Kirja-arvostelu: Erin Hunter, Villiin luontoon
 |
| Kuva: Risingshadow |
Art House 2009
Luettu e-kirjana
Villiin luontoon aloittaa Soturikissat -kirjasarjan. Olen kauan pyöritellyt ajatusta siitä, pitäisikö näitä lähteä lukemaan. Miinuspuolena on kirjasarjan massiivinen koko; soturikissat kirjoja ja niiden spinoffeja on valtaisat määrät. Sen selvittäminen, missä järjestyksessä nämä tulisi lukea, on jo oma työnsä. Toisaalta kirjasarjan suosiolle täytyy olla jokin syy. Ei kai ihmiset näitä muuten lukisi?
Villiin luontoon kertoo nuoresta punakarvaisesta kollista nimeltä Ruska. Eräänä päivänä Ruska hyppää kotipihansa aidan yli ja kipittää läheiseen metsään, missä törmää Myrskyklaanin soturioppilaaseen, Harmaatassuun. Seikkailunhaluinen Ruska päättää liittyä villikissoista koostuvaan klaaniin ja ryhtyy näiden uudeksi soturioppilaaksi. Samalla hän tutustuu muihin metsän klaaneihin, Tuuliklaaniin, Jokiklaaniin ja synkkään Varjoklaaniin, sekä sotkee itsensä pahemman kerran klaanien loputtomiin taisteluihin.
Olin tavallaan yllättynyt, miten hyvin kirjoitettu Villiin luontoon oli. Kissojen kissamaisuus näkyy tekstissä kuvailuna, omalaisina käsitteinään ja nimistössä. Kissat kutsuvat ihmisiä kaksijaloiksi ja ihmisten kaupunkia Kaksijalkalaksi. Moottoritie on Ukkospolku. Ja niin edelleen. Kaikki nämä yksityiskohdat saavat tekstin todellakin kuulostamaan kissojen näkökulmasta kirjoitetulta.
Ruska, myöhemmin Tulitassu, oli hahmona aika heppoisesti kirjoitettu. Potentiaalia olisi ollut muuhunkin. Tulitassu hyppää klaanikissojen maailmaan vähän liian helposti. Hän ei kyseenalaista loputtomia klaani- ja reviiritaistoja juuri ollenkaan, eikä kamalasti kaipaile takaisin kotipuoleen. Tulitassun hahmossa olisi ollut hieno paikka tuoda hieman kyseenalaistamista ja uutta näkökulmaa tarinaan. Sen sijaan Tulitassu ryhtyy soturioppilaaksi ja ei pahemmin vaivaa päätänsä sen kummemmilla moraalisilla kysymyksillä.
Kirjaa lukiessa huomasi selkeästi sen, että kohdeyleisöä ovat peruskouluikäiset lapset. Väkivaltaa on, mutta se sivuutetaan nopeasti tyyliin "ja sitten kissa kuoli". Väkivaltaa ei kuvailla liian yksityiskohtaisesti eikä sillä mässäillä. Mutta silti väkivaltaa on. Koko kirjan juoni pyörii loputtomien taistelujen ja kiistojen ympärillä. Eli siis ihan pienille lapsille en tätä missään nimessä suosittelisi.
Kirjan juoni ei ole mitenkään monimutkainen. Oikeastaan siinä tapahtuu yllättävän vähän. Miten näin yksinkertaisesta alkuasetelmasta on saatu polveileva ja pitkä kirjasarja? Mene ja tiedä. Luultavasti minä poloinen luen loputkin kirjat ihan vain uteliaisuuttaani.
★★★☆☆
Kommentit
Lähetä kommentti