Kirja-arvostelu: Lewis Carroll, Alice Peilintakamaassa

Kansi: Risingshadow

Lewis Carroll: Alice Peilintakamaassa

WSOY 2016
Luettu e-kirjana

Alice Peilintakamaassa on jatko-osa Alicen seikkailut Ihmemaassa-kirjalle. Päähenkilö on pysynyt samana, samoin kuin tarinan unenomaisuus, muuten kirja on oma itsenäinen teoksensa. Jos piti Ihmemaan omituisista asukkaista ja kummallisista juonenkäänteistä, pitää varmasti myös Peilintakamaasta. Niin samanlaisia nuo kaksi ovat.

On talvi ja Alice leikkii kissanpennun kanssa. Hän kiipeää katsomaan takanotsalla olevaan peiliin ja unelmoi, että näkisi loputkin peilitalosta – kun äkkiä huomaa, että voi astua peilin läpi kuin se olisi vain hopeista sumua. Hän päätyy Peilintakamaahan, jossa moni asia on täysin päinvastoin kuin normaalissa maailmassa. Jos haluaa päästä oikein kovasti puutarhaan, pitää kävellä vastakkaiseen suuntaan. Paikoillaan pysyäkseen pitää juosta oikein kovaa vauhtia. Lisäksi maailma tuntuu toimivan shakkipelin säännöillä – voittaakseen Alicen pitää liikkua kahdeksan ruutua, jolloin hänestä tulee kuningatar ja sitten voidaan pitää juhlat.

Alice Peilintakamaassa on aivan yhtä sadunomainen ja unen logiikalla etenevä kuin Alicen seikkailut Ihmemaassa. Siinä on viittauksia englantilaisiin lastenloruihin, joista suomalaisellekin tunnetuin on ehkä Lilleri Lalleri. Tässä uudessa suomennoksessa nimi on tosin kääntynyt Nakkelis Kokkelikseksi. Lilleri Lalleri (tai Tyylis Tyllerö) on sen verran tunnettu nimi, että en oikein nähnyt järkeä uudessa suomennoksessa, vaikka osuva nimi sekin oli. Muutoin uusi käännös on hieno.

Käännökseen on päässyt mukaan loppusaatteen kanssa myös yksi kadonnut luku, jonka Carroll poisti kirjasta kuvittajan ehdotuksesta. Tätä kadonnutta lukua ei ole koskaan aikaisemmin suomennettu, ja totta puhuakseni en ollut tätä koskaan aiemmin lukenut englanniksikaan. Ymmärrän kyllä, miksi luku alkujaan oli tarinasta pudotettu. Se ei tuonut kamalasti mitään uutta ja vain venytti kohtausta, jossa Alice on juuri pääsemäisillään kuningattareksi. Oli kuitenkin hauskaa, että kappale oli otettu mukaan kirjaan mielenkiintoisena sivuhuomautuksena.

Alice Peilintakamaassa on viehättävä ja hauska satu, vaikka siinä ei olekaan yhtä paljon tapahtumia kuin Alicen seikkailut Ihmemaassa-kirjassa. Lähinnä vain Alice kulkee eteenpäin, tapaa hassuja hahmoja ja juttelee heidän kanssaan. Ja sitten joku lausuu runon. Runoja on paljon. Hieno kirja kaiken kaikkiaan ja kuuluuhan tämä yleissivistykseen Alicen seikkailut Ihmemaassa-kirjan ohella. Sen verran nämä kirjat ovat jättäneet jälkensä populaarikulttuuriin.

★★★★★