Kirja-arvostelu: Sarah J. Maas, Throne of Glass – Tulen perillinen
 |
| Kuva: Risingshadow |
Gummerus 2018
Luettu e-kirjana
Tulen perillinen on jo kolmas osa Sarah J. Maasin Throne of Glass -kirjasarjaa. Aikaisemmat osat ovat Lasipalatsi ja Keskiyön kruunu. Kun ensimmäinen osa vasta lähinnä esitteli hahmoja ja alusti tapahtumia, toisessa osassa päästiin paneutumaan itse varsinaiseen juoneen, mutta asioita hidasti Celaenan jatkuvat mieshuolet. Kolmannessa osassa päästään paneutumaan varsinaiseen juoneen ja siinä ei keskitytä lainkaan ihmissuhde kiemuroihin. Näistä syistä kolmas osa on selkeästi paras tähän asti.
Celaena on joutunut lähtemään kauas Wendlyniin hakemaan apua toivottomassa taistelussaan Adarlanin julmaa kuningasta vastaan. Hänen täytyy opetella hallitsemaan taikavoimiaan haltiamiehen Rowanin avustuksella. Samalla Celaena joutuu hyväksymään kohtaamaansa menetyksestä ja siirtymään eteenpäin elämässään.
Juoni kuulostaa nopeasti summaroituna tylsältä ja yksinkertaiselta, mutta se on kaikkea muuta. Seassa on politiikkaa, vanhoja taruja, taikuutta, noitia ja lohikäärmeitä. Hahmoja ja tapahtumia riittää, niin että välillä meinaa mennä pää sekaisin. Hieman olisin kaivannut pientä karttaa selkeyttämään lukemista. Alussa käytetään paljon aikaa Celaenan masisteluun, joka ei ole niin hilpeää luettavaa, mutta kun loppua kohden Celaena pääsee irti itsesäälistään, meno muuttuu erittäin kiinnostavaksi. Kunnes kirja loppuu. Seuraavaa osaa odotellessa.
Celaenaa seurailevan pääjuonen lisäksi mukaan on ujutettu pari sivujuonta. Näistä noidista ja lohikäärmeistä kertova juoni oli se mielenkiintoisempi. Alkuun sivujuoni tuntui tylsältä ja tarpeettomalta, mutta mitä pidemmälle tarina eteni, sitä kiinnostavammaksi sivujuoni kehkeytyi. Lopulta lukiessa jäi oikein odottamaan, milloin palattaisiin taas Manon Mustanokan ja kumppaneiden pariin.
Kirja oli siis taas kaiken kaikkiaan hyvä, mutta miksi vain kolme tähteä? Noh, Tulen perillisellä kestää aika kauan päästä vauhtiin. Vähän liian kauan. Loppua kohden tahti nopeutui ja lukeminen muuttui sujuvammaksi, mutta alku oli turhan raskasta luettavaa. Raskautta lisäsi myös paikkojen ja ihmisten nimien paljous. Valtioiden nimiä heitellään ilmaan ja puhutaan paljon politiikkaa, mutta lukijalle ei oikein aukene, missä nämä valtiot tarkalleen ottaen sijaitsevat toisiinsa nähden ja mistä nämä kaikki ongelmat niiden välillä kumpuavat. Olen yrittänyt lukea kirjasarjan osat nopeaa tahtia, että niiden välillä ei pääsisi unohtumaan mitään, mutta silti välillä oli sellainen olo lukiessa, että pieni kertaus vanhoista tapahtumista ei olisi pahitteeksi.
Mutta siis kaikki valitukset ovat hyvin pieniä valituksen aiheita. Pääosin Tulen perillinen on oikein mukiinmenevää luettavaa. Ja tosiaan poikahuolien minimointi ja Celaenan ja Rowanin täysin platonisella ystäväpohjalla lepäävä tilanne olivat vain valtaisa plussa. Ei kaikkiin naisille suunnattuihin fantasiakirjoihin tarvitse ympätä romantiikkaa.
★★★☆☆
Kommentit
Lähetä kommentti