Kirjoittamisesta (osa 5 luku 1)
5 Tarinan päättäminen ja viimeistely
Kirjoittamisprosessi
Kirjoittamisprosessi on
kokonaisuutena hyvin haastavaa; varsinkin silloin, kun on kyse pitkistä
teksteistä. Kirjoittaminen vaatii mielikuvitusta, heittäytymisen taitoa ja
kaikkein tärkeintä paljon kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Omaan
tekstiinsä kyllästyy helposti loppua kohden ja silloin yleensä alkaa kiirehtiä
turhaan. Tällöin juoni, hahmot, tarinan tempo ja muutenkin koko yleistunnelma
alkaa rakoilla.
Toinen virhe, johon on helppo sortua,
on jättää tekstinsä kokonaan kesken ja aloittaa jotakin uutta. Lopulta vihot
tai tietokoneen kansiot pursuavat keskenjääneitä tarinoita, joissa jokaisessa
on kirjoitettuna hieman alkua, mutta joita ei ole tullut jatkettua sen
pidemmälle. Juuri siksi kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovat kirjoittajalle
välttämättömiä ominaisuuksia. Niitä pitää vain harjoittaa.
Kaikkein yksinkertaisinta on tehdä
kirjoittamisesta tapa. Aseta itsellesi tavoitteita ja aikarajoja; vaikka että
kirjoitat joka päivä 10 minuuttia tai 1 000 sanaa, tai mikä sitten itsellesi
parhaiten sopii. Tee myös tarkkoja päätöksiä, milloin tekstisi on valmis. Kun
sinulla on jokin deadline, johon tähdätä, saat työsi valmiiksi varmemmin.
Kaikille ihmisille tarkat aikataulut eivät sovi, vaan pikemminkin ahdistavat
lisää, joten sinun täytyy hieman kokeilla ja keksiä itsellesi parhaiten sopiva
tapa.
Mystinen inspiraatio eli miten pitää into yllä kirjoittamisen aikana
Tätä kuulee erittäin usein eli ”en
voi kirjoittaa, kun ei ole inspiraatiota”. Yleensä tähän kysyn, mitä on
inspiraatio? Miten määrittelet sen? Inspiraatiota on helppo pitää tekosyynä
silloin, kun kirjoittaminen ei vain maita. Tällaisiakin päiviä tulee aina
välillä, sille ei mahda mitään. Jos tuntuu siltä, että ulos tuleva teksti ei
ole lainkaan sujuvaa, kannattaa ehkä lopettaa siltä päivältä ja kokeilla
huomenna.
Mutta muista varoa ylikriittisyyttä!
Ihmisen on helppo olla ylikriittinen omia tuotoksiaan kohtaan. Vaikka sinulla
on ehkä sellainen tunne, että tämä teksti ei nyt ole hyvää, se ei välttämättä
tarkoita sitä, että se todellakin on roskaa. Tällöin olisi hyväksi kysyä jonkun
ulkopuolisen mielipide tekstistä ja miettiä vasta sen jälkeen, jatkaako
kirjoittamista tänään vai ei.
Kirjoittaminen ei aina ole hauskaa ja
teksti ei lennä mielestä paperille kuin vettä vaan. Hyvinä hetkinä se on juuri
tällaista, mutta se ei voi olla sitä aina. Suurimman osan aikaa kirjoittaminen
on kovaa työtä. Jos jäät odottelemaan inspiraatiota, tekstisi ei tule
edistymään mihinkään. Joskus tärkeintä on vain se, että tarina etenee. Teksti
ei ehkä ole parhaimpaasi, mutta saat sentään aikaiseksi jotakin.
Tekstiä voi aina muokata jälkikäteen
ja itse asiassa tarinan editointi on ehkä kirjoittamisen tärkein kohta. Ei siis
kannata pelätä liikaa sitä ”huonoa tekstiä”, sillä ne huonot kohdat saa
korjattua jälkikäteen. Tätä tapaa suositteli myös englantilainen kirjailija
Richard Morgan yhdellä luennollaan. Hän itse on tavoiltaan sellainen, joka
viilaa tekstiä jo kirjoittamisvaiheessa, mutta hän sanoi kaikkein parhaimman
tavan olevan se, että muokkaa tekstiä vasta sitten, kun se on kokonaan valmis.
Tekstin viimeistelystä lisää myöhemmin.
