Kirjoittamisesta (osa 5 luku 1)



5 Tarinan päättäminen ja viimeistely


Kirjoittamisprosessi


Kirjoittamisprosessi on kokonaisuutena hyvin haastavaa; varsinkin silloin, kun on kyse pitkistä teksteistä. Kirjoittaminen vaatii mielikuvitusta, heittäytymisen taitoa ja kaikkein tärkeintä paljon kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Omaan tekstiinsä kyllästyy helposti loppua kohden ja silloin yleensä alkaa kiirehtiä turhaan. Tällöin juoni, hahmot, tarinan tempo ja muutenkin koko yleistunnelma alkaa rakoilla.

Toinen virhe, johon on helppo sortua, on jättää tekstinsä kokonaan kesken ja aloittaa jotakin uutta. Lopulta vihot tai tietokoneen kansiot pursuavat keskenjääneitä tarinoita, joissa jokaisessa on kirjoitettuna hieman alkua, mutta joita ei ole tullut jatkettua sen pidemmälle. Juuri siksi kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovat kirjoittajalle välttämättömiä ominaisuuksia. Niitä pitää vain harjoittaa.

Kaikkein yksinkertaisinta on tehdä kirjoittamisesta tapa. Aseta itsellesi tavoitteita ja aikarajoja; vaikka että kirjoitat joka päivä 10 minuuttia tai 1 000 sanaa, tai mikä sitten itsellesi parhaiten sopii. Tee myös tarkkoja päätöksiä, milloin tekstisi on valmis. Kun sinulla on jokin deadline, johon tähdätä, saat työsi valmiiksi varmemmin. Kaikille ihmisille tarkat aikataulut eivät sovi, vaan pikemminkin ahdistavat lisää, joten sinun täytyy hieman kokeilla ja keksiä itsellesi parhaiten sopiva tapa.

Mystinen inspiraatio eli miten pitää into yllä kirjoittamisen aikana


Tätä kuulee erittäin usein eli ”en voi kirjoittaa, kun ei ole inspiraatiota”. Yleensä tähän kysyn, mitä on inspiraatio? Miten määrittelet sen? Inspiraatiota on helppo pitää tekosyynä silloin, kun kirjoittaminen ei vain maita. Tällaisiakin päiviä tulee aina välillä, sille ei mahda mitään. Jos tuntuu siltä, että ulos tuleva teksti ei ole lainkaan sujuvaa, kannattaa ehkä lopettaa siltä päivältä ja kokeilla huomenna.

Mutta muista varoa ylikriittisyyttä! Ihmisen on helppo olla ylikriittinen omia tuotoksiaan kohtaan. Vaikka sinulla on ehkä sellainen tunne, että tämä teksti ei nyt ole hyvää, se ei välttämättä tarkoita sitä, että se todellakin on roskaa. Tällöin olisi hyväksi kysyä jonkun ulkopuolisen mielipide tekstistä ja miettiä vasta sen jälkeen, jatkaako kirjoittamista tänään vai ei.

Kirjoittaminen ei aina ole hauskaa ja teksti ei lennä mielestä paperille kuin vettä vaan. Hyvinä hetkinä se on juuri tällaista, mutta se ei voi olla sitä aina. Suurimman osan aikaa kirjoittaminen on kovaa työtä. Jos jäät odottelemaan inspiraatiota, tekstisi ei tule edistymään mihinkään. Joskus tärkeintä on vain se, että tarina etenee. Teksti ei ehkä ole parhaimpaasi, mutta saat sentään aikaiseksi jotakin.

Tekstiä voi aina muokata jälkikäteen ja itse asiassa tarinan editointi on ehkä kirjoittamisen tärkein kohta. Ei siis kannata pelätä liikaa sitä ”huonoa tekstiä”, sillä ne huonot kohdat saa korjattua jälkikäteen. Tätä tapaa suositteli myös englantilainen kirjailija Richard Morgan yhdellä luennollaan. Hän itse on tavoiltaan sellainen, joka viilaa tekstiä jo kirjoittamisvaiheessa, mutta hän sanoi kaikkein parhaimman tavan olevan se, että muokkaa tekstiä vasta sitten, kun se on kokonaan valmis. Tekstin viimeistelystä lisää myöhemmin.

Joskus kirjoittaessa voi olla vaikeaa pitää oma motivaatio yllä. Tekstiä alkaa katsella liian kriittisellä silmällä, ja sitä sortuu pitämään kaikkea kirjoittamaansa roskana. Tällöin taas auttaa paljon se ulkopuolinen näkökulma, samoin kuin toisten antama tuki ja kannustus. Koeta muistaa se syy, miksi alun perin ryhdyit kirjoittamaan tai miksi aloit kirjoittaa juuri tätä tarinaa. Mitä halusit kertoa tekstilläsi? Miksi pidät kirjoittamisesta ylipäänsä? Mihin tähtäät tulevaisuudessa? Haluatko nähdä kirjasi joku päivä kaupan hyllyssä? Jatka siis vain sitkeästi eteenpäin, älä luovuta! Kukaan ei ole syntynyt kirjailijaksi; kirjoittaminen on jotakin, jonka voi vain oppia. Jatka siis harjoittelua, jatka kirjoittamista ja kuka tietää, mitä sinusta voi tulla.

Tarinan päättäminen


Aloituksen ohella tarinan lopetus on sen tärkeimpiä kohtia. Kustannusyhtiöissäkin katsotaan juuri tarinan aloitusta ja lopetusta sekä tietysti saatekirjettä, ja jos nämä kaikki ovat kunnossa ja vaikuttavat lupaavilta, teksti luetaan kokonaan. Lopetukseen kannattaa siis kiinnittää huomiota, oli kyseessä sitten novelli tai pidempi tarina.

Lopetusta ei saa hoputtaa, mutta toisaalta sitä ei pidä myöskään turhaan venyttää. Mitä pidempi tarina on, sitä helpompi sitä on pitkittää. Hyvä lopetus on tiivis, ytimekäs ja selkeä. Se päättää tarinan lankoja sopivassa määrässä; langoilla tarkoitan siis tässä yhteydessä juonta, kaikkia sivujuonia, tarinan hahmoja ja niin edelleen. Kun on kyseessä novelli, lopetus voi olla enemmän avoin ja äkkinäisempi. Pidemmässä tarinassa lukija yleensä vaatii lopetukselta enemmän; hän haluaa tietää, mitä tärkeimmille hahmolle loppujen lopuksi kävi, miten juoni sai päätöksensä ja niin edelleen. Kaikkia lankoja ei ole aina pakko päättää, vaan jotkut asiat voi jättää hieman avoimiksi ja enemmän lukijan mielikuvituksen varaan.

Lopetuksessa se kultainen keskitie on yleensä paras. Liian paljon lankoja ei saa jättää ilmaan leijumaan tai lukijalle jää sellainen olo, että lopetus tuli liian äkkiä tai sitten että lopetusta ei ole lainkaan; teksti vain katkeaa kesken kaiken. Toisaalta jos koettaa saada selitettyä kaiken, lopetus tuppaa venymään. Joskus kirjoittaminen täytyy vain lopettaa. Juonen täytyy päättyä johonkin. Samoin hahmoista täytyy osata päästää irti. Ei ole mielekästä koettaa kertoa koko hahmon tarinaa kehdosta hautaan asti (ellei kyseisen hahmon koko elämänkaari ole poikkeuksellisen vaiherikas). Hahmot täytyy vain jättää johonkin ja lukija saa itse mielikuvituksessaan pohtia, mihin hahmo tarinan loputtua päätyi.

Tarinan lopetuksen pitää sopia myös tyyliltään muuhun tekstiin. Jos kyseessä on kauhutarina, voi lopetuksesta löytyä pelottava käänne, joka päättää tarinan, jääden niin kummittelemaan pitkäksi aikaa lukijan mieleen. Sitten taas romanttiseen tarinaan sopii jokin sydänrihmoja kutkuttava lopetus, jossa rakastavaiset viimein saavat toisensa. Nämä esimerkit nyt ovat hieman kliseisiä, mutta tarinan lopetus ei kuitenkaan saisi tuntua siltä kuin se tulisi aivan puun takaa. Sen pitää sopia muuhun tarinaan.

Liikoja kliseitä kannattaa kuitenkin lopetuksessa myös välttää. Eräs hyvä esimerkki voisi olla niin sanotut itsaritarinat, jotka päättyvät aina päähenkilön itsemurhaan. Tämä on jo niin kulutettu juttu, että siihen pitää keksiä jotakin hyvin omaperäistä ja erikoista, ennen kuin se nousee tekstistä lukijan silmiin mielenkiintoisena. Itsarilopetus harvemmin myöskään herättää minkäänlaisia tunteita, koska lopetuksen pystyy arvaamaan ennalta niin vaivattomasti. Jotta tekstisi pysyisi kiehtovana ja yllättävänä loppuun asti, kannattaa siis kiertää kaukaa niitä kaikkein perinteisimpiä lopetuksia.

Lopetus kannattaa päättää melko pitkälti jo heti suunnitteluvaiheessa. Joillekin kirjoittajille sopii se tyyli, että lopetus tulee itsellekin yllätyksenä ja niin siitä tulee yllättävä lukijallekin. Toisaalta jos lopetusta ei ole miettinyt lainkaan etukäteen, tarina voi helposti muuttua laahaavaksi, kun kirjoittaja ei tiedä, mihin juoni on kulkemassa. Tai toinen ääripää; teksti loppuu kuin seinään, kun kirjoittajan oma innostus loppuu kesken ja hän haluaa vain päättää tarinan nopeasti.

Tekstin viimeistely


Sitten kun novellisi tai pidempi tarinasi on kokonaan valmis, se täytyy jättää hetkeksi hautumaan. Kirjoita jotakin muuta sillä välin, aloita uusi projekti. Anna valmiin tekstisi olla syrjässä ainakin kuukausi tai pari. Tämä on tärkeää, sillä kirjoittajan täytyy ottaa omaan tekstiinsä etäisyyttä. Niin pystyt näkemään paremmin aloittaessasi oikoluvun, että mitkä asiat ovat hyvin ja mitä pitää vielä korjata ja hioa.

Tekstin viimeistely ja oikoluku saattavat tuntua raskaalta hommalta, varsinkin jos kyseessä on hieman pidempi teksti. Mutta se on silti tärkeä vaihe ja sitä ei saisi jättää koskaan välistä. Tämä sama koskee myös novelleja, vaikka lyhemmät tekstit luulisi tavallaan syntyvän valmiina. Kunnollinen oikoluku tekee hyvää joka tekstille.

Toisaalta viimeistelyyn ei saa myöskään tuhlata liikaa aikaa. On helppo jäädä hiomaan tekstiään yhä paremmaksi ja lopulta hiomiselle ei tule loppua. Jos haluaa muokata tekstiään yhä sujuvammaksi ja sulavammaksi, sitä saa tehdä maailman tappiin saakka. Täytyy ymmärtää, milloin tekstistä on pakko lopulta päästää irti.

Oikoluku


Oikoluku ei ole vain kirjoitusvirheiden tylsää hakemista. Oikolukiessa korjataan myös sanajärjestyksiä, huonoja sanavalintoja, sekä muokataan ja hiotaan kuvailua, hahmojen reaktioita tai kokonaisia kohtauksia. Ensimmäinen versio, jonka saat kirjoitettua, on tosiaan vasta ensimmäinen versio. Teksti on kokonaan valmis vasta oikoluvun jälkeen.

Jokaisella on oma tyyli tehdä oikoluku (niin kuin jokaisella on oma tyyli kirjoittaa). Oma tyylini on sellainen, että tekstin valmistuttua jätän sen hautumaan pariksi kuukaudeksi. Sitten kun oikoluvun aloittaa, korjausta vaativat kohdat suorastaan hyppäävät esiin. Vaikka kirjoittaessa omituisia sanajärjestyksiä tai lyöntivirheitä ei huomannut, oikolukuvaiheessa ne erottuvat selkeästi. Tämä johtuu siitä, että omalle tekstilleen tulee sokeaksi kirjoittaessa. Virheiden korjaaminen oikolukuvaiheessa sujuu yllättävän nopeasti ja yleensä jopa kokonaisten kohtausten uudelleen kirjoittaminen luistaa helposti.

Kun alat kirjoittaa pitkää pätkää tekstiä uudelleen, ei kannata tuhota edellistä. Jos kirjoitat paperille, revi pieleen menneet sivut pois (siksi kannattaa suosia joko kierrevihkoja tai konseptipapereita, koska niistä pystyy helposti poistamaan sivuja välistä), älä pyyhi niitä pyyhekumilla! Pieleen menneistäkin kohdista voi löytyä helmiä, kuten vaikka yksittäisiä lauseita, kielikuvia tai dialoginpätkiä.

Jos kirjoitat tietokoneella, lyö pari Enteriä siihen kohtaan, mihin alat kirjoittaa uutta, mutta älä pyyhi pois vanhaa tekstiäsi ihan vielä! Poista se vasta sitten, kun olet täysin varma, ettei kohdasta voi poimia enempää onnistuneita lauseita ja kielikuvia. Toinen suositeltava tapa on leikata teksti ja tallentaa se toiseen Word-tiedostoon. Tätä leikattujen kohtausten arkistoa voi sitten hyödyntää oikolukiessa. Sieltä on helppo poimia kaikki helmet takaisin tekstiin. Kun oikoluku on kokonaan tehty, aputiedoston voi poistaa surutta. Tätä tyyliä suositteli myös Richard Morgan luennollaan.

En itse yleensä oikolue tekstin kuin vain kerran. Tekstiin jää suurella todennäköisyydellä kirjoitusvirheitä tai lyöntivirheitä oikoluvunkin jälkeen, mutta sille ei sitten vain voi mitään. Täydellisyyteen on hyvä pyrkiä, mutta siihen harvemmin pääsee. Kaikkein hankalimpia ovat sellaiset virheet, jotka muistuttavat toista sanaa, mutta ovat silti väärässä paikassa ja siksi virheellisiä, sillä Wordin automaattinen virheenhaku ei tietenkään löydä näitä. Perinteisiä tällaisia lyöntivirheitä voi olla vaikka ”muta” silloin kun tarkoituksena olisi ollut kirjoittaa ”mutta” tai ”siasta” kun piti kirjoittaa ”sijasta”.

Tässä yksi vinkki oikolukuun, jos käytät Wordia. Tätä on hyvä käyttää, jos huomaat tekstistäsi toistuvia virheitä, jotka pitäisi saada korjattua. Toinen mihin tätä toimintoa on mukava käyttää, on nimien kirjoitusasun tarkistukseen; esim. jos haluat varmistaa, että olet taivuttanut hankalia nimiä aina samalla kaavalla.

Pikanäppäimellä ctrl + f löytyy Wordista hakutoiminto. Uusimmassa Wordissa vasempaan laitaan ilmestyy Siirtyminen -kohta; sillä voit etsiä jotakin tiettyä merkkijonoa. Voit etsiä vaikka järjestyksessä kaikki tekstisi väliviivat, jos haluat tarkistaa, ettet ole vahingossa käyttänyt väliviivoja ajatusviivojen sijasta. Alaspäin osoittavaa nuolta klikkaamalla löydät kohdan Korvaa. Tätä klikkaamalla löydät toisen hakutoiminnon, jolla voit samalla periaatteella hakea merkkijonoja ja korvata niitä toisilla. Esim. jos vaikka oikolukuvaiheessa haluat vielä vaihtaa päähenkilön nimen, täältä saat jo melko helposti nimeä muutettua ilman, että sinun pitäisi tutkia itse tekstisi läpi sivu sivulta. Kirjoitat vain ylemmälle riville nimen, jota haet, ja alemmalle nimen, jolla haluat sen korvata, ja sitten klikkaat kohtaa Korvaa kaikki.

Ota kuitenkin huomioon, että Korvaa -toiminto hakee tosiaan vain sitä yhtä merkkijonoa, jonka kirjoitat riville. Jos siis sanaa löytyy taivutetussa muodossa, sitä toiminto ei löydä. Sinun täytyy siis tehdä oma haku jokaiselle taivutetulle muodolle. Korvaa -toiminto on silti käytännöllinen väline ja sitä kannattaa hyödyntää sanojen kirjoitusasujen tarkastamisessa. Kuten vaikka oletko käyttänyt sekaisin sanoja ”haltia” ja ”haltija”, tai oletko taivuttanut sanaa ”vampyyri” välillä ”vampyyriä” ja sitten taas välillä ”vampyyria” -tavalla. Tällaisiin pikkuasioihinkin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä ne voivat osua lukijan silmiin häiritsevänä pikkuseikkana!

Kommentit

  1. Olen oman kirjoittamiseni kanssa ollut viime aikoina hiukan huolissani siitä, että olen liian laiska oikolukemaan. Toisin sanoen, sille ei tunnu olevan niin tarvista. Jostain syystä olen tyytyväinen suht varhaisiin versioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylejä on monia. :) Kuten itsekin sanoin, minulle riittää yleensä se yksi oikoluku, mutta jotkut ihmiset oikolukevat tekstejään jopa kolme tai neljäkin kertaa ennen kuin lopputulos miellyttää.

      Poista
  2. Ja kun korvaa nimeä, pitää muistaa taipuuko se samalla tavalla kuin vanha nimi. Esim jos Joose pitää muuttaa Mikaeliksi, korvaustoiminto nappaa kaikki Jooset ja lopulta tekstissä on "Joosen", "Jooselle" & "Jooselta" sijaan monta "Mikaeln", "Mikaellle" & "Mikaelta". Ja sekin on hyvä tsekata, ettei tavallisten sanojen keskellä ole korjattavaa nimeä, esim legioona (Oona), pantti (Antti) yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sanoja korvatessa voi tarvittaessa katsoa sanat läpi yksi kerrallaan (Wordissa se on se Etsi seuraava -painike), jolloin voi tarkistaa, että korvattavat sanat menevät oikein. Helpottaa mukavasti sitä korjaamisen määrää!

      Poista
  3. Mulla on ongelmana tuo edellisten tekstien tuhoaminen. Jos aloitan jonkin luvun alusta tai jätän tarinan kesken, haluan vain jotenkin pyyhkiä epäonnistumsien pois ja pistän kaiken roskakoriin. Huono, huono, niistähän voisi löytyä myöhemmin vaikka mitä hyviä ideoita! Mäkin tykkään jättää tekstin lepäämään hetkeksi ennen oikolukua.

    Rakasta korvaa - toimintoa, koska en ikinä keksi hahmoilleni sopivaa nimeä heti tarinan alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstien tuhoaminen on aina huono tapa. Itsekin siihen kerran alkuaikoina sorruin: tuhosin kokonaisen tarinan, kun loppupuolella huomasin ammottavan juoniaukon. Sitten myöhemmin keksin, miten sen voisi korjata, mutta teksti oli jo poistettu! Joten korjaaminen jäi sitten siihen. Sen jälkeen opin läksyni ja en tuhoa sanaakaan tekstistä ennen kuin olen varma, että kaikki käyttökelpoinen on otettu talteen. :)

      Korvaa -toiminto on todellakin kätevä kielen tarkastuksen ja nimien muuttamisen kannalta! Helpottaa työtä todella paljon.

      Poista
  4. Olikos tämä jo loppu, vai tuleeko vielä monta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viidenteen osaan tulee vielä toinen osa, jossa jatketaan hieman tästä viimeistelystä ja mitä sitten pitäisi tehdä, kun teksti on valmis. Sitten tulee vielä viimeiset asetteluohjeet ja harjoitustehtävä, ja sitten Kirjoittamisesta päättyy.

      Poista
  5. Kiitos tästäkin! Olen kyllä eri mieltä keskeneräisistä tarinoista - minulle kesken jääminen on merkki siitä, ettei sitä tarinaa olisi muutenkaan saanut kerrottua loppuun. Pidän niitä ikään kuin luonnoksina, joihin voi myöhemmin palata ja jotka voi kirjoittaa uudelleen. Esimerkiksi oman "projektini" olen aloittanut ainakin viisi kertaa alusta.

    Olen ehdottomasti myös sitä mieltä, että kaikki tekstit pitää säästää. Ainakin niille voi nauraa sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan hyvä opetella myös kirjoittamaan lopetuksia. Ne ovat kuitenkin osa tarinaa, ja hyvän lopetuksen kirjoittaminen vaatii harjoittelua! :)

      Nauraminen on ihan hyvä asia. On mukava katsella vanhoja tekstejä ja huomata selkeästi, miten omat taidot ovat kehittyneet.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 1

Kirjoittamisesta (osa 1)

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 5