16.4.2014

Maailman kaunein kukkanen




Saatte luettavaksenne jälleen yhden vanhan faabelini. Joskus kun haluaa oikein kunnon aivojumppaa, on hauska kirjoittaa tämän tyylisiä tekstejä. Kannattaa kokeilla! Riimien miettiminen tekee tekstin tuottamisesta hidasta, mutta yllättävän hauskaa ja antoisaa. Joskus on mukavaa tehdä kirjoittamisesta itselleen aidosti haastavaa.

Tämä hassu pieni satu kertoo kerskailevasta kukkasesta. Tarinan opetus on: älä kasva perunapellossa. Hieman parempi opetus voisi olla kai, että ei ole väliä, vaikka olisit maailman kaunein kukkanen; jos kasvat väärässä paikassa, olet vain rikkaruoho. Tämän oppii, jos on joutunut perkaamaan vähänkään kasvimaata.





Maailman kaunein kukkanen


Maailman kaunein kukkanen
     perunapellos kasvoi vaan.
Se sanoi: ”Oi, niin kaunis oon,
     kaunein päällä maan!”
Itseänsä katsoi se
     ylpeänä ihaillen,
mutt naapureitaan arkisia
     ainoastaan säälien.
”Voi, katsokaa nyt noita!” sanoi se,
     ”rumia parkoja
Toki olen kauniimpi mä
     näitä sarkoja!
Varteni niin herkkä, hento,
     soma, kaunis niin,
ja värini, mun hehkuni
     kestää vuosiin tuhansiin!”
Näin puhui tuo kukka
     ja jatkoi kerskuen:
”Tuoksuni, niin upea –
     ja nyt mä kehu en;
niin ihana, niin huumaava
     ett kaikki ihmiset
tuoksullani lumoan;
     vastustaa sä voi et!”
Näin siis kerskui tuo
     ylpee kukkanen
ja yhä vain sen
     vauhti kiihtyen:
”Ja loistoni kun himmenee
     vuosien suurten päästä,
ja maakin jo vapautuu
     roudasta ja jäästä,
siemenen mä kasvatan,
     yhden ainoan
ja hälle, joka syö sen
     ikuisen elämän tarjoan.”
Se katsoi taas ympärilleen,
     perunoita tylsiä
ja tuhahti säälien:
     ”Voi noita tyhmiä!
Katsokaa nyt,
     piikkejä varsissaan,
ja kukkansa: niin tavallinen!
     Ruma tuoksultaan.”
Näin vähätteli, tyhmyri,
     ei tiennyt kukkanen:
lopun hetki lähestyi;
     oli aika tullut sen.
Kas, perunamaassa ei kukaan
     ei kukka, kukista kauneinkaan
muuta ole meidän silmissä
     kuin rikkaruoho vaan.
Joten kukka irti revittiin, pois nypättiin,
     ja kuihtui, loistons muassaan.
Niin kuoli kaunis kukkanen,
     kaunein päällä maan.

4 kommenttia:

  1. Oikein nätti faabeli! Sääliksi kävi ihan tuota pikku kukkaa :(
    Loppusoinnutkin olin ihan kivasti paikallaan, jossain kohdassa vaan vähän töksähti mun korvaan, kun noin pitkä lause.
    ”Tuoksuni, niin upea –
    ja nyt mä kehu en;
    niin ihana, niin huumaava
    ett kaikki ihmiset
    tuoksullani lumoan;
    vastustaa sä voi et!”
    Ja viimesellä rivillä oisin ehkä vaihtanut näin:
    "vastustaa voi sä et"

    Muuten todella kiva faabeli tosiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kiitos! :D Pitkä ja kankea kohta tosiaan... ja vaikea korjata. Mutta tuon sanajärjestyksen voisin vaihtaa ehdottamaasi.

      Poista
  2. Rakastan faabeleita ;) Tämä oli ihana ^^ Voisin itsekin kokeilla faabelin kirjoittamista, tosin omaa alani taitaa olla paremminkin pitkä proosa kuin loppusoinnulliset runot ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Se toimii hyvin kivasta aivojumpasta. Joskus kielellä on hauska leikkiä, ja väännellä ja käännellä sanoja oikein kunnolla. :3

      Poista