Kirja-arvostelu: Anders Vaclin, Aki Parhamaa, Sensored reality – Beta

Kuva: Risingshadow

Anders Vaclin, Aki Parhamaa: Sensored Reality – Beta

Tammi 2018

Luettu e-kirjana

Mainion Ready player onen jälkeen tartuin suomalaiseen romaaniin samasta aiheesta, nimittäin virtuaalitodellisuudesta. Siinä missä Ready player one oli nostalginen ja takaisinpäin 80-luvulle tuijottava kirja (siitä huolimatta että se sijoittui tulevaisuuteen), Betalla on molemmat jalat tukevasti tulevaisuuden dystopia(isessa) tulevaisuudenkuvassa. Nämä kaksi kirjaa ovat niin erilaisia samasta aihepiiristä huolimatta, että niiden vertailu tuntuu väärältä ja silti jotenkin aivot tykkäävät vertailla niitä. Ja kieltämättä pidin Ready Player Onesta enemmän.

Beta kertoo Minako Takedasta, joka on juuri muuttanut Meri-Tokiosta Helsinkiin äitinsä kanssa. Hänen on vaikea keskittyä opiskeluun, varsinkin kun hän yllättäen pääsee uuden virtuaalipuvun beta-testaajaksi. Uusi virtuaalipeli on kiinnostavampi kuin tosimaailma. Mutta mikä ihme on projekti Next Level, jonka parissa Minakon äiti ahertaa?

Betan juonesta tulee tosiaan mieleen Ready Player One sekä animesarja Sword Art Online. Alkuasetelma ei ole kauhean omaperäinen, kuten ei myöskään loppupäässä tapahtuva suuri juonenkäänne. Tälle oli pakko vain pyöritellä silmiä; sen lisäksi että juonikoukku oli klisee, se oli myös aika hölmö. Uskokaa minua, huomaatte sen kun pääsette sinne asti.

Minako oli päähenkilönä ärsyttävä. Hänen kapinointinsa, joka ilmeni koulusta lintsaamisena ja jonoissa ohitteluna, tuntui minusta vain teinin typerältä kiukuttelulta. Hän vaikutti jotenkin lapselliselta. Jopa epämiellyttävältä. Pakollinen pahistyttö, Jade, oli aika kliseisesti kirjoitettu. Jaden muutos loppua kohden tuntui vähän väkisin väännetyltä ja hätäiseltä. Nörttipojat, Alvar ja Cosmo, eivät herättäneet mitään tunteita. Ei vaikka Cosmosta yritettiin hienovaraisesti kehitellä jotakin romanttista kohdetta.

Pidin todella paljon Ready player onen pelaajajargonista. Kun siinä puhuttiin +2 äpärämiekasta, lukiessa ymmärsi mistä oli kyse. Tässä kaikki sellainen on tiessään. Virtuaalipuvusta ei anneta mitään teknisiä tietoja; lukijalle ei kerrota miten se oikeastaan toimii, se vain toimii. Rivien välistä paljastuu, että puku jollakin tapaa striimaa peliä, eikä niin että siihen olisi asennettuna jotain, mutta siihen se jääkin. Olisin halunnut tarkempia faktoja. Voi Minako, miksi sinun piti heittää manuaali roskiin?

Muutenkin kirjasta jotenkin henkii se, että kirjan tekijät eivät ole intohimoisia pelaajia. Tai että heillä ei ole ymmärrystä nykypeleistä. Virtuaalipuvusta tosiaan löytyy yksi ainoa peli, joka sijoittuu feodaaliajan Japaniin. Kirjan loppupuolella selviää, että se on mmo, eli peliä pystyy pelaamaan useat ihmiset yhtäaikaa, ja silti pelissä ei ole kokemuspisteitä, ei tasoja, eikä tapaa kehittää hahmoa. Pelissä on sen sijaan pisteitä. Ainoa tapa edistyä pelissä on siis pisteiden kerääminen. Tarpeeksi monta pistettä kerättyään, pelaaja voittaa pelin. En ole kerännyt pelissä pisteitä sitten Super Marion, joten asetelma tuntuu oudolta ja vanhanaikaiselta.

Lisäksi virtuaalipuku launchataan vain yhdellä pelillä. Siis yksi. Onko tämä kenties maailmankaikkeuden huonoin pelikonsolilaunchi? Voisin jatkaa tätä jaarittelua lisääkin, mutta pointtini on siis, että jos olet oikeasti pelaaja ja nörtti ja tiedät jotain näistä asioista, tässä kirjassa on monta kohtaa, jotka särähtävät korvaan ja pahasti.

Mutta jos kirjoittajat eivät ole pelifaneja, niin japanifaneja he ovat. Kirjalla on yksi hyvä puoli ja se on valtaisa japanitietous. Päähenkilö Minako on puoliksi japanilainen ja tämän takia kirja on täynnä kaikenlaista mielenkiintoista tietoa japanilaisesta kulttuurista, samuraista, ninjoista, teeseremonioista ja mistä kaikkesta muusta. Joku toinen olisi varmaan jo alkanut haukotella teeseremonian kuvailussa, ja joo myönnetään, olihan se aika pitkä kohtaus, mutta silti rakastin joka sanaa siitä.

Lopputuloksena tästä jäi hieman huono maku suuhun. Japanitriviat olivat hienoja, mutta ne eivät auttaneet peittämään kirjan puutteita pelitietouden suhteen. Täytyy varmaankin lukea jatko-osa, jos siihen olisi saatu korjattua ensimmäisen osan puutteet.

★★☆☆☆