Kirjoittamisesta (osa 2 luku 2)

Osa 2: Juonen ja hahmojen luominen

Hahmojen luominen

Hahmot kannattaa suunnitella hyvin jo etukäteen. Aivan kaikkea hahmoista ei tarvitse tietää, mutta kaikki perusasiat on hyvä tuntea: hahmon tausta, persoonallisuus, mitkä asiat vaikuttavat hahmon persoonallisuuteen ja niin edelleen. Näiden suunnittelussa kirjoittajalla täytyy olla mielikuvitusta, eläytymisen taitoa ja ihmistajua. Ihmistajulla tarkoitan nyt psykologista silmää; ymmärrystä siitä, miten ihmiset käyttäytyvät tietyissä tilanteissa ja mitkä asiat vaikuttavat ihmisen persoonan kehittymiseen. Tämä ei ole niin vaikeaa kuin miltä se kuulostaa; kaikilla ihmisistä on synnynnäinen taju näille asioille – joillakin hieman heikompi, joillakin hyvin vahva. Eläytymisen kyky eli empatia kehittyy elämän myötä ja sitä pystyy myös itse kehittämään paremmaksi.

Lyhyesti persoonallisuuden kehittymisestä: Carl Jungin mukaan ihmisen persoonallisuuteen vaikuttaa eniten yksilön varhaislapsuus kotona ja sitten toisaalta ensimmäiset kouluvuodet. Näiden lisäksi jokaisella yksilöllä on tietysti synnynnäisiä piirteitä, mutta pääasiassa persoonallisuus on ulkoisten tekijöiden tuotosta.

Jos siis tunnettaisiin yksilön luonne, siitä pystyttäisiin arvioimaan karkeasti tämän lapsuutta ja ensimmäisiä kouluvuosia; onko hän perheen ainoa lapsi, keskimmäinen lapsi, kuopus vai esikoinen? Kiusattiinko häntä koulussa vai ei ja niin edelleen. Samoin toisinpäin; jos tunnetaan nämä taustatekijät, niistä pystyy arvioimaan pääpiirteittäin ihmisen luonnetta.

Hahmojen luomisessa nämä asiat kannattaa pitää mielessä; niin hahmon luonteesta tulee uskottava ja loogiselta kuulostava. Hahmon tausta on hyvin tärkeä. Kun suunnittelee hahmoa, kannattaa miettiä jonkin verran hahmon menneisyyden merkittävimpiä tapahtumia ja sen jälkeen miettiä, miten ne vaikuttavat hahmon luonteeseen, persoonaan, käyttäytymiseen ja niin edelleen. Esim. lapsuudessa kiusattu ihminen on yleensä vanhempanakin vielä hiljainen, sisäänpäin kääntynyt ja huonon itsetunnon omaava ihminen.

Toisinaan hahmojen luomisessa voi käyttää apuna oikeita ihmisiä. Voit ottaa vaikutteita hahmojesi luonteisiin ystäviltäsi, perheenjäseniltäsi, koulutovereilta ja niin edelleen. Näiltä kaikilta voit lainata esim. ulkonäön yksityiskohtia tai luonteenpiirteitä tarinasi hahmoille. Älä kuitenkaan tee lainausta liian räikeästi, ettet loukkaisi tuttujasi. Esimerkiksi nimet tulisi aina vaihtaa. Oikeiden ihmisten luonteiden hyödyntäminen on helppo ja nopea tapa luoda uskottavia, elävän tuntuisia hahmoja.

Miten saada luonne paperille?

Yleensä hahmon suunnitteluvaihe on kirjoittajalle helppoa. Hahmon tuntee oikein hyvin itse, mutta miten sen saman kuvan saisi välitettyä lukijalle asti? Tässä kirjoittajalla täytyy olla mielikuvitusta ja eläytymisen taitoa. Valitettavasti kumpaakaan näistä ei oikein voi opettaa; niitä joko on tai sitten ei ole. Kuitenkin, kuten jo aiemmin mainittiin, eläytymisen taito on jotakin sellaista, jota jokaiselta terveeltä, normaalilta ihmiseltä löytyy edes vähäsen ja siinä taidossa pystyy kehittämään itseään. Esimerkiksi näytteleminen, ilmaisutaito tai vaikka roolipelaaminen voivat auttaa tässä asiassa.

Kirjoittaessa täytyy osata eläytyä sellaisienkin hahmojen rooleihin, jotka eivät omasta itsestä tunnu tutulta tai välttämättä edes miellyttävältä. Jos kirjoittaja kirjoittaa jatkuvasti omaa itseään muistuttavia hahmoja, teksti muuttuu monotoniseksi. Joskus irtiotto voi olla hyvästäkin. Kun joutuu eläytymään hyvin erilaisen ihmisen ajatusmaailmaan ja tapoihin, sitä oppii ymmärtämään ihmisiä, maailmaa ja omaa itseään paremmin.

Jos kohtauksessa on samaan aikaan useita eri hahmoja, kannattaa kohtaus käydä läpi pään sisällä jokaisen hahmon näkökulmasta. Näin varmistat, että jokainen hahmo käyttäytyy, ajattelee ja puhuu oman luonteensa mukaisesti. Kirjoittaessa kannattaa pohtia ainakin näitä asioita: millainen luonne tällä hahmolla on? Miten se vaikuttaa hänen käytökseensä? Miten hän reagoi? Kun tämä hahmo reagoi näin, miten toinen hahmo reagoi? Silloin jokaisen hahmon luonne tulee ilmi tämän reaktioista, teoista ja sanoista.

Tarinaa kirjoitetaan yleensä aina yhden henkilön näkökulmasta; näin ollen muiden hahmojen ajatukset ja tunteet tulevat ilmi hahmojen reaktioiden kautta. Tämä saattaa tuntua hankalalta, mutta oikeastaan tunteita ja ajatuksia on hyvin helppo ilmaista myös epäsuorasti. Näkökulmasta ja kertojasta puhutaan myöhemmin lisää.

Motiivi

Hahmojen luontiin liittyy yhtenä tärkeänä asiana myös motiivi. Jokaisella hahmolla pitää olla motiivi eli syy teoilleen. Joskus motiivi voi olla niinkin yksinkertainen kuin selviytymisvaisto; esim. kirjassa Robinson Crusoe päähenkilön motiivina on selviytyä autiolla saarella. Joskus motiivi voi olla hyvinkin monimutkainen ja vaikeasti selvitettävä. Hahmot eivät kuitenkaan saa tehdä mitään ilman selkeää syytä. Jos syytä teoille ei löydy, koko tarinalta saattaa pudota pohja; hahmot vain tekevät mitä sattuu ilman sen suurempaa merkitystä tai järkeä, ja lopulta lukija kyseenalaistaa koko tarinan mielekkyyden. Hahmojen teoilla pitää olla aina jokin syy taustallaan, samoin merkitys ja seuraamuksia. Teot aiheuttavat jotakin muutoksia; ehkä hahmon luonne kehittyy suuntaan tai toiseen, tai teot vaikuttavat jotenkin ympäristöön.

Tarinaa suunniteltaessa ja myös kirjoittaessa kannattaa miettiä usein kysymystä ’miksi?’. Miksi hahmo tekee juuri näin? Miksi hän ei tee noin? Näin saat hahmon motiivit tukevalle pohjalle jo etukäteen. Motiivien pitäisi tulla ilmi myös tekstistä tavalla tai toisella. Hyvä tapa on vaikka hahmon ajatusten kautta; näin lukijallekin tulee selville, miksi hahmo käyttäytyy juuri näin. Mikä vaikuttaa häneen tekojen taustalla? Motiivit voivat tulla myös ilmi epäsuorasti vaikka dialogin lomasta tai hahmon omien tekojen ja valintojen kautta.

Protagonisti ja antagonisti

Protagonisti tarkoittaa tarinan päähenkilöä. Antagonisti on vastaavasti päähenkilön vastustaja. Protagonisti on se hahmo, jota tarinan juoni seuraa. Joissain tarinoissa voi päähenkilöitä olla useampia; tällöin heillä on yleensä yhteinen päämäärä. Päähenkilö on tarinassa keskeisessä asemassa ja eroaa siten sivuhahmoista, joiden roolit voivat jäädä lyhemmiksi ja vähemmän merkittäviksi. Päähenkilön suunnitteluun tulisi käyttää enemmän huolta ja aikaa kuin sivuhahmoihin, mutta silti juonen kannalta tärkeitä sivuhahmoja ei tulisi myöskään täysin unohtaa. Jos sivuhahmot tuntuvat liian paperisilta, koko tarinan maailman uskottavuus on vaarassa.

Protagonisti ei aina välttämättä ole tarinan sankari. Hän voi olla myös hyvin epämiellyttävä henkilö, mutta tässä on aina oma riskinsä. Jos lukija ei pysty samaistumaan lainkaan päähenkilöön, voi lukeminen muuttua hankalaksi. Jos kirjoitat päähenkilöstäsi epämiellyttävän, kannattaa kirjoittaa edes jostakin sivuhahmosta miellyttävä hahmo, johon lukijan olisi helppo samaistua. Samoin päähenkilön luonne voi tarinan edetessä muuttua miellyttävämmäksi. Tästä tosin ei ole iloa, jos lukija on jo luovuttanut ensimmäisillä sivuilla.

Toisaalta protagonisti ei saisi olla myöskään liian täydellinen. Tämä sama sääntö pätee oikeastaan kaikkiin hahmoihin. Kaikki eivät voi olla kauniita, positiivisia ja suosittuja. Kirjoita jokaiseen hahmoon myös vikoja. Lukijan on helpompi samaistua epätäydelliseen hahmoon, sillä eihän todellisuudessakaan kukaan ole täydellinen. Varsinkin protagonistista kirjoitetaan usein altavastaaja tai hyvin tavallinen mies/nainen, joka suorastaan tahtomattaan tempautuu mukaan elämänsä seikkailuun.

Antagonisti on hahmon vastavoima. Kaikissa tarinoissa ei antagonistia ole; tällöin protagonistin vastavoimana toimii jokin muu asia, kuten vaikka tapahtumaympäristöstä johtuva seikka, jota vastaan protagonisti taistelee. Tämä kamppailu on klassisessa tarinassa tarinan selkäranka; punainen lanka, joka kiskoo juonta eteenpäin. Oikein taitava kirjoittaja voi tehdä protagonistista itsestään oman vastustajansa.

Aivan kuten protagonisti ei välttämättä ole tarinan sankari, antagonistikaan ei välttämättä ole tarinan pahis. Antagonisti on vain vastustaja; hänellä on tarinan päähenkilön kanssa ristiriidassa olevat päämäärät. Ehkä he tavoittelevat jotakin samaa asiaa tai he ovat jollain muulla tapaa konfliktissa. Antagonisteja voi myös olla useita, aivan kuten päähenkilöitä.

Kuten protagonistikin, antagonisti on tarinan kannalta tärkeässä roolissa ja siksi antagonisti tulisi suunnitella huolella. Antagonistista ei kannata tehdä liian pahaa tai se voi muuttua kärjistetyksi tai karikatyyrisen oloiseksi. Jokaisen hahmon tulisi olla realistisen tuntuinen eli heidän luonteissaan on sekä hyviä että huonoja piirteitä.

Lyhyt ajattelutehtävä tähän väliin: mieti mielessäsi viimeaikoina lukemiasi kirjoja ja koeta pohtia, kuka niissä oli protagonisti? Oliko kirjassa antagonisti vai toimiko päähenkilön vastavoimana jokin muu asia? Mieti sen jälkeen omia tarinoitasi: ketkä niissä ovat olleet protagonisteja ja antagonisteja.

Kuten jo aiemmin mainittiin, jokaisessa tarinassa antagonisti ei ole tarpeen, mutta sellainen löytyy yllättävän usein kirjoista. Protagonistin ja antagonistin välinen jännite tuo tarinaan mielenkiintoa, joka pitää tarinan kasassa ja juonen liikkeellä.

Hahmojen nimet

Tämä voi olla usein ongelmana kirjoittajalla: mistä hahmoille löytyisi hyvät nimet? Tämä ei varmaan lohduta paljoa, mutta harjoittelu ja kokemus auttavat paljon nimien keksimisessä. Joskus nimet voivat tulla aivan itsestään hahmon mukana, kun on vasta kehittelemässä hahmon luonnetta mielessään. Toisaalta myös elämänkokemus auttaa keräämään mieleen nimipankkia, josta jokaiselle hahmolle löytyy juuri sopiva nimi.

Tämän vinkin kuulin Richard Morganilta, brittiläiseltä kirjailijalta, kun olin kuuntelemassa hänen luentoaan: nimiä etsiessä kannattaa etsiä aina jonkun tietyn maalaisia nimiä – siis suomalaisia tai ruotsalaisia tai brittiläisiä tai vaikka turkkilaisia. Näin nimiin tulee yhdenmukaisuutta; ne kaikki kuulostavat jollain tapaa samantyylisiltä, eikä niin, että joku hahmo kuulostaa aivan siltä kuin olisi maahanmuuttaja. Tietysti jos tarinaasi kuuluu se, että yksi hahmoista tosiaan on maahanmuuttaja, niin silloin tällä kuuluukin olla erilainen nimi. Muuten ei kannata sekoittaa erimaalaisia nimiä keskenään.

Toinen pieni vinkki: jos sinulla on hankaluuksia nimien kanssa, etsi vaikka netistä niitä (netistä löytyy useitakin nimihakukoneita) tai sitten ala kerätä omaa nimipankkia vaikka johonkin Word-tiedostoon. Hyviä nimiä voi löytää vaikka elokuvien ja tv-sarjojen lopputeksteistä, hautausmaalta hautakivistä (varsinkin jos etsit hieman vanhempia ja eksoottisempia nimiä!) tai vähän sieltä sun täältä. Pidä silmäsi ja korvasi auki!

Nimistä ei kannata tehdä liian hankalia. Jos tykkäät kehitellä itse nimiä omasta päästäsi, tee nimistä aina sellaisia, että osaat lausua ne itse ääneen. Liian monimutkaiset nimet eivät välttämättä jää niin helposti lukijan mieleen. Nimien valinnassa kannattaa myös ottaa se huomioon, etteivät ne ole liian samankaltaisia, jotta lukija ei sekoittaisi niitä toisiinsa. Klassinen esimerkki voisi olla vaikka Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjojen Sauron ja Saruman, joissa on niin samantyylinen intonaatio*, että ne nopeasti luettuna menevät sekaisin.

*intonaatio = sävelkulku, sointi, lausuntatapa

Hahmojen määrä

Hahmojen määrä riippuu paljolti tekstin tyylistä ja tyypistä, ja myös kirjoittajan omista mieltymyksistä. Novelleissa on pääsääntöisesti tärkeitä hahmoja ja sivuhahmoja vähemmän kuin romaanin mittaisessa tarinassa. Poikkeuksiakin on. Oikeastaan sille ei voi määritellä mitään rajaa miten paljon tai vähän hahmoja tarinassa tulisi olla.

Hahmot eivät kuitenkaan saisi koskaan olla turhia. Jokaisella hahmolla pitäisi olla jokin tarkoitus juonen kannalta. Mikään ei ole lukiessa ärsyttävämpää kuin se, kun tarina yhtäkkiä lähtee seurailemaan jotakin täysin yhdentekevää sivuhahmoa, jolla ei ole juonen kannalta loppujen lopuksi mitään merkitystä. Jos joku hahmo vaikuttaa jäävän aivan yhdentekeväksi, jätä se pois tai yhdistä hahmo johonkin toiseen (tai siis liitä kummankin ajattelemasi hahmon roolit yhteen hahmoon).

Jos hahmoja on paljon, voi olla hyväksi pitää jonkinlaista aputiedostoa, jossa on lyhyesti ja ytimekkäästi hahmojen tärkeät tiedot. Esimerkiksi sellainen yksityiskohta kuin silmien väri voi helposti unohtua kirjoittaessa. Aputiedosto voi olla jotakin niinkin yksinkertaista kuin ruutupaperi tietokonepöydällä, tai muistio, joka on tallennettuna samaan kansioon Word-tiedoston kanssa.

Hahmoihin viittaaminen

Ensinkin elävään, ajattelevaan olentoon ei koskaan viitata sanalla ’tuo’ tai ’se’. ’Tuo’ -sanaa kannattaa vältellä muutenkin mahdollisimman paljon kaunokirjallisuudessa. ’Se’ -sana voi joskus toimia, jos käytät puhekieltä, mutta silloinkin kannattaa harkita sitä tarkkaan. ’Se’ -sanan käyttö henkilöhahmoihin viitatessa voi sekoittaa lukijaa tarpeettomasti, muutenkin se antaa hahmoista kovin vähättelevän kuvan.

Toiseksi älä käytä ’neiti’ tai ’herra’ -sanoja, joita näkee roolipeleissä ja massatarinoissa. Ne ovat kumpikin hyvin vanhahtavia ja sopivat lähinnä vuoropuhelujen sisälle, jos kyseessä on menneeseen aikaan sijoittuva tarina.

Hahmoihin ei kannata viitata liian monimutkaisilla tavoilla. Mitä vähemmän hahmoja on, sitä vähemmän teksti kaipaa eri variaatioita hahmojen nimityksistä. Yleensä pelkkä ’hän’, hahmon nimi ja ’tyttö’ tai ’nainen’, tai ’poika’ tai ’mies’ riittää. Kannattaa olla yhdenmukainen, miten viittaa hahmoihinsa. Näin lukija tottuu viittaustapoihin ja niin tietää aina kenestä milloinkin puhutaan.