Kirja-arvostelu: Cassandra Clare, Lasikaupunki
 |
| Kuva: Risingshadow |
Otava 2012
Luettu e-kirjana
Lasikaupunki kuuluu Varjojen kaupungit-kirjasarjaan ja on jo sarjan kolmas osa. Ensimmäinen osa, Luukaupunki, oli hyvä, toinen osa, Tuhkakaupunki, oli jopa parempi. Odotukset kolmannen osalla siis olivat korkealla jo ennakkoon. Ehkä liikaakin, sillä olin hieman pettynyt tähän kolmanteen osaan.
Juoni alkaa siitä, kun Clary valmistautuu lähtemään matkalle Lightwoodien kanssa Idrisiin auttaakseen äitinsä parannuskeinon selvittämisessä. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan suunnitelmien mukaisesti. Clary pääsee kuitenkin mutkien kautta perille ja tapaa siellä ensimmäistä kertaa salaperäisen pojan Sebastianin, joka ei ole ihan sitä mitä päältäpäin näyttäisi. Tämän tarkemmin juonesta ei pysty kertomaan ilman suuria paljastuksia, koska kuten aiemmissakin kirjoissa, myös tässä riittää juonenkäänteitä.
Minulla kesti tämän kirjan lukemisessa ihan hävyttömän kauan ja isoin syypää tähän on Clary. Clary on kirjan alkupäässä todella lapsellinen ja ärsyttävä. Hän kiukuttelee ja tekee typeriä päätöksiä vähän väliä, ja on kaiken kaikkiaan vain todella iso riesa. Jos aiemmissa kirjoissa Clary on ollut melko harmaa ja yhdentekevä, niin tässä kirjassa hän on rasittava. Ja sitä oli raskas lukea.
Lasikaupungissa on myös muutama aika raskas monologi. Hahmot tuntuvat kärsivän pahanlaatuisesta puheripulista, koska aina välillä he vain alkavat puhua ja se puhe vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Lukiessa kääntelin sivuja ja tuijotin epätoivoisena massiivisia tekstiseiniä. Jos kirjasarjan ensimmäinen osa kärsi infodumppi-syndroomasta, niin kyllä sitä tässäkin kirjassa piisaa.
Puolenvälin jälkeen tulee valtaisa juonenkäänne ja riippuen siitä pitääkö tästä käänteestä vai ei, niin se ratkaisee paljon. Minun teki mieli heittää kirja seinään. Koukku tuntui liian käsittämättömältä. Selittämättömältä. Täysin typerältä. En hyväksynyt sitä ollenkaan. Joku toinen voi kokea juonenkäänteen täysin päinvastaisella tavalla ja sen takia rakastaa tätä kirjaa. Noh, kyllä minäkin lopulta hyväksyin käänteen pienen sulattelun jälkeen. Mutta se tosiaan vaati sulattelua.
Kirja kuitenkin muuttuu paremmaksi loppua kohden. Claryn hahmo muuttuu vähemmän rasittavaksi, juoni saa enemmän tempoa ja toimintaa. Viimeiset sivut ovat todella nautittavaa luettavaa. Valentine on vieläkin hyvä hahmo, vaikka hän välillä puhuu liikaa. Aion lukea seuraavatkin osat. Täytyyhän se nähdä miten tämä sarja päättyy.
★★★☆☆
Kommentit
Lähetä kommentti