7.10.2014

Ihana kamala palaute

Palaute on tärkeää kirjoittajalle. Palaute auttaa kirjoittajaa huomaamaan sekä vahvuutensa että heikkoutensa; kirjoittaja siis tietää, mitä osa-alueita hänen tulisi kehittää kirjoittamisessaan ja missä hän on jo hyvä. Palaute auttaa myös korjaamaan tekstin virheitä ja auttaa sen muokaamisessa vielä paremmaksi. Omalle tekstilleen tulee aina sokeaksi, kun sitä kirjoittaa tarpeeksi kauan. Juuri siksi ulkopuolinen näkökulma on niin tärkeä.

Palautteita on erilaisia. Jotkut keräävät mieluiten kirjoitusvirheitä tekstistä ja kertovat näistä; jotkut kertovat omia tunteitaan ja ajatuksiaan lukemastaan. Jotkut voivat huomata epäloogisuuksia juonesta tai hahmoista. Kaikista näistä on hyötyä kirjoittajalle. Nämä kaikki ovat sellaisia asioita, joita ei välttämättä kirjoittaessa itse huomaa.

On myös hyvä kuulla lukijan mielipide lukemastaan. Aina tekstistä ei tule ilmi hahmojen luonteita tai tunneskaaloja niin syvällisesti kuin mitä kirjoittaja on tarkoittanut. On helppo suunnitella mielessään tällaisia asioita, mutta se on toinen asia, välittyykö sama mielikuva lukijalle. Siksi on tärkeää aina välillä kuulla myös ulkopuolisen mielipide tekstistä.

Huono ja hyvä palautteenantaja

Lähimmäiset eivät ole parhaimpia palautteen antajia. Ensinkin jos pyytää perheenjäseniltä, parhaimmilta ystäviltä tai poika/tyttöystäviltä palautetta, siinä tahtomattaan laittaa nämä ihmiset ikävään rakoon. Onhan se vaikea sanoa rakastamalleen ihmiselle, että tämä teksti ei nyt ole kamalan hyvä. Tai että tuota ja tