16.2.2016

Kirja-arvostelu: Jane Austen, Neito vanhassa linnassa

Jane Austen: Neito vanhassa linnassa


WSOY 1999

Neito vanhassa linnassa on ehtaa Austenia. Jos pitää sellaisista kirjoista kuin Järki ja tunteet tai Ylpeys ja ennakkoluulo, Neito vanhassa linnassa ei tuota pettymystä. Kirja on aivan yhtä ihastuttava ja romanttinen, vaikka ei aivan ylläkään edellä mainittujen tasolle.

Kirja alkaa siitä, kun päähenkilö, nuori ja kokematon Catherine, pääsee ystäväperheen kanssa matkalle Bathiin. Kylpyläkaupungissa käydään tanssimassa, solmitaan ystävyyssuhteita ja koetaan ensi-ihastus. Enempää juonesta ei voi kertoa pilaamatta lukukokemusta. Juonikoukeroita ja sydämentykytyksiä piisaa viimeiselle sivulle asti. Aivan viimehetkiin asti sai jännittää päähenkilön puolesta saako tämän tarina onnellisen lopun.

Juoni oli sanalla sanoen hyvä. Sen kiemuroita seurasi mielellään ja vaikka kirja edustaa Austenia perinteisimmillään, juonta oli vaikea arvata ennalta. Myös hahmot ovat Austenin tavoille uskollisesti kirjoitettu erinomaisesti. Päähenkilön yksinkertaisuus ja lapsellisuus kävivät välillä lähes ärsyttäviksi, mutta toisaalta tuntuivat hyvin ymmärrettäviltä. Catherine on hahmona samaan aikaan suloinen ja höpsö, ja samaan aikaan lähes rasittavan hölmö ja hidasälyinen. Hahmossa näkyy tarinan edetessä pientä kasvua aikuisempaan suuntaan, mikä on myös hyvä juttu.

Muut sivuhahmot ovat aivan yhtä terävästi kirjoitettuja. Catherinen ystävä, Isabella Thorpe, ja tämän veli John Thorpe ovat selkeästi omia henkilöhahmojaan; eivät vain pelkkiä taustakulisseja päähenkilön tarinassa. Catherinen ihastuksen kohde, Henry Tilney, on myös hyvin kirjoitettu. Hieman ylimielinen ja näsäviisas sanailija. Melkein ärsyttävä, mutta todella ihastuttava.

Vaikka kirja on alunperin kirjoitettu vuonna 1818, hahmot kuulostavat nykyihmisenkin korvissa uskottavilta. Kirjassa John Thorpe rehentelee uusilla vaunuillaan kuten nykyihminen voisi kehua uutta autoaan. Jotkin asiat eivät muutu. Ehkä juuri sen takia Austenin kirjat ovat kestäneet niin hyvin aikaa; Austen onnistui löytämään ihmisten luonteista ne peruspiirteet, jotka eivät koskaan muutu. Hänen kirjansa ovat aivan yhtä oivaltavia ja teräviä, kuin mitä ne olivat 1800-luvulla.

Jos jotain kritisoitavaa pitää etsiä, niin kirjan otsikko on hämäävä. Romaanin alkuosa vietetään Bathissa, kaukana harmaista kivilinnoista, ja vasta kun ollaan päästy yli puolenvälin, otsikko alkaa saada järkeä. Juonessa tuntuu olevan suuremmassa osassa varallisuus ja miten raha (tai sen puute) ei voi tulla tosirakkauden tielle. Ehkä kirjan nimi olisi pikemminkin voinut olla Rahat ja tunteet? Noh, ehkei kuitenkaan.

Linnaan sijoittuvat kohtaukset sisältävät hauskoja viittauksia goottikirjallisuuden perinteisiin. Catherine on lukenut muutaman kauhukirjan liikaa ja saanut niistä päähänsä kaikenlaisia hassuja ajatuksia. Kaikki kirjan huumori ei ihan avaudu nykyihmiselle, mutta juuri nämä viittaukset kauhugenreen toimivat tässä tapauksessa parhaiten. Kohtauksista tulee mieleen lukuisat vanhat kauhukirjat, sekä vanhat kauhuelokuvat mustavalkoisine kuvineen. Austen näppärästi kääntää koko kauhukuvaston päälaelleen. Hänen satiirinsa on terävää ja tarkkaa, kuin Terry Pratchettilla konsanaan.

Kaiken kaikkiaan ihastuttava kirja, vaikkei selvä klassikko niin kuin monet muut Austenin kirjat. Suosittelen kaikille romantiikan ystäville.

★★★★☆

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti