Kirja-arvostelu: Markus Hiekkanen, Suomen keskiajan kivikirkot
SKS 2018
Kuten nimestäkin voisi päätellä Suomen keskiajan kivikirkot on tietokirja suomalaisista, vanhoista kirkoista. Kirjan kaunis kansi sekä kiinnostava aihepiiri saivat kirjan tarttumaan mukaan tämänvuotisilta Turun kirjamessuilta. Kirja on aika järkäle; keittiövaaka antaa lukemaksi 1,4 kg. Ei siis järin mukava pitää mahan päällä sängyssä lukiessa. Käyttömukavuutta nakertaa myös pehmeät kannet. Näin painavaan teokseen ne antavat ikävän letkun tuntemuksen, kun kirjaan tarttuu. Ulkoiset ominaisuudet aiheuttavat siis nurinaa, mutta sisällöltään Suomen keskiajan kivikirkot on täyttä tavaraa, varsinkin jos aihepiiri liippaa omia mielenkiintoja.
Ainakin itseeni kirja kolahti. Olen aina tykännyt historiasta ja samoin keskiaika on lähiaikoina alkanut kiinnostaa enemmän kuin aiemmin. Tältä pohjalta kirja sopi minulle loistavasti ja kirja tuli luettua melko nopeasti läpi. Kirkkojen esittelyt ovat kattavia ja asiantuntevia. Jokaisesta kirkosta on käyty samat asiat läpi kohta kohdalta. Kirjassa on lisäksi paljon värikuvia, jotka havainnollistavat kirkkojen ulkonäköä vielä lisää. Joka kirkosta löytyy jotakin sanottavaa, joten jos kirjasta lukee vain omat lähikirkkonsa läpi, saa myös näistä mukavasti lisää nippelitietoja pääkoppaansa. Suomen keskiajan kivikirkot voi sopia siis satunnaislukijallekin.
Kirjan kirkot on jaoteltu paikkakunnan mukaan, joten teos toimii myös hakuteoksena. Sisällysluettelon avulla on helppo katsastaa oman lähialueensa keskiaikaiset kirkot. Näkisin, että kirja voisi olla mukava lisä kesäisellä Suomen lomamatkalla. Kannesta kanteen lukiessa kirkkoja pääsee vertailemaan toistensa kanssa ja huomaamaan, miten samanlaisia ja silti erilaisia ne ovat. Keskiajan kirkot toistivat samaa pohjakaavaa, mutta yksityiskohdat vaihtelivat; mihin kohtiin puhkaistiin ovi- ja ikkuna-aukot, millainen holvaus tehtiin (vai tehtiinkö lainkaan), millaiset maalaukset tehtiin ja niin edelleen. Voisi kuvitella, että tällaisen tietokirjan lukeminen kävisi tylsäksi ja itseään toistavaksi, mutta kirkoissa on tarpeeksi eroja, että näin ei pääse käymään.
Ainoa poikkeus on tylsä esipuhe. Kirjan esipuhe on niin luotaantyöntävä, että en jaksanut lukea sitä alkuun. Hyppäsin suoraan kirkkojen esittelyihin ja luin ne läpi, ja vasta sen jälkeen palasin esipuheen pariin. Esipuheen aloitus on todella akateeminen. Siitä tulee mieleen jonkun pro gradun aloitus. Se on myös äärimmäisen kuiva ja tylsä. Se hieman paranee, kun päästään itse asiaan ja puhumaan keskiajasta ja kirkoista, mutta se on joka tapauksessa hirmu tylsä. Vinkkini siis on: älä anna tylsän esipuheen hämätä. Itse kirja on paljon parempi.
Kaiken kaikkiaan siis hyvä kirja. Liian painava ja letku, sekä tylsä esipuheltaan, mutta sisällöltään vankka, kattava ja erittäin mielenkiintoinen. Varsinkin jos keskiaika on sydäntäsi lähellä, tämä on sinulle sopiva opus.
★★★★☆
Kommentit
Lähetä kommentti