30.9.2014

Syytä kirjoittaa

Pohjimmiltaan kirjoittaminen on melko omalaatuinen harrastus ja siksi se vaatii tiettyä paloa. Totta kai jokainen harrastus vaatii kiinnostusta ja intoa aiheeseen. Varmasti jokainen muistaa omasta menneisyydestä savityökursseja tai joogaharrastuksia, jotka loppuivat muutaman viikon jälkeen, koska loppujen lopuksi kyseinen harrastus ei vain tuntunut sopivalta. Juuri kirjoittamisesta tekee haastavan se, että samaan aikaan se ei vaadi tekijältään juuri mitään ja silti se vaatii todella paljon.

Kirjoittaminen on jotakin, jolta kukaan ei voi välttyä. Lähes jokainen ihminen joutuu elämänsä aikana kirjoittamaan edes vähäsen koulun tai työn puitteissa. Kirjoittaminen muuttuu harrastukseksi siinä vaiheessa, kun sitä tekee vapaa-aikanaan, omasta tahdostaan. Kirjoittaminen on helppo harrastus aloittaa, sillä se ei vaadi kovin kummoisia välineitä. Aloittelijalle voi riittää kynä ja kierrevihko. Se ei myöskään ole sidottu tiukasti aikaan ja paikkaan; jos keskittymiskyky vain riittää, kirjoittaa voi vaikka aamun ruuhkabussissa matkalla töihin. Tältä kannalta ajateltuna kirjoittaminen vaikuttaa helpolta ja halvalta harrastukselta.

Ja silti se on vaikeaa.

Kadonneen motiivin metsästys

Kirjoittaminen on hyvin yksinäinen harrastus. Tietysti on olemassa kirjoituspiirejä, runojenlukutilaisuuksia ja mitä kaikkea muuta, mistä voi saada tukea muilta kirjoittamisharrastuksesta innostuneilta. Mutta itse kirjoittamisprosessissa – siinä kohdassa kun paperille ilmestyy tekstiä – kukaan ei ole auttamassa. Tällä kriittisellä hetkellä kirjoittajaa ajaa eteenpäin vain oma into; oma palo saada sanottava sanotuksi.

Kirjoittaminen on harrastus, jonka tuloksia on vaikea mitata. Jos harrastaa urheilua tai käsitöitä, ennemmin tai myöhemmin saa ihastella jonkinlaisia tuloksia. Urheillessa luultavasti lihakset kasvaa ja olo muuttuu energisemmäksi. Käsitöitä tehdessä taas voi luoda vaikka koko perheelle joululahjaksi lapaset ja saada siitä iloa, kun näkee nämä käytössä. Kirjoittaminen ei luo näin konkreettisia tuloksia. Kyllä; paperille totta kai ilmestyy tekstiä ja kirjoittajalle on aina nautinnollista saada pitkä projekti päätökseen. Mutta teksti on vain tekstiä; mustia merkkejä paperilla. Tarina lähtee elämään vasta sitten, kun joku lukee tekstin. Ja harvemmin kirjoittaja kirjoittaa tarinaa siksi, että pääsisi heti lukemaan sen jahka on saanut sen kirjoitettua ylös. Kirjoittajalle kirjoittamisprosessi itsessään on palkkio. Lisäiloa voi tuottaa esilukijoiden kommentit valmistuneesta tekstistä, mutta tämä on vain sivutuote. Kirjoittamisessa on tärkeää se, että itse nauttii siitä.

Silti kuitenkin jokaisella kirjoittajalla on päiviä, jolloin kirjoittaminen ei vain maita. Teksti etenee hitaasti ja jos muutama lause ilmestyykin paperille, ne näyttävät omissa silmissä surkeilta. Toisinaan kirjoittaessa huomaa tuhonneensa enemmän vanhaa tekstiä, kuin mitä on saanut uutta aikaiseksi. Tällaisina aikoina on helppo hukata oma motiivi kirjoittamiseen. Päässä pyörii kysymys, miksi teen tätä. Miksi kirjoitan? Pelkkä tavoitteiden asettaminen – julkaisu, kirjoituskisat jne. – eivät aina riitä motivoimaan kirjoittamiseen. Se motivaatio kun täytyy löytyä omasta itsestä; omasta innostuksesta.

Sarjaihmettelijä ihmettelee

Tärkein syy on tietysti se oma itse. Kirjoittaminen on luova prosessi, aivan kuten piirtäminen tai maalaaminenkin, ja siksi se on tapa ilmaista itseään taiteellisesti. Se on osa oma persoonallisuutta. Kirjoittamisella ei tarvitse olla syytä. Se voi olla vain hauskaa ajanvietettä tekijälleen; vähän niin kuin hyvän kirjan lukeminen. Kirjoittaminen on jotakin, jota tehdään, koska siitä nauttii.

Eräässä artikkelissa, jonka luin aikoja ja aikoja sitten, kirjoittajasta käytettiin sanaa sarjaihmettelijä. Vähän samaan tapaan kuin sarjamurhaaja ei voi lopettaa tappamista, sarjaihmettelijä ei voi lopettaa ihmettelemistä. Aina tulee uusia kysymyksiä ja asioita pohdittavaksi, ja nämä kysymykset täytyy purkaa jotenkin. Tässä tapauksessa kirjoittamalla.

Tämä on mielestäni aika hyvä vertaus. Kirjoittaja kirjoittaa, koska ei voi lopettaa. Kirjoittaminen on tapa purkaa ajatuksia ja päässä pyöriviä asioita. Vaikka kirjoittaisi kuinka fiktiivisistä asioista, tekstiin tulee aina väistämättä jotakin kirjoittajan omasta persoonallisuudesta. Siltä on vaikea välttyä. Eli vaikka pitäisi pitkänkin kirjoittamistauon, loppujen lopuksi on jossain vaiheessa pakko alkaa kirjoittaa uudestaan. Mielessä alkaa pyöriä uusia asioita, uusia aiheita teksteihin, jotka kaipaavat käsittelyä.

Silloin kun kirjoittaminen ei maita, kannattaa muistaa tämä. Mieti miksi alunperin aloit kirjoittaa. Miksi se on juuri sinulle tärkeää? Kirjan julkaiseminen, kirjoituskilpailuissa menestyminen ja mahdolliset rahapalkinnot – nämä ovat kaikki toissijaisia asioita. Tärkeintä on se, että itse pitää kirjoittamisesta ja nauttii siitä.

2 kommenttia:

  1. Se on kyllä niin totta, että motivaatio kirjoittamiseen täytyy löytyä juuri siitä omasta rakkaudesta, innosta ja tarpeesta kirjoittamista kohtaan!

    VastaaPoista