Kirja-arvostelu: Alan Moore, Rämeen olento: Viides kirja
RW Kustannus 2015
"Luulitte ettei tämä voi kääntyä pahempaan päin. Kuvittelitte asioiden saavuttaneen ääripisteensä. Älkää huijatko itseänne. Mitään rajoja ei ole."
Ensimmäinen ajatukseni, kun sain Rämeen olennon viidennen osan hyppysiini oli, että onko tämä vähän ohuempi kuin aimmat kirjat? Luettuani kirjan yhdessä hujauksessa epäilyni paljastuivat toteen: se on lyhyempi. Ehkä laatu korvaa määrän. Well...
Aloitetaanpa alusta. Alan Moore on kuuluisa sarjakuvakirjoittaja, jonka kynästä on lähtöisin mm. sellaiset klassikot kuin Vartijat ja V niin kuin verikosto. Nuorena miehenä Moore kirjoitti myös DC Comicsin Rämeen olentoa. Nämä Mooren Rämeen olennot on koottu kovakantisiin kirjoihin; sarja on tällä hetkellä jo viidennessä osassaan.
Olen rakastanut Rämeen olento -sarjaa sen ensimmäisestä osasta lähtien. Alun perin lainasin kirjan kirjastosta Alan Mooren nimen houkuttelemana. Mooren työt ovat olleet minulle ennestään tuttuja. Ihastuin Rämeen olennon kuvitukseen ja kieleen, ja totta kai myös kauhuun, joka tunkeutuu painajaisiin asti. Rämeen olento -sarjaa ei voi suositella kaikille, vaan ainoastaan paatuneimmille kauhun ystäville.
Edellisessä, neljännessä osassa lankoja solmittiin yhteen ja yksi suuri juonen kaari saatiin loppuunsa. Viidennessä osassa lankoja solmitaan edelleen, mutta enää ei taistella pahuutta vastaan. Nyt Rämeen olento päätyy ottamaan senkkaa nenästä Batmanin kanssa. Whaaat...? Luit oikein. Rämeen olento on yleensä pysytellyt koto-oloissaan rämeellä tai vaihtoehtoisesti aivan muissa maailmoissa, ja kiertänyt kaukaa urbaanit ympäristöt kuten Gotham Cityn. Nyt kuitenkin Rämeen olennon rakastettu, Abby, on vaarassa ja tilanne vaatii kostotoimia.
Rämeen olento on yleensä pitänyt pienen hajuraon DC:n muihin supersankareihin ja se on sopinut minulle oikein hyvin. Kyllähän Justice Leaguen jäsenet ovat joskus piipahtaneet kirjoissa ohimennen, mutta ne eivät ole koskaan kamalasti kiinnostuneet Rämeen olennon puuhista, aivan kuten Rämeen olento ei ole piitannut heistä. Rämeen olento on luonnonhenki ja välittää lähinnä rämeestään ja Abbystään. Muulla ei ole väliä.
Joten onhan tämä viitoskirja vähän erilainen aiempaan verrattuna... Gothamista saadaan revittyä hienoja kuvia, kun se kärsii Rämeen olennon puristusotteessa, mutta samanlaisiin tunnelmiin ei ihan ylletä kuin aiemmissa kirjoissa. Mielessä vierailee sana "suvantovaihe" ja se kalskahtaa ikävältä. Hengästyttävän neloskirjan jälkeen onkin ihan hyvä vähän hidastaa tahtia, mutta että tällainen äkkipysäys. Albumin parhaimmiksi nousevat kaksi loppupään tarinaa: Romanssin kukkasia ja Sinitaivas. Näissä päästään lähemmäs kauhun ydintä, mikä ovat aiemmissa kirjoissa ollut sitä parasta antia.
Valitan nyt paljon, mutta se johtuu ainoastaan siitä, miten korkealle Rämeen olennon aiemmat osat ovat nostaneet riman. Ne ovat olleet kauhusarjakuvien mittapuulla liki täydellisiä. Kauniita, kauhistuttavia sanoja, kauniita, kauhistuttavia kuvia. Ruudut ovat täynnä yksityiskohtia. Jos kirjoja haluaa lukea nautiskellen, jokaista kuvaa tarkkaan tutkien, tähän voi vierähtää helposti parikin tuntia. Ja jos et saa lukemastasi painajaisia, olet tehnyt jotakin väärin. Rämeen olento on kauhistuttava, eikä todellakaan lapsille sopivaa kirjallisuutta.
Viides osa ei ole aivan yhtä hyvä kuin aiemmat kirjat, mutta siltikin parempi kuin moni muu. Ja mitä ohkaisuuteen tulee... No, ainakin se mahtuu kirjahyllyyn paremmin muiden Rämeen olentojen seuraksi.
★★★★☆
Kommentit
Lähetä kommentti