5.6.2018

Kirja-arvostelu: Sarah J. Maas, Throne of Glass – Keskiyön kruunu

Kuva: Risingshadow
Sarah J. Maas: Throne of Glass – Keskiyön kruunu

Gummerus 2018
Luettu e-kirjana

Keskiyön kruunu on Throne of Glass-kirjasarjan toinen osa. Jo ensimmäisessä osassa annettiin paljon vihjeitä siitä, että taustalla on isompikin juonenkaari ja tässä toisessa osassa tuohon sivujuoneen päästään paneutumaan paremmin. Kirja on kaiken kaikkiaan ihan hyvä, kuten edellinen osakin.

Celaena toimii kuninkaan täysipäiväisenä salamurhaajana saaden paljon epämiellyttäviä tehtäviä. Celaena joutuu tasapainottelemaan vaarallisella nuoralla yrittäessään esittää kuuliaista palkkatappajaa samaan aikaan, kun auttaa kuningasta vastaan kapinoivia joukkoja niin hyvin kuin voi. Vaakalaudalla on niin Celaenan oma henki kuin kaikkien hänen rakkaimpiensakin. Pikkuhiljaa Celaena saa vihiä myös suuremmasta uhkasta, joka lymyää linnan syövereissä.

Ensimmäistä kirjaa lukiessa en oikein tykännyt Celaenasta. Vähän sama ongelma vaivasi minua nytkin. Pidin eniten niistä hetkistä, kun Celaena pääsi kiinni toimintaan ja näyttämään taitonsa, lähinnä siis luiden murtamisen alalla. Kaikki romanttiset kohtaukset olivat varsin tylsää luettavaa. Tässä osasyynä on myös Chaol, jonka hahmo Keskiyön kruunussa jää auttamattoman vajaaksi. Hahmoon ei saada yhtään lisää syvyyttä ja tämän takia romanttinen sivujuoni meni hukkaan ainakin omalla kohdallani. En päässyt siihen sisälle, en niin yhtään.

Chaol on hahmona auttamattoman tylsä ja särmätön. Hahmoon yritetään tuoda uusia puolia tuomalla hänen taustojaan ja perhettään sekä ystävyyssuhdetta prinssi Dorianiin lisää esille. Se ei silti auta saamaan Chaolia näyttämään muulta kuin umpirakastuneelta pösilöltä. Chaol on liian pullamössö poika Celaenalle. Mitä se tyttö tuossa tossukassa edes näkee?

Mutta jupinat sikseen. Hyviä puolia tarinassa on ehdottomasti vieläkin sen maailma. Se on rikas ja suuri ja eloisa. On kansoja ja rotuja ja pelottavia noitia... Näistä tarinan maailmaa syventävistä kohdista pidin oikein paljon. Prinssi Dorian ei ollut tässä kirjassa niin ärsyttävä kuin aiemmassa ja sai lisää syvyyttä. Pidin myös siitä, mihin suuntaan tämän hahmon kanssa edettiin. Dorian muuttui äkkiä paljon kiinnostavammaksi ja tätä odotan näkeväni lisää tulevissa osissa.

Juoni oli täysin erilainen verrattuna sarjan ensimmäiseen osaan, eikä tämä välttämättä ole huono asia. Ensimmäisessä osassa juoni oli yksinkertainen Nälkäpeli-tyylinen kilpailu, jossa sivujuonen muodossa käsiteltiin suurempia suuntia, joihin nyt tässä osassa keskitytään lisää. Keskiyön kruunun juoni ei ole lainkaan näin suoraviivainen. Nyt tarinassa vähän niin kuin päästään asioiden ytimeen, joita ekassa osassa ehdittiin vain vähän raapaista. Onhan ilmassa vähän kliseiden tuntuakin, mutta minä hartaasti toivon, että tulevat osat osoittavat nämä pelot turhiksi.

Kaiken kaikkiaan siis hyvä kirja, jos päälleliimattu romantiikka ei haittaa. Johonkin toiseen ihmiseen myös nämä romanttiset hetket uppoavat varmasti. Paljon riippuu siitä, tykkääkö Chaolin hahmosta vai ei. Mikäli valtapelit, politikoinnit ja salamurhat kiinnostavat fantasialla höystettynä, niin sitten tämä kirja kannattaa lukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti