Kirja-arvostelu: Walter Moers, Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää

Walter Moers: Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää

Otava 2001

Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran peruskouluikäisenä. Toisella kerralla luin tämän rippileirillä. Ja nyt luin tämän kolmannen kerran. Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää on ihana kirja. Se on täynnä omituisia, hykerryttäviä ja mielikuvitusrikkaita hahmoja. Se on täynnä läheltäpiti-tilanteita. Se on täynnä mysteerejä. Se on kaikin puolin hyvä kirja.

Nimensä mukaisesti kirja kertoo Sinikarhusta; tarkemmin sanottuna tämän kolmestatoista ja puolesta elämästä. Kirjaa ei ole jaettu kappaleisiin, vaan elämiin ja jokainen elämä keskittyy yhteen tiettyyn vaiheeseen Sinikarhun seikkailuissa. Kuten siitä miten Sinikarhu kasvoi kääpiömerirosvojen parissa. Tai miten hän opiskeli professori Yöpöllön oppilaana. Ja niin edelleen.

Juonesta on vähän hankala kertoa paljastamatta liikaa. Seikkailuiden yllätyksellisyys on osa kirjan hupia. Sinikarhusta tulee vähän mieleen paroni von Münchausen; kummankin tarinoista kuultaa pieni liioittelu taustalta. Sinikarhu ajautuu ongelmista toisiin ja on vähän väliä päästä hengestään. Lukiessa sitä välillä henkäilee itsekin ihmetyksestä. Miten Sinikarhu tästäkin selviää?

Walter Moersin kuvailun ja mielikuvituksen määrää ei voi muuta kuin ihailla. Sinikarhun seikkailut ovat täynnä toinen toistaan kummallisempia hahmoja ja paikkoja. Moers sekoittaa huolella toden ja fiktion. Kirjasta voi bongailla erilaisia taruolentoja, tarunomaisia mantereita, Moersin omia luomuksia ja myös todellisia asioita. Koko soppaa on hämmennetty niin huolella, että asiat sulautuvat saumattomasti yhteen. Vain todella tarkkasilmäinen lukija onnistuu poimimaan kaikki viittaukset.

Tämä kirja kannattaa lukea esiteini-iässä, silloin se on parhaimmillaan. Tai sitten lukijalta täytyy löytyä sopiva ripaus lapsenmielisyyttä. Kirja on tosiaan satumainen, täynnä sekkailua ja ihmeitä, ja se on omalla tavallaan mutta ainoastaan hyvällä tavalla lapsellinen. Sinikarhun seikkailut vaativat lukijalta tietynlaisen mielentilan.

Moers on todellakin hieno kirjailija ja Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää on yksi hänen parhaita kirjojaan. Täytyy jossain vaiheessa lukea uudelleen muutamia muitakin hänen teoksiaan.

★★★★★

Kommentit

  1. Moersin kirjat ovat kyllä mielikuvituksellista ilotulitusta parhaimmillaan - itsekin lukenut suomennetun tuotannon useampaan kertaan läpi. Mukava huomata, että muutkin tykkäävät näistä kirjoista vielä aikuisiälläkin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 1

Kirjoittamisesta (osa 1)

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 5