutta miten tästä jatkaisi? Tietokoneen ruudulla kursori vilkkuu tekstiä vaatien samaan aikaan, kun valkoinen paperi on jo lamannut kirjoittajan.

Aloittamista ei kannata pelätä liikaa. Siihenkin tottuu kokemuksen kautta. Joskus aloituskappaleita pitää kirjoittaa parikin, ennen kuin hyvä tuntu tekstiin löytyy. Liikaa ei kuitenkaan kannata viilata. Tämä pätee kirjoittamiseen ylipäänsä; joskus on pakko lopettaa hiominen ja vain antaa tekstin olla. Korjailua ja muokkailua voi jatkaa vaikka ikuisesti, jos niin haluaa.

Seuraavaksi joitain vinkkejä siihen, miten aloitus kannattaa tehdä, niin että siitä tulisi hyvä jo heti ensimmäisellä kerralla.

Prologi


Prologi määritellään yleensä tarinaa edeltävään aikaan sijoittuvaksi esinäytökseksi, jossa voidaan esim. esitellä tapahtumien tai hahmojen taustoja. Prologin tarkoitus on nostattaa tunnelmaa; se siis ei ole välttämätön tarinan juonen ymmärtämisen kannalta. Se on vain tavallaan maistiainen, jolla lukijan mielenkiintoa koetetaan herättää.

Olen usein kuullut kysyttävän: ”Kannattaako minun kirjoittaa prologi?” ja yleisesti vastaukseni on ”ei”. Lukijalle ja kirjoittajalle on helpompaa vain aloittaa suoraan ensimmäisestä luvusta. Prologi on melkeinpä oma taiteenlajinsa. Ensinkin on hankalaa kirjoittaa prologi, joka on aidosti prologi; ei vain ensimmäinen kappale. Toisaalta prologin pitäisi olla myös verrattain pitkä – suurin piirtein yhden luvun mittainen – ja se on yleensä hyvin hankalaa. Liian lyhyt prologi tuo lukijalle heti mieleen kysymyksen, onko tämä todellakin tarpeellista. Antaako prologi tekstille jotakin? Jos se on turha, se kannattaa jättää suosiolla väliin. Liian pitkä prologi taas muuttuu helposti turhauttavaksi jorinaksi, joka ei auta viemään tekstiä eteenpäin. Prologin luonnehan on sellainen, että se vain taustoittaa tapahtumia eikä niin sisällä välttämättä tarinalle oleellisia hahmoja. Protagonisti siis puuttuu ja siksi lukija jää ilman samaistumiskohtaa.

Prologi on jotakin, jonka joko osaa tai sitten ei osaa. Sillä ei kannata turhaan vaivata päätään, jos sopivaa prologia ei tunnu ilmestyvän mieleen. Helpompaa on vain aloittaa itse tarinasta. Jos kuitenkin keksit aivan loistavan prologin, joka sopii täydellisesti tunnelmanluojaksi tarinan alkuun, kirjoita sellainen ihmeessä.

Ensimmäinen kappale


Tarinan aloitus on tärkeä monella eri tapaa. Huono aloitus vaikuttaa siihen, että lukijan mielenkiinto saattaa herpaantua tai hän voi jättää tarinan kokonaan lukematta. Aloituksen täytyy vangita lukijan mielenkiinto ja jättää hänet haluamaan lisää.

Ensimmäisessä kappaleessa pohjustetaan tarinan tapahtumia. Siinä tulisi antaa sopivasti tietoa lukijalle, jotta tämä pysyisi kärryillä, sitten kun itse tapahtumat alkavat. Ensimmäisessä kappaleessa annetaan tietoa tärkeimmistä hahmoista, tapahtumapaikoista ja hahmojen historiasta, sekä esitellään protagonisti. Mitä pidempi tarina on, sitä tärkeämpää pohjustaminen on. Novellissa tapahtumat voivat alkaa melko nopeastikin ja keskeltä tarinaa ilman sen suurempaa pohjustusta.

Kaikkia asioita ei tietenkään tarvitse kertoa lukijalle ja se olisikin mahdotonta. Ensinkin aukkojen jättäminen luo tarinaan jännitettä. Tarinan tapahtumat ja salaisuudet saavat aueta pikkuhiljaa juonen edetessä. Aloituskappaleessa kannattaakin keskittyä perusasioihin; kuka on päähenkilö, millainen hän on, millaisessa maailmassa/ympäristössä hän asuu ja mikä on hänen taustansa.

Taustatietoja kannattaa ripotella tekstiin toiminnan lomaan. Näin lukijalle ei tule suuria tietomääriä kerralla, jotka musertaisivat alleen.

Esimerkki huonosta aloituksesta:

Takametsä oli pieni kylä, kaukana kaikesta. Sen asukasluku oli 34 ja kylä koostui muutamista taloista, pienestä kyläkoulusta, majatalosta ja sekatavarakaupasta. Kylää ympäröi joka puolelta sankat kuusimetsät, yhtä eristävinä ja hallitsevina kuin meri…

Yllä olevassa esimerkkialoituksessa kerrotaan vain mielenkiinnottomasti faktoja tarinan tapahtumapaikasta. Nämä tiedot ovat tärkeitä tarinan ymmärtämisen kannalta, mutta asiallinen, lehtimiesmäinen tyyli tekee tekstistä tylsää. Lisäksi tarinan protagonistia ei esitellä heti alussa.

Protagonisti kannattaa tuoda mahdollisimman pian esiin ensimmäisessä kappaleessa, sillä hän on se hahmo tarinassa, jonka kautta lukija tutustutetaan tarinan maailmaan ja tapahtumiin. Protagonisti tuo lukijalle samaistumiskohdan. Lukija imeytyy tekstiin helpommin sisälle, kun hänellä on joku hahmo, jonka toimia teksti seurailee ja jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Voidaan kuvitella vaikka kamera, joka kuvaa tiukasti tapahtumia päähenkilön niskan takaa.

Muokataan tuota aiempaa aloitusta hieman:

Paavo kulki tietä pitkin kohti kylää. Takametsä oli melko vaatimaton ja pieni kylä, suurten kuusimetsien ympäröimänä. Paavo huokaisi syvään. Kaikesta huolimatta se silti oli hänen kotinsa ja hän rakasti sitä. Kylästä löytyi kaikki tarvittava: pieni kyläkoulu, majatalo ja sekatavarakauppa…

Ja niin edelleen. Tässä esimerkissä tarinan maailmaa kuvaillaan heti protagonistin näkökulmasta. Lukija saa alusta lähtien samaistumisen kohteen. Samalla kun päähenkilö kulkee kylän lävitse, toiminnan seassa lukijalle avarretaan tarinan maailmaa; kerrotaan taustoja ja menneitä tapahtumia sekä esitellään muita hahmoja. Samoin päähenkilö tulee lukijalle tutuksi tämän ajatusten, tunteiden ja reaktioiden kautta. Lukija samaistuu päähenkilöön ja välittää tästä. Niin häntä jää myös kiinnostamaan, miten tämän käy. Miten päähenkilö selviää tästä tilanteesta? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Lukija jää koukkuun eikä malta odottaa seuraavaa kappaletta.

Jos aloitus tuntuu vieläkin tökkivän, muista myös tämä pieni, mutta hyödyllinen vinkki: älä aloita aivan alusta, vaan hieman keskeltä. Tarina on kiinnostavampi, kun sillä on historiaa. Laita päähenkilö johonkin erikoiseen paikkaan tai tilanteeseen. Käytä takaumia kertomaan, miten tähän on päädytty tai anna tietojen tulla lukijalle tavallaan rivien välistä, epäsuorasti, hahmojen ajatusten ja puheitten kautta.

Joskus se ensimmäinen aloitus ei ole vielä paras. Sopivaa ”aloituskohtaa” pitää hieman hakea ja myöskin sopiva tasapaino taustatietojen ja tapahtumien välillä saattaa löytyä vasta muutaman kokeilun jälkeen. Taustatietoja kannattaa ripotella laajalle alalle. Joskus vielä toisessa ja kolmannessakin kappaleessa vasta vielä taustoitetaan tarinan hahmojen historioita tai esitellään tapahtumapaikkoja. Tietoa ei saa antaa kerralla liikaa, jotta lukija ei turhautuisi. Ihmisen aivot ovat sellaiset, että ne eivät kestä liian suuria informaatiomääriä kerralla. Aivot ylikuormittuvat ja lukija mitä luultavammin alkaa hyppiä rivien yli, näin menettäen tärkeitä tiedonhippusia.

Hahmojen esittely on yksi sellainen kohta, jossa helposti sortuu tiedon määrän ylikuormittamiseen. Kuten muutkin taustatiedot, hahmojen esittelyt on parasta tehdä toiminnan kautta, ns. epäsuorasti. Hahmot jäävät paremmin lukijan mieleen, jos heihin yhdistää jonkin pienen tarinan. Tämä on myös yksi mielenkiintoinen pieni piirre ihmisaivoissa; ihminen muistaa helpommin tarinoita kuin raakoja faktoja. Hahmojen listaaminen on siis varmin tapa saada lukijan unohtamaan nämä saman tien. Jos hahmoja on hyvin paljon, heitä kannattaa esitellä hitaasti tarinan edetessä ja mieluiten yksi kerrallaan.

Tempo


Tempo tarkoittaa kirjallisuudesta puhuttaessa sen rytmiä, siis miten teksti etenee. Onko eteneminen liian hidasta vai liian nopeaa? Ja mitkä vaikuttavat nopeuteen? Tempo on hyvin tärkeä asia tekstin kokonaisuuden kannalta. Liian hidasta tekstiä on raskas lukea. Sitten taas liian nopeatempoinen teksti tekee tarinasta nykivän ja hyppivän.

Tasapainoinen teksti


Tempoon vaikuttaa pääasiassa kolme asiaa: kuvailu, toiminta ja vuoropuhelu. Kuvailu hidastaa tekstiä, sillä se luo tunnelmaa, mutta ei edistä juonta. Toiminnalla tarkoitan tekstin sellaisia kohtia, joissa on paljon tapahtumia. Esimerkiksi nyrkkitappelu voisi olla tällainen kohtaus; siinä kerrotaan taistelun yksityiskohdista, mutta kuvailu ja dialogi ovat pienemmässä osassa. Toiminta edistää juonta ja siksi nopeuttaa tekstiä. Dialogi (eli vuoropuhelu) tapahtuu ns. reaaliajassa, joten se myös nopeuttaa tekstiä. Tasapainoisessa tekstissä kuvailua, toimintaa ja vuoropuhelua on sopivassa suhteessa niin, että teksti ei junnaa paikoillaan, mutta ei toisaalta myöskään loiki kohtauksesta kohtaukseen.

Tempo on jotakin sellaista, jonka oppii parhaiten kokemuksen kautta. Lue paljon kirjallisuutta ja kirjoita ahkerasti. Sopiva rytmi tulee luonnostaan. Alussa kun on vasta harjoittelemassa kirjoittamista, melkein jokaisella tarinat etenevät turhan nopeasti. Hitautta ja rauhallisuutta oppii vasta, kun on kirjoittanut jonkin aikaa.

Tarinasi saattaa edetä liian nopeasti, jos nämä tuntomerkit täyttyvät:

  •  kappaleet ovat lyhyitä, mutta silti yhteen kappaleeseen mahtuu paljon tapahtumia
  • kun tekstin yleiskuvaa katselee, voi huomata, että kuvailua on vähän ja dialogia paljon
  • teksti hyppii kohtauksesta toiseen


Sitten taas tarina saattaa edetä liian hitaasti, jos siitä löytyy näitä piirteitä:
  • kuvailua on paljon: kuvailu tulee massiivisina möhkäleinä, jotka katkovat toimintaa
  • dialogia on vähän (tai ei lainkaan)
  • kappaleissa on hyvin paljon tekstiä ja ne ovat pitkiä
  • yhdessä kappaleessa on vähän tapahtumia

Vielä yksi vinkki tarinan nopeuteen liittyen: älä kiirehdi liikaa kohtausten kanssa. Anna niiden edetä omalla painollaan. Tapahtumat saavat kääriytyä hitaasti auki; lukijalle kannattaa paljastaa asioita vähän kerrassaan, jotta tietoa ei tulisi liikaa kerralla. Näin myös mielenkiinto pysyy korkealla, kun tarinan jännite kohoaa koko ajan kohti huippukohtaansa (eli kliimaksia).

Aina välillä kannattaa ottaa askel taaksepäin ja katsoa ainoastaan tekstin kokonaiskuvaa. Ei siis lukea itse tekstiä, vaan vain katsoa miten kappaleet muodostuvat. Missä on rivinvaihtoja? Missä on dialogia? Onko jossakin kohdassa vain monta sivua vuoropuhelua? Pitäisikö sinne väliin livauttaa hieman kuvailua, kuten ajatusten ja tunteiden kuvailua, jotta tekstin tempo hieman rauhoittuisi? Tai toisaalta onko jossakin kohdassa valtaisan isoja kappaleita pelkkää kiinteää tekstiä täynnä kuvailua? Korjaile tällaisia kohtia tasapainoisempaan suuntaan. Usein varsinkin dialogin sekaan täytyy lisäillä hahmojen reaktioiden kuvailua oikolukuvaiheessa, kun tarina on jo valmis. Omalle tekstilleen tulee aina sokeaksi ja siksi joitain asioita ei huomaa ennen kuin vasta toisella lukukerralla. Tästä lisää hieman myöhemmin.

Ajan tiivistäminen


Ajan tiivistämisellä tarkoitan kirjoittamisessa sitä, kun tekstissä pitää tiivistää tapahtumia pitkältä aikaväliltä. Tarinan juonessa on yleensä tällöin vähemmän toiminnallinen kohta menossa ja aikaa pitää tiivistää, koska muuten teksti muuttuu tylsäksi. Tällainen kohta voi olla esimerkiksi vaikka paikasta toiseen matkustaminen. Koska matka sinänsä ei sisällä mitään tarkoitusta, on sitä turha selittää liian tarkkaan tai teksti muuttuu tylsäksi. On siis parempi vain kertoa matkan tärkeimmät kohdat niin, että teksti pysyy jännittävänä.

Tiivistäminen on usein hankalaa. Sen pitäisi toisaalta antaa lukijalle informaatiota siitä, mitä pitkällä aikavälillä on tapahtunut ja silti se ei saisi olla liian yksityiskohtainen, jotta se ei muuttuisi tyhjän jauhamiseksi. Tiivistämiskohta muuttuu helposti vain tapahtumien tylsäksi listaamiseksi, jollaista on hyvin monotonista lukea. Aikaa tiivistäessäkin pitäisi muistaa kuvaileva ja kiinnostava teksti.

Esimerkki ajan tiivistämisestä:

Muutamia päiviä elämä Casa di Dantessa kulki hiljaa ja verkkaisesti eteenpäin. Talo oli muuttunut lähes yhtä ilottomaksi kuin mitä se oli ollut ennen yllättävien vieraitten saapumista. Emilyllä ei ollut juuri ketään kenen kanssa jutella. Hän joskus yritti puhua Veralle ollessaan oikein tylsistynyt, mutta se oli aina yhtä vaikeaa, sillä Emily ei ollut vieläkään oppinut italiaa paria sanaa enempää.
     Emily siis lähinnä luki kirjojaan. Hän sai Frankensteinin loppuun melko pian ja alkoi lukea seuraavaa kirjaa. Se oli jokin höpsö tarina nuorista naisista ja heidän miesongelmistaan, eikä Emily osannut uppoutua siihen yhtä hyvin kuin hirviötarinaan. Emily oli lopen kyllästynyt sisällä istumiseen.

Tässä esimerkkikatkelmassa teksti summaa tärkeimpiä tapahtumia pitkältä aikaväliltä. Tiivistämiskohdassa ei keskitytä tarkalleen hahmoihin tai heidän olinpaikkaansa, vaan asioita raportoidaan hieman etäisemmin ja suurina kokonaisuuksina. Ajan tiivistäminen kannattaa pyrkiä pitämään mahdollisimman yksinkertaisena ja suppeana, koska tällaista tekstiä olisi pidemmän päälle liian raskas lukea. Tiivistämistä kuitenkin kannattaa käyttää aina, kun näyttää siltä, että juonessa on tulossa suvantovaihe. Näin vältät turhan jaarittelun, kun hyppäät tarinassa tavallaan tylsien kohtien yli.

Jossain kohdissa ajan tiivistämisen voi kirjoittaa hahmon (yleensä siis päähenkilön) ajatuksien sisään. Tiivistämiselle kirjoitetaan siis tavallaan kehyskertomus; hahmo on jossakin paikassa fyysisesti läsnä ja muistelee menneitä, näin summaten tapahtumat lukijalle. Tämä saattaa olla myös kirjoittajalle joskus helpompi tapa tiivistää aikaa.

Esimerkki ajan tiivistämisestä hahmon ajatuksien sisällä:

Sinä aamuna Lorelei heräsi hyvin sekavana. Hän katseli pienestä ikkunasta sisälle lankeavaa valoa. Kullanhehkuisessa valokeilassa tanssi pölyhiukkasia. Ja silloin hän muisti sen. Markkinat. Markkinat olisivat tänään.
     Sen jälkeen kaikki muutkin viimepäivien tapahtumat vyöryivät vastustamattomina tytön mieleen. Lorelei ähkäisi ja peitti silmänsä käsivartensa alle. Tapahtumien määrä tuntui niin musertavalta, että Lorelein teki mieli vain jäädä sänkyyn koko päiväksi.
     Kuten eilinen päivä; miten Lavinia oli tullut heti aamusta pilaamaan hänen mielialansa. Lavinia oli jotenkin saanut tietää kristallista, ja Loreleilla ja Volpella oli jo monia eri teorioita siitä miten. Tärkeintä kuitenkin koko jutussa oli se, voisivatko he luottaa Laviniaan. Voisivatko he luottaa siihen, että tyttö pitää suunsa kiinni?

Katkelma jatkuu tästä niin, että kohtauksen edetessä viime päivien tärkeimpiä tapahtumia kerrotaan lyhyesti ajatuksien sisällä. Ne tulevat tavallaan toiminnan lomassa ja vähän kerrassaan, näin keventäen tekstiä tehden siitä helpommin luettavaa. Lukijan urakka helpottuu, kun hän saa informaatiota pieninä annoksina kerrallaan. Samaan tapaan tapahtumia voi summata joissain kohdissa myös vuoropuhelun sisällä. Tällöin hahmo kertoo toiselle hahmolle tiivistetysti tapahtumista pitkältä aikaväliltä.

Ajan tiivistämisessä on hyvin tärkeää pitää asiat loogisessa järjestyksessä. Yleisesti tämä siis tarkoittaa kronologista järjestystä; tapahtumia summataan vanhimmasta kohti uusinta. Toinen tapa voi olla kertoa tapahtumista suuremmasta pienempään; siis ensin kuvaillaan laajempia aiheita ja tapahtumia, liikkuen koko ajan kohti pienempiä yksityiskohtia ja tarkennuksia.

Jos tiivistämiskohtaan tulee paljon asiaa, voi olla hyvä kirjoittaa hieman ranskalaisilla viivoilla niitä itselle ylös suttupaperille ja miettiä, mikä on paras järjestys kertoa niistä. Näin et myöskään unohda mitään tärkeää yksityiskohtaa. Teksti on silloin hyvää, kun se soljuu eteenpäin luontevasti asiasta toiseen. Tavallaan: ”tämä kohta johti tähän, joka johti tähän, joka lopulta johti tähän, missä nyt ollaan”.

Tässä, kuten niin monessa muussakin kirjoittamiseen liittyvässä asiassa, auttaa parhaiten oma kokemus. Eli siis harjoittele, kirjoita paljon ja lue kirjallisuutta. Tutki, miten muut kirjoittajat tiivistävät aikaa. Millainen tekstin rakenne tällaisessa kohdassa on? Milloin tiivistäminen on tarpeellista ja milloin ei? Kun sinulla tekstissä tulee kohta, jossa tiedät että sinun on pakko tiivistää aikaa, pysy loogisena ja etene rauhallisesti. Mieti kaikki ne asiat, jotka sinun tarvitsee kertoa, mieti niiden kertomiseen sopiva järjestys ja ryhdy työhön. Joskus ensimmäinen versio ei ole vielä se paras, mutta älä lannistu. Kirjoita kohta niin monta kertaa läpi, kunnes se miellyttää silmääsi.

Aukkojen jättäminen tarinaan


Juonesta puhuttaessa käsittelimme juoniaukot. Mutta tarinassa voi olla myös tarkoituksella jätettyjä aukkoja, jotka lisäävät tarinan jännitystä. Aukko tarinassa tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että lukijalle ei anneta aivan kaikkea tietoa. Jotakin jätetään hämärän peittoon, esim. päähenkilön historiasta ei paljasteta jotakin asiaa aivan heti. Novellissa tällaiset aukot voivat jäädä kokonaan selittämättä, jolloin jää lukijan mielikuvituksen varaan, mistä oikeastaan oli kyse. Pidemmässä tarinassa taas aukkoja voidaan selittää hitaasti tarinan edetessä tai sitten tarinan loppuvaiheessa tapahtuu suuri paljastus.

Aukot ovat hyvä tapa asettaa lukija samalle viivalle päähenkilön kanssa. Jos päähenkilö ei tiedä jotakin asiaa, myöskään lukija ei tiedä sitä ja niin lukija on myös kiinnostunut seuraamaan, kuinka päähenkilö selvittelee tätä mysteeriä. Lukijan ei oikeastaan tulisi koskaan olla hahmojen edellä. Teksti muuttuu helposti tylsäksi, jos siinä selitetään paljon sellaisia asioita, jotka hahmoille on vasta uusia, mutta lukijalle täysin tuttuja.

Tärkein syy aukoille on jännite. Tekstin jännite pysyy varmemmin yllä, jos kaikkea ei selitetä aivan heti ja perusteellisesti, vaan tietoa täsmennetään tarinan edetessä. Aukkoja ei saa kuitenkaan olla liikaa. Muuten tarina voi muuttua liian hämäräksi ja lukija turhautuu, kun ei ymmärrä tarinan juonesta mitään. Perusasiat pitäisi aina olla selvillä lukijalle, kuten tapahtumapaikat ja päähenkilöt. Sitten taas historiaan ja taustoihin liittyvissä asioissa saattaa olla aukkoja, kuten vaikka päähenkilön syntyperä tai vanhemmat. Esimerkiksi päähenkilöllä voi olla tarinassa äiti, mutta isää ei mainita koskaan ja vasta myöhemmin selitetään, mihin tämä on joutunut. Ovatko vanhemmat eronneet? Vai onko isä kuollut? Aukot tarinassa ovat juuri tätä; asioiden kertomatta jättämistä. Joskus se on aivan yhtä merkityksellistä kuin se, mitä lukijalle kerrotaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 1

Kirjoittamisesta (osa 1)

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 5