21.11.2016

Kirja-arvostelu: Joe Abercrombie, Vain puoliksi kuningas

Kuva: Risingshadow
Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas

Jalava 2016

Luettu e-kirjana

Vain puoliksi kuningas aloittaa uuden fantasiakirjasarjan nimeltä Särkynyt meri. Kirjaa on kovasti kehuttu ja siksi itsekin päätin lukea sen. Kehut on helppo ymmärtää, mutta itse henkilökohtaisesti en pitänyt kirjasta ihan niin paljoa. Loppu oli hyvä ja se pelasti paljon, mutta suurin osa kirjasta on melko tavanomaista, jopa kliseistä, valtapelikieroilua ja matkatarinan kuvailua, jollaista muissakin fantasiasarjoissa on saanut lukea yllin kyllin. Hyvää fantasiaa siis, mutta ei mitään niin tajunnan räjäyttävää, kuin mitä joissain arvosteluissa on saatettu sanoa.

Päähenkilö Yarvi on juuri aloittamansa uransa pappina, kun hänen isänsä, kuningas, murhataan. Yarvi, ainoana hengissä säilyneenä perillisenä, joutuu ottamaan kruunun vastentahtoisesti vastaan. Mukana juonessa on myös kiero setä Odem. Juonesta sen tarkemmin paljastamatta lopputulemana on se, että Yarvi päätyy kostoretkelle taistelemaan valtaistuimesta, josta alunperin ei kamalasti välittänyt.

Suurin ongelmani tämän kirjan kanssa oli päähenkilö ja hänen motivaationsa. Ensimmäiset kuusi kappaletta Yarvi tuskailee kruunun ja valtaistuimen kanssa, ja ainoastaan toivoo, että hänet olisi jätetty rauhassa etenemään pappisuralleen. Juonenkäänteen jälkeen Yarvi yrittää määrätietoisesti seuraavat noin 170 sivua päästä valtaistuimelle, hinnalla millä hyvänsä. Takin kääntö tapahtuu äkkinäisesti ja ilman kunnollisia perusteluja. Perusteluna käytetään vihaa ja kostonhimoa; tunteita, joita Yarvi ei alussa osoita lainkaan omistavansa.

Odotin enemmänkin sellaista Leijonakuningas-tyylistä juonta, jossa Yarvi vetäytyy retriittiin (parin ärsyttävän kaverin kanssa) ja josta hänet sitten haetaan takaisin, koska valtakunta on menossa hunningolle ilman kunnollista johtajaa. Ja sitten olisi ollut hahmon kehitystä ja kasvamista suureen vastuuseen ja muuta sellaista. Yarvin mielen muutos tapahtuu liian nopeasti ja sitä ei perustella tarpeeksi. Hahmon motivaatio on huonolla pohjalla.

Abercrombien kirjoitustyyli tuntuu muutenkin keskittyvän enemmän asioihin ja maailman rakentamiseen kuin hahmojen kirjoittamiseen. Kaikki sivuhahmot jäävät sivuhahmoiksi, joihin ei kamalasti ehdi kiintymään, ennen kuin hahmot jo kuolo korjaa. Hahmoista eniten keskitytään Yarviin, mutta tämänkin hahmon kehitys jää vähän vailinaiseksi. Lopussa kyllä hoetaan moneen kertaan, miten paljon hahmo on muuttunut matkan aikana, mutta lukijalle asti muutos ei näy.

Juonen perinteisyydestä jo mainitsinkin. Vain puoliksi kuninkaasta tulee mieleen sellaiset kirjat kuin Velhon synty tai Salamurhaajan oppipoika. Valtapeleistä ja juonitteluista on kirjoitettu usein, joten omaperäistä ääntä genrestä on vaikea löytää. Vain puoliksi kuningas kuitenkin paranee loppua kohden. Lopun käänteet tuli itsellekin yllätyksenä, mikä oli positiivista, sillä alun suuri juonenkäänne oli niin ennalta nähty, ettei se saanut aikaiseksi muuta kuin haukotuksia. Kunpa tylsää keskikohtaa olisi voinut vähän tiivistää, jotta loppuun olisi jäänyt enemmän aikaa. Loppu tuntui paljon mielenkiintoisemmalta kuin keskikohdan pitkä matkakuvailu.

Kirjasta jäi ristiriitaiset tunteet. Toisaalta maailma oli mielenkiintoinen jumalineen ja mytologioineen; toisaalta hahmot olivat huonosti kirjoitettu ja toimivat huonosti perustelluilla motiiveilla, sekä juoni suurimmalta osalta kliseinen ja tylsä. Toisaalta lopetus oli hyvä ja se osoitti, että kirjoittajalla on vähäsen myös omaa omaperäisyyttä ja otetta aiheeseen. Vain puoliksi kuningas on kirja, jossa on selkeästi omat hyvät ja huonot puolensa. Jos päätät alkaa lukea kirjaa, suosittelen lukemaan sen loppuun asti, sillä siellä lopussa tulee kaikki hyvät kohdat. Matka on pitkä ja vaivalloinen, mutta se saattaa olla sen arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti