Kirjoittamista syyskuussa

Syyskuu on jo pitkällä ja yöt sen kuin kylmenevät ja pimenevät! Päätin nyt tehdä hieman erilaisen postauksen ja käydä hieman läpi, mitä olen jo kirjoittanut tämän syksyn aikana ja mitä olisi vielä tarkoitus kirjoittaa.

Portin kirjoituskilpailun deadline oli 5.9. ja tarkoituksenani oli kirjoittaa kyseiseen kisaan yksi uusi novelli parin vanhan (entisen Nova-kisanovellin) lisäksi. Sain kirjoitettua novellin ajoissa, mutta en ehtinyt enää oikolukemaan ja muokkaamaan sitä niin viimeisteltyyn muotoon, että olisin ollut siihen täysin tyytyväinen, joten loppujen lopuksi lähetin Portin kisaan vain pari vanhaa novellia. Tämän Porttia varten kirjoittamani novellin voisi tehdä valmiiksi sitten vaikka ensivuoden Novaa silmällä pitäen. Sain idean myös yhteen toiseen fantasianovelliin, jonka voisin myös yrittää kirjoittaa valmiiksi. Sekin sopisi hyvin vaikka Novaan lähetettäväksi.

Mietin myös tuota Usvaa, mutta loppujen lopuksi se taitaa jäädä nyt väliin tällä kertaa. Sen sijaan Spekulatiivinen Turku -kirjoituskisa kiinnostaisi oikein paljon. Sain jopa ideankin, joka olisi nimenomaan Turun inspiroima. Ei siis niin, että keksisin ensin tarinan ja sitten yrittäisin keksiä jotain, miten sitoa sen Turkuun. En ole vain aivan varma, onko idea kamalan omaperäinen. Kummitusjuttu olisi tarkoituksena kirjoittaa.

Sitten on tämä Kirjan vuosi 2015 -kirjoituskilpailu, johon ajattelin lähettää kokoelman romanttisia novellejani. En tiedä kuinka hyvin novellikokoelma pärjää kisassa, johon voi lähettää myös kokonaisia romaanikäsikirjoituksia. Ajattelin kuitenkin yrittää. Novellit ovat kaikki aiemmin kirjoittamiani, mutta koska aikaa on, ehkä vielä ehdin kirjoittaa pari uuttakin. Ongelmana on vain se tulostaminen. Tähänkin kisaan pitää lähettää käsikirjoitukset paperille printattuna. Nyt kun on ollut töissä, ongelmia ei ole ollut; siellä kun on hyvä lasertulostin. Mutta kun työt loppuvat marraskuuhun mennessä... Noh. Sitä pitää sitten miettiä.

Pääprojektini Hukkatyttö 2 ei ole kamalasti edennyt. Ajattelin houkutella kirjoitusintoa nyt näillä novelleilla. Mietin myös että voisin kirjoittaa novellin yhdestä Hukkatyttö 2:n hahmosta. Voin laittaa vaikka näitä työn alla olevia novellejani sinne salaisen blogin puolelle. Kommenteista voisi olla hyötyäkin näiden kisanovellien kohdalla.

Hyviä kirjoittamis- ja lukuhetkiä!


Kommentit

  1. Onnea Porttiin!

    Spekulatiivinen Turku vaikuttaa kiinnostavalta kisalta, mutta taitaa vaatia aika hyvää tuntemusta Turusta. Luulen, että nimenomaan Turun maisemista syntynyt tarina menestyy paremmin kuin paikkaa löyhästi sidottu. :)

    Kirjan vuosi-kisaan on onneksi vielä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä tarvitaankin!

      Se tosiaan sopii parhaiten turkulaisille tai Turussa paljon liikkuville. Onneksi on tullut käytyä siellä nyt parin viimevuoden aikana niin usein, että hieman jo tunnen paikkoja. :3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 1

Kirjoittamisesta (osa 1)

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 5