Joskus kirjoittaessa voi olla vaikeaa
pitää oma motivaatio yllä. Tekstiä alkaa katsella liian kriittisellä silmällä,
ja sitä sortuu pitämään kaikkea kirjoittamaansa roskana. Tällöin taas auttaa
paljon se ulkopuolinen näkökulma, samoin kuin toisten antama tuki ja kannustus.
Koeta muistaa se syy, miksi alun perin ryhdyit kirjoittamaan tai miksi aloit
kirjoittaa juuri tätä tarinaa. Mitä halusit kertoa tekstilläsi? Miksi pidät
kirjoittamisesta ylipäänsä? Mihin tähtäät tulevaisuudessa? Haluatko nähdä
kirjasi joku päivä kaupan hyllyssä? Jatka siis vain sitkeästi eteenpäin, älä
luovuta! Kukaan ei ole syntynyt kirjailijaksi; kirjoittaminen on jotakin, jonka
voi vain oppia. Jatka siis harjoittelua, jatka kirjoittamista ja kuka tietää,
mitä sinusta voi tulla.
Tarinan päättäminen
Aloituksen ohella tarinan lopetus on
sen tärkeimpiä kohtia. Kustannusyhtiöissäkin katsotaan juuri tarinan aloitusta
ja lopetusta sekä tietysti saatekirjettä, ja jos nämä kaikki ovat kunnossa ja
vaikuttavat lupaavilta, teksti luetaan kokonaan. Lopetukseen kannattaa siis
kiinnittää huomiota, oli kyseessä sitten novelli tai pidempi tarina.
Lopetusta ei saa hoputtaa, mutta
toisaalta sitä ei pidä myöskään turhaan venyttää. Mitä pidempi tarina on, sitä
helpompi sitä on pitkittää. Hyvä lopetus on tiivis, ytimekäs ja selkeä. Se
päättää tarinan lankoja sopivassa määrässä; langoilla tarkoitan siis tässä
yhteydessä juonta, kaikkia sivujuonia, tarinan hahmoja ja niin edelleen. Kun on
kyseessä novelli, lopetus voi olla enemmän avoin ja äkkinäisempi. Pidemmässä
tarinassa lukija yleensä vaatii lopetukselta enemmän; hän haluaa tietää, mitä
tärkeimmille hahmolle loppujen lopuksi kävi, miten juoni sai päätöksensä ja
niin edelleen. Kaikkia lankoja ei ole aina pakko päättää, vaan jotkut asiat voi
jättää hieman avoimiksi ja enemmän lukijan mielikuvituksen varaan.
Lopetuksessa se kultainen keskitie on
yleensä paras. Liian paljon lankoja ei saa jättää ilmaan leijumaan tai
lukijalle jää sellainen olo, että lopetus tuli liian äkkiä tai sitten että
lopetusta ei ole lainkaan; teksti vain katkeaa kesken kaiken. Toisaalta jos
koettaa saada selitettyä kaiken, lopetus tuppaa venymään. Joskus kirjoittaminen
täytyy vain lopettaa. Juonen täytyy päättyä johonkin. Samoin hahmoista täytyy
osata päästää irti. Ei ole mielekästä koettaa kertoa koko hahmon tarinaa
kehdosta hautaan asti (ellei kyseisen hahmon koko elämänkaari ole
poikkeuksellisen vaiherikas). Hahmot täytyy vain jättää johonkin ja lukija saa
itse mielikuvituksessaan pohtia, mihin hahmo tarinan loputtua päätyi.
Tarinan lopetuksen pitää sopia myös
tyyliltään muuhun tekstiin. Jos kyseessä on kauhutarina, voi lopetuksesta
löytyä pelottava käänne, joka päättää tarinan, jääden niin kummittelemaan
pitkäksi aikaa lukijan mieleen. Sitten taas romanttiseen tarinaan sopii jokin
sydänrihmoja kutkuttava lopetus, jossa rakastavaiset viimein saavat toisensa.
Nämä esimerkit nyt ovat hieman kliseisiä, mutta tarinan lopetus ei kuitenkaan
saisi tuntua siltä kuin se tulisi aivan puun takaa. Sen pitää sopia muuhun
tarinaan.
Liikoja kliseitä kannattaa kuitenkin
lopetuksessa myös välttää. Eräs hyvä esimerkki voisi olla niin sanotut
itsaritarinat, jotka päättyvät aina päähenkilön itsemurhaan. Tämä on jo niin
kulutettu juttu, että siihen pitää keksiä jotakin hyvin omaperäistä ja
erikoista, ennen kuin se nousee tekstistä lukijan silmiin mielenkiintoisena.
Itsarilopetus harvemmin myöskään herättää minkäänlaisia tunteita, koska
lopetuksen pystyy arvaamaan ennalta niin vaivattomasti. Jotta tekstisi pysyisi
kiehtovana ja yllättävänä loppuun asti, kannattaa siis kiertää kaukaa niitä
kaikkein perinteisimpiä lopetuksia.
Lopetus kannattaa päättää melko
pitkälti jo heti suunnitteluvaiheessa. Joillekin kirjoittajille sopii se tyyli,
että lopetus tulee itsellekin yllätyksenä ja niin siitä tulee yllättävä
lukijallekin. Toisaalta jos lopetusta ei ole miettinyt lainkaan etukäteen,
tarina voi helposti muuttua laahaavaksi, kun kirjoittaja ei tiedä, mihin juoni
on kulkemassa. Tai toinen ääripää; teksti loppuu kuin seinään, kun kirjoittajan
oma innostus loppuu kesken ja hän haluaa vain päättää tarinan nopeasti.
Tekstin viimeistely
Sitten kun novellisi tai pidempi
tarinasi on kokonaan valmis, se täytyy jättää hetkeksi hautumaan. Kirjoita
jotakin muuta sillä välin, aloita uusi projekti. Anna valmiin tekstisi olla
syrjässä ainakin kuukausi tai pari. Tämä on tärkeää, sillä kirjoittajan täytyy
ottaa omaan tekstiinsä etäisyyttä. Niin pystyt näkemään paremmin aloittaessasi
oikoluvun, että mitkä asiat ovat hyvin ja mitä pitää vielä korjata ja hioa.
Tekstin viimeistely ja oikoluku
saattavat tuntua raskaalta hommalta, varsinkin jos kyseessä on hieman pidempi
teksti. Mutta se on silti tärkeä vaihe ja sitä ei saisi jättää koskaan välistä.
Tämä sama koskee myös novelleja, vaikka lyhemmät tekstit luulisi tavallaan
syntyvän valmiina. Kunnollinen oikoluku tekee hyvää joka tekstille.
Toisaalta viimeistelyyn ei saa
myöskään tuhlata liikaa aikaa. On helppo jäädä hiomaan tekstiään yhä paremmaksi
ja lopulta hiomiselle ei tule loppua. Jos haluaa muokata tekstiään yhä
sujuvammaksi ja sulavammaksi, sitä saa tehdä maailman tappiin saakka. Täytyy
ymmärtää, milloin tekstistä on pakko lopulta päästää irti.
Oikoluku
Oikoluku ei ole vain
kirjoitusvirheiden tylsää hakemista. Oikolukiessa korjataan myös sanajärjestyksiä,
huonoja sanavalintoja, sekä muokataan ja hiotaan kuvailua, hahmojen reaktioita
tai kokonaisia kohtauksia. Ensimmäinen versio, jonka saat kirjoitettua, on
tosiaan vasta ensimmäinen versio. Teksti on kokonaan valmis vasta oikoluvun
jälkeen.
Jokaisella on oma tyyli tehdä
oikoluku (niin kuin jokaisella on oma tyyli kirjoittaa). Oma tyylini on
sellainen, että tekstin valmistuttua jätän sen hautumaan pariksi kuukaudeksi.
Sitten kun oikoluvun aloittaa, korjausta vaativat kohdat suorastaan hyppäävät esiin.
Vaikka kirjoittaessa omituisia sanajärjestyksiä tai lyöntivirheitä ei
huomannut, oikolukuvaiheessa ne erottuvat selkeästi. Tämä johtuu siitä, että
omalle tekstilleen tulee sokeaksi kirjoittaessa. Virheiden korjaaminen
oikolukuvaiheessa sujuu yllättävän nopeasti ja yleensä jopa kokonaisten
kohtausten uudelleen kirjoittaminen luistaa helposti.
Kun alat kirjoittaa pitkää pätkää
tekstiä uudelleen, ei kannata tuhota edellistä. Jos kirjoitat paperille, revi
pieleen menneet sivut pois (siksi kannattaa suosia joko kierrevihkoja tai
konseptipapereita, koska niistä pystyy helposti poistamaan sivuja välistä), älä
pyyhi niitä pyyhekumilla! Pieleen menneistäkin kohdista voi löytyä helmiä,
kuten vaikka yksittäisiä lauseita, kielikuvia tai dialoginpätkiä.
Jos kirjoitat tietokoneella, lyö pari
Enteriä siihen kohtaan, mihin alat kirjoittaa uutta, mutta älä pyyhi pois
vanhaa tekstiäsi ihan vielä! Poista se vasta sitten, kun olet täysin varma,
ettei kohdasta voi poimia enempää onnistuneita lauseita ja kielikuvia. Toinen suositeltava
tapa on leikata teksti ja tallentaa se toiseen Word-tiedostoon. Tätä
leikattujen kohtausten arkistoa voi sitten hyödyntää oikolukiessa. Sieltä on
helppo poimia kaikki helmet takaisin tekstiin. Kun oikoluku on kokonaan tehty,
aputiedoston voi poistaa surutta. Tätä tyyliä suositteli myös Richard Morgan
luennollaan.
En itse yleensä oikolue tekstin kuin
vain kerran. Tekstiin jää suurella todennäköisyydellä kirjoitusvirheitä tai
lyöntivirheitä oikoluvunkin jälkeen, mutta sille ei sitten vain voi mitään.
Täydellisyyteen on hyvä pyrkiä, mutta siihen harvemmin pääsee. Kaikkein
hankalimpia ovat sellaiset virheet, jotka muistuttavat toista sanaa, mutta ovat
silti väärässä paikassa ja siksi virheellisiä, sillä Wordin automaattinen
virheenhaku ei tietenkään löydä näitä. Perinteisiä tällaisia lyöntivirheitä voi
olla vaikka ”muta” silloin kun tarkoituksena olisi ollut kirjoittaa ”mutta” tai
”siasta” kun piti kirjoittaa ”sijasta”.
Tässä yksi vinkki oikolukuun, jos
käytät Wordia. Tätä on hyvä käyttää, jos huomaat tekstistäsi toistuvia
virheitä, jotka pitäisi saada korjattua. Toinen mihin tätä toimintoa on mukava
käyttää, on nimien kirjoitusasun tarkistukseen; esim. jos haluat varmistaa,
että olet taivuttanut hankalia nimiä aina samalla kaavalla.
Pikanäppäimellä ctrl + f löytyy
Wordista hakutoiminto. Uusimmassa Wordissa vasempaan laitaan ilmestyy
Siirtyminen -kohta; sillä voit etsiä jotakin tiettyä merkkijonoa. Voit etsiä
vaikka järjestyksessä kaikki tekstisi väliviivat, jos haluat tarkistaa, ettet
ole vahingossa käyttänyt väliviivoja ajatusviivojen sijasta. Alaspäin
osoittavaa nuolta klikkaamalla löydät kohdan Korvaa. Tätä klikkaamalla löydät
toisen hakutoiminnon, jolla voit samalla periaatteella hakea merkkijonoja ja
korvata niitä toisilla. Esim. jos vaikka oikolukuvaiheessa haluat vielä vaihtaa
päähenkilön nimen, täältä saat jo melko helposti nimeä muutettua ilman, että
sinun pitäisi tutkia itse tekstisi läpi sivu sivulta. Kirjoitat vain ylemmälle
riville nimen, jota haet, ja alemmalle nimen, jolla haluat sen korvata, ja
sitten klikkaat kohtaa Korvaa kaikki.
Ota kuitenkin huomioon, että Korvaa
-toiminto hakee tosiaan vain sitä yhtä merkkijonoa, jonka kirjoitat riville.
Jos siis sanaa löytyy taivutetussa muodossa, sitä toiminto ei löydä. Sinun
täytyy siis tehdä oma haku jokaiselle taivutetulle muodolle. Korvaa -toiminto
on silti käytännöllinen väline ja sitä kannattaa hyödyntää sanojen
kirjoitusasujen tarkastamisessa. Kuten vaikka oletko käyttänyt sekaisin sanoja
”haltia” ja ”haltija”, tai oletko taivuttanut sanaa ”vampyyri” välillä
”vampyyriä” ja sitten taas välillä ”vampyyria” -tavalla. Tällaisiin
pikkuasioihinkin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä ne voivat osua lukijan
silmiin häiritsevänä pikkuseikkana!
Olen oman kirjoittamiseni kanssa ollut viime aikoina hiukan huolissani siitä, että olen liian laiska oikolukemaan. Toisin sanoen, sille ei tunnu olevan niin tarvista. Jostain syystä olen tyytyväinen suht varhaisiin versioihin.
VastaaPoistaTyylejä on monia. :) Kuten itsekin sanoin, minulle riittää yleensä se yksi oikoluku, mutta jotkut ihmiset oikolukevat tekstejään jopa kolme tai neljäkin kertaa ennen kuin lopputulos miellyttää.
PoistaJa kun korvaa nimeä, pitää muistaa taipuuko se samalla tavalla kuin vanha nimi. Esim jos Joose pitää muuttaa Mikaeliksi, korvaustoiminto nappaa kaikki Jooset ja lopulta tekstissä on "Joosen", "Jooselle" & "Jooselta" sijaan monta "Mikaeln", "Mikaellle" & "Mikaelta". Ja sekin on hyvä tsekata, ettei tavallisten sanojen keskellä ole korjattavaa nimeä, esim legioona (Oona), pantti (Antti) yms.
VastaaPoistaOnneksi sanoja korvatessa voi tarvittaessa katsoa sanat läpi yksi kerrallaan (Wordissa se on se Etsi seuraava -painike), jolloin voi tarkistaa, että korvattavat sanat menevät oikein. Helpottaa mukavasti sitä korjaamisen määrää!
PoistaMulla on ongelmana tuo edellisten tekstien tuhoaminen. Jos aloitan jonkin luvun alusta tai jätän tarinan kesken, haluan vain jotenkin pyyhkiä epäonnistumsien pois ja pistän kaiken roskakoriin. Huono, huono, niistähän voisi löytyä myöhemmin vaikka mitä hyviä ideoita! Mäkin tykkään jättää tekstin lepäämään hetkeksi ennen oikolukua.
VastaaPoistaRakasta korvaa - toimintoa, koska en ikinä keksi hahmoilleni sopivaa nimeä heti tarinan alussa.
Tekstien tuhoaminen on aina huono tapa. Itsekin siihen kerran alkuaikoina sorruin: tuhosin kokonaisen tarinan, kun loppupuolella huomasin ammottavan juoniaukon. Sitten myöhemmin keksin, miten sen voisi korjata, mutta teksti oli jo poistettu! Joten korjaaminen jäi sitten siihen. Sen jälkeen opin läksyni ja en tuhoa sanaakaan tekstistä ennen kuin olen varma, että kaikki käyttökelpoinen on otettu talteen. :)
PoistaKorvaa -toiminto on todellakin kätevä kielen tarkastuksen ja nimien muuttamisen kannalta! Helpottaa työtä todella paljon.
Olikos tämä jo loppu, vai tuleeko vielä monta? :D
VastaaPoistaViidenteen osaan tulee vielä toinen osa, jossa jatketaan hieman tästä viimeistelystä ja mitä sitten pitäisi tehdä, kun teksti on valmis. Sitten tulee vielä viimeiset asetteluohjeet ja harjoitustehtävä, ja sitten Kirjoittamisesta päättyy.
PoistaKiitos tästäkin! Olen kyllä eri mieltä keskeneräisistä tarinoista - minulle kesken jääminen on merkki siitä, ettei sitä tarinaa olisi muutenkaan saanut kerrottua loppuun. Pidän niitä ikään kuin luonnoksina, joihin voi myöhemmin palata ja jotka voi kirjoittaa uudelleen. Esimerkiksi oman "projektini" olen aloittanut ainakin viisi kertaa alusta.
VastaaPoistaOlen ehdottomasti myös sitä mieltä, että kaikki tekstit pitää säästää. Ainakin niille voi nauraa sitten myöhemmin.
On ihan hyvä opetella myös kirjoittamaan lopetuksia. Ne ovat kuitenkin osa tarinaa, ja hyvän lopetuksen kirjoittaminen vaatii harjoittelua! :)
PoistaNauraminen on ihan hyvä asia. On mukava katsella vanhoja tekstejä ja huomata selkeästi, miten omat taidot ovat kehittyneet.