Elämän illuusio

Tämä on yksi hyvin kafkamaisia novellejani, joten kaikki pitkät, sekavat lauseet ovat tietoisesti sellaisia kuin ovat. Löysin Franz Kafkan novellit hassua kautta. Luin netissä eräällä keskustelupalstalla (joka nykyään on jo autioitunut) lukioikäisenä keskustelua huonoimmista kirjoista, joita ihmiset olivat koskaan lukeneet. Eräs mainitsi Kafkan novellit; kuulemma ne olivat sekavia ja huonosti kirjoitettuja. Noh, päätin ottaa haasteen vastaan ja lainasin seuraavalla kerralla kirjastosta yhden Kafkan novellikokoelman. Huomasin välittömästi pitäväni tämän teksteistä.

Kafkan novelleille ominaista on niiden lyhyys, salaperäisyys, unenomaisuus ja pitkät, sivulausetta sivulauseen perään olevat lauseet. Ne ovat todella runomaisia ja kauniita, ja jäävät pitkäksi aikaa vaivaamaan ja mietityttämään aivojen perukoille.

Kafkaan ihastuneena kirjoitin yhteen aikaan useita hyvin kafkamaisia novelleja. En tiedä osaisinko kirjoittaa tällaista tekstiä vieläkin; luultavasti minun pitäisi ainakin ensin lukea joku Kafkan novellikokoelma läpi muistinvirkistykseksi.

Elämän illuusio

Aina silloin tällöin, määräpäivinä, elämän illuusio paljastuu, kuten kristalli jota lyödään taltalla, jolloin se halkeaa ja paljastaa sisältään pelkkää hiekkaa. Silloin on aivan pakko tuijottaa auton tai junan tai lentokoneen ikkunasta tai seistä laivan kannella, vaikka sää olisi kuinka huono tahansa, vain jotta voisi varmistua siitä, että todella liikkuu jonnekin. Niin että sinua ei vain pyöritetä, kuten sokkoa leikissä, side silmillä, kunnes olet aivan pyörryksissä ja sitten sanotaan: ’katso! olet uudessa paikassa!’ vaikka se on yhä se sama vanha. Silloin on aivan pakko puhua vastaantulijalle kadulla omaa kieltä, jotta voisi varmistua siitä, että sinua ei todellakaan ymmärretä; että kieltäsi tai maatasi tai rotuasi ei tunnisteta.

     Silloin voit puhua vierasta kieltä ja leikkiä olevasi joku muu – teeskennellä näin kunnes se muuttuu todeksi ja sinua pelottaa. Yllättäen maailma on vieras, utopiaa, sillä et tunne edes itseäsi etkä omaa kättäsi. Silloin tuntuu hyvältä palata kotiin ja hyvästellä se toinen persoona; se joka puhuu täydellistä englantia, puhuu tuntemattomille, hymyilee, tuntee riemua, ei ahdistusta ja on kaikin puolin onnellinen ketale.

     Sillä hän on uni ja illuusio, kuten muu maailmakin. Ja unesta, vaikka kuinka ihanasta, on aina joskus pakko herätä, sillä niin maailma toimii.