Kirjoittamisesta (osa 3 luku 3)

Osa 3: Kertoja, näkökulma ja kuvailu


 

Kuvailu


Kuvailu ei ole ainoastaan adjektiivien luettelemista. Se on, aivan kirjaimellisesti, kuvien maalaamista sanoilla. Kuvailu on tärkeää tekstissä, sillä se antaa tapahtumille niiden kehykset. Jos ympäristöä ei kuvailla lainkaan, tapahtumat seuraavat toisiaan jossain valkoisessa, epämääräisessä maisemassa. Kuvailu tuo tarinan lähemmäs lukijaa. Hän pystyy näkemään, missä liikutaan, missä ollaan, millaisia hahmot ovat. Mitä he näyttävät ja miltä he tuntuvat? Kuvailu on tärkeä osa myös tunnelman luojana tarinassa.

Kuvailussa on tärkeää oma mielikuvitus ja samaistumisen taito. Myös kaikki omakohtaiset kokemukset ja muistot auttavat kuvailussa. Voit vaikka kuvailla maisemia, jotka ovat sinulle tuttuja. Hahmojen tunteita kuvaillessa mieti, miltä itsestäsi tuntuu ollessasi oikein iloinen, surullinen, vihainen… Kuvittele, miltä sinusta tuntuisi tässä tilanteessa, jos olisit tämä henkilö.
Jos sinulla ei ole tietoa jostakin todellisesta paikasta, josta kirjoitat, tee taustatutkimusta. Esimerkiksi netin kuvahaku voi auttaa jo pitkälle. Toinen hyvä tapa on lainata kirjastosta kuvitettu matkaopas. Näin pystyt helposti kuvailemaan kaukaisia paikkoja, vaikket ole niissä koskaan käynytkään. Tällaisia keinoja on vielä lisääkin, kuten television matkaohjelmat tai tuttujen kokemukset lomamatkoilta. Kysele ja pidä silmäsi auki. Kerää tietoa aina kun sitä löydät.

Jos taas kuvailemasi kohde löytyy sinua läheltä, mene paikan päälle tekemään taustatutkimusta. Kerää havaintoja kaikilla aisteillasi; niin muistijäljestä tulee pysyvämpi. Tämä on hyvä tapa muutenkin matkoilla. Älä ainoastaan tyydy katselemaan nähtävyyksiä, mene myös koskettamaan niitä, jos vain voit. Silloinkin kun kirjoittaa fiktiivistä tarinaa, kannattaa hyödyntää todellisia maisemia, paikkoja ja rakennuksia; näin tarinastasi tulee todentuntuinen ja uskottava.

Ylikuvailu


Esimerkki huonosta kuvailusta:

Heräsin herätyskellon ärsyttävään pirinään. Heitin sinisen peiton pois päältäni. Voi tylsää, taas pitää mennä kouluun. Loikkasin laminaattilattialle ja aloin kiskoa kaapista vaatteita. Violetti tuubitoppi, kivipestyt pillifarkut ja nilkkasukat, totta kai. Lähdin alakertaan aamiaiselle…

Tämä yllä oleva pätkä on perinteikästä massatarinoille. Ensimmäinen virhe siinä on, että kuvailu keskittyy aivan vääriin asioihin. Päähenkilön vaatteet eivät ole merkittäviä juonen kannalta. Vaatteista voi mainita ohimennen, mutta niihin ei kannata kiinnittyä liikaa. Paljon tärkeämpää juonen ja tunnelman kannalta on päähenkilö itse; hänen persoonansa ja ajatuksensa ja tunteensa.

Toisekseen kuvailu on lähinnä adjektiivien luettelemista. Tällaista listamaista kuvailua on raskas lukea. Puhumattakaan pitkästyttävästä. Lisäksi kaikki kuvailu liittyy lähinnä näköaistiin. Esimerkin tekstissä kerrotaan, miltä asiat näyttävät, mutta eivät siltä, miltä ne tuntuvat, tuoksuvat, kuulostavat. Onko kylmä vai kuuma? Kuvailussa kannattaa käyttää kaikkia aisteja.

Toinen esimerkki huonosta kuvailusta:

Lähdin huoneestani. Laskin käteni hitaasti kylmälle, metalliselle ovenkahvalle. Väänsin sitä hellästi alaspäin, kunnes lukon kieli naksahti auki ja sen jälkeen työnsin oven auki. Saranat narisivat hampaita vihlovalla tavalla, iskä saisi todellakin tehdä tälle ovelle jotakin…

Tässä on toinen esimerkki huonosta kuvailusta. Hyvää on se, että nyt aisteja käytetään kokonaisvaltaisemmin, mutta muuten teksti on pelkkää ylikuvailua. Oven avaaminen, kuten useat muutkin arkiset asiat, ovat niin jokapäiväisiä lukijalle, että niihin ei kannata tuhlata liikaa aikaa. Oven avaamisen voi tosiaan kuvailla näin tai sitten sen voi ohittaa pelkällä ”Astuin sisälle huoneeseen” -toteamuksella. Vasta sitten kun tarinassa tapahtuu jotakin erikoista – esimerkiksi kun jokin omituinen hirviö astuu esiin – niin silloin saa kuvailla tämän uuden olennon ulkonäköä laveasanaisesti.

Ylikuvailuun voi sortua helposti myös esim. luontoa, maisemia tai hahmon ulkonäköä kuvaillessa. Kuvailu on hyvä asia niin kauan, kun sitä on sopivasti. Silloin se tuo sopivasti verkkaisuutta tekstiin vuoropuhelun ja toiminnan lomaan. Liiallinen kuvailu saa tarinan junnaamaan paikoillaan, sillä kuvailu aina hidastaa tekstin tempoa. Temposta puhutaan vielä lisää myöhemmissä kappaleissa.

Esimerkiksi vaikka hahmon kuvailu: kun hahmo esitellään ensimmäisen kerran, tämän ulkonäköä voidaan kuvailla hieman enemmän. Kun sitten hahmoa nähdään toistuvasti, ulkonäköä ei tarvitse kuvailla niin paljoa; vain muutamilla ytimekkäillä kommenteilla muistutetaan lukijaa siitä, miltä hahmo näyttää (esim. ”Hän pyyhkäisi kädellään ruskeita hiussuortuvia otsaltaan” ← ei siis valkoisia tai mustia). Kun hahmo on pitkän aikaa poissa näkyvistä ja sitten hänet tavataan myöhemmin uudelleen, voidaan hahmon ulkonäköä kuvailla jälleen hieman enemmän. Ikään kuin protagonisti olisi jo unohtanut, miltä tämä hahmo näyttää ja siksi kiinnittää huomiota enemmän tämän ulkonäköön. Näin lukijakin samaistuu protagonistin asemaan kiinteämmin.

Joskus näkee käytettävän dialogin seassa ”tuo sinisilmäinen tyttö sanoi” -tyylistä kuvailua. Kaikki -ainen, -äinen päätteelliset adjektiivit ovat kamalan kankeita ja tekevät kuvailusta tönkön kuuloista. Kuvailu kannattaa tehdä mieluummin ikään kuin ohimennen, esim. ”tyttö sanoi ja hänen siniset silmänsä välkähtivät”. Kuvailu tulee tavallaan toiminnan kautta ja niin ei hidasta tekstin etenemistä äkisti.

Kuvailun määrä riippuu pitkälti kirjailijan omista mieltymyksistä, joten suurin osa näistä neuvoista on lähinnä omia mielipiteitäni. Jotkut kirjailijat voivat esim. jättää kuvailematta hahmon tunteita, koska niin lukija pystyy itse paremmin täydentämään niitä. Itse henkilökohtaisesti taas kuvailen laajasti hahmojen tunteita, jotta lukija imeytyisi tarinaan tiiviimmin ja pystyisi samaistumaan hahmoihin. Tyylejä on siis tosiaan erilaisia.

Maisemia, tunteita ja ajatuksia tulee kuitenkin kaikkia kuvailla edes vähän. Teksti ei voi koostua pelkästä toiminnasta ja dialogista; silloinhan se muuttuisi näytelmäksi. Kuvailun kirjoittamista kannattaa harjoitella tekemällä vaikka lyhyitä tunnelmallisia novelleja, jossa koettaa kuvailla mahdollisimman tarkkaan maisemia ja hahmojen tuntemuksia.

Kielikuvat


Kielikuvilla tarkoitetaan runollista, korumaista tekstiä. Kielikuva voi olla vaikka vertaus (”Tuntui aivan siltä kuin salama olisi kulkenut käsivarren lävitse”), kärjistys (”Hän oli itse pahuus”), vastakohtien käyttö (”Jää poltti hänen jalkojaan”) tai elottoman esineen kuvailu kuin elollisena (”Linnan tornit kohosivat päättäväisinä ylös kohti taivasta”). Kielikuvat luovat tehokkaasti tunnelmaa oikein käytettyinä. Ne ovat tehokkaimpia silloin, kun niitä ripottelee tekstiin sinne tänne. Jos kielikuvia on liikaa, niiden teho laskee; vähän samaan tapaan kuin liiallisten huuto- ja kysymysmerkkienkin kanssa.

Mistä sitten voisi keksiä kielikuvia? Tähän auttaa kokemus ja harjoittelu. Kannattaa lukea paljon kirjallisuutta, varsinkin runoja. Juuri runoissa yleensä näkee kauniita ja mieleenpainuvia kielikuvia. Kannattaa kokeilla kirjoittaa runoja myös itse. Kielikuvista helpoimpia ovat kaikenlaiset vertaukset. Kannattaa harjoittaa mielikuvitustaan ja pyöritellä hieman sanoja päässään. Asiat voi sanoa helposti (”tomaatti oli punainen”) tai sitten asioita voi värittää hieman lisää (”tomaatti oli kirkkaan punainen kuin haavasta pulppuava tuore veri”).

Tunnelma


Kuten edellisen kappaleen lopussa olevasta tomaatti esimerkistä voi huomata, kuvailu vaikuttaa osalta myös tunnelmaan. ”Tomaatti oli punainen” on hyvin neutraali toteamus, mutta punaisen värin vertaaminen vereen tuo kuvaukseen heti synkän alavireen. Kuvailu on hyvin tärkeässä osassa tunnelman välittäjänä, siksi kuvailun jokaisen yksityiskohdan tulisi vahvistaa haluttua tunnelmaa. Esimerkiksi jos kyseessä on kauhutarina, kuvailun pitäisi olla sen mukaista.

Maisemia kuvaillessa kannattaa ottaa huomioon myös sen hahmon, jonka näkökulmasta tekstiä tällä hetkellä kirjoitetaan, tunnetila. Karkea esimerkki voisi olla vaikka, että kun hahmo on surullinen, myös sää on sateinen ja harmaa. Tunteiden ei kuitenkaan tarvitse tulla ilmi aivan näin voimakkaasti ja kärjistetysti. Myös aurinkoista ja kaunista maisemaa voi kuvailla surumielisen haikeasti, jos hahmo on hyvin masentunut. Tällaisetkin asiat vaikuttavat tekstin tunnelmaan.

Tunnelma on kokonaisvaltainen asia. Se välittyy tekstin yleisilmeestä; kuvailu on vain yksi tärkeä osa sitä. Esimerkiksi kauhutarinassa kaiken pitää jollakin tavalla painottaa kauhua: kieli voi olla vanhahtavaa tai puhdasta kirjakieltä, hahmot kalpeita ja synkkiä, ja tapahtumapaikkana toimii linna ukkosmyrskyn aikaan. Jos yksi näistä elementeistä otetaan pois, esim. vaihdetaan linna auringonpaisteiseksi kukkakedoksi, tunnelma muuttuu. Se ei enää tunnu kauhulta. Tämä esimerkki on nyt hyvin kärjistetty. Todellisuudessa tunnelma voi mennä pilalle pienestäkin yksityiskohdasta. Esimerkiksi jos tarina kuvaa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Lontoota ja kieli on hyvin nykyaikaista, ehkä jopa puhekieltä, tunnelma on heti pilalla. Tarina ei edes kuulosta enää uskottavalta.

Tarinan tunnelma toimii tavallaan tienviittana lukijalle; lukija tajuaa heti onko kyseessä kauhua, jännitystä vai kenties romantiikkaa. Ilman tunnelmaa lukija jää hapuilemaan pimeään. Samoin hän ei myöskään tiedä, mitä hänen milloinkin kuuluisi tuntea. Onko tarina surullinen? Pelottava? Hauska? Tarina jää kylmäksi ja etäiseksi. Se ei herätä tunteita lukijassa. Tunnelmallinen teksti imaisee lukijan mukaansa; saa hänet kyyneliin tai nauruun tai huokailemaan onnesta.

Kommentit

  1. Tämä oli erittäin loistava! Heti huomasin omia vikojani ja tajusin miten voisin yrittää korjailla niitä.

    Loppuun olisi tosin saanut lisätä jonkinlaisen tehtävän, minun mielestäni. Ja hiukan ehdotuksia/apuja kultaisen keskitien löytämiseen.

    Ei voi olla... Kun olet kaikki julkaissut, voisitko lähettää nämä sähköpostilla? Erittäin paljon apua kun alkaa tarkemmin miettimään omaa tarinan kirjoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmh, itse asiassa joo... Harjoittelutehtävä kolme on tulossa, mutta se on näkökulmaan liittyvä harjoitus. Joten kuvailusta olisi tietysti hauskaa olla ihan oma tehtävänsä. Vaikka jonain omana ekstra-harjoituksenaan! Täytyy laittaa mietintämyssyn alle, sitten kun joskus teen 2.1 version tästä oppaastani. :3

      Minulla itse asiassa on hieno pdf tehtynä tästä oppaastani, jota mielelläni jaan ihmisille, joten voin lähettää sen sitten myöhemmin. :) Muista muistuttaa minua vaikka siellä viimeisen postauksen kommenteissa!

      Kiitos kommentistasi. n___n

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 1

Kirjoittamisesta (osa 1)

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 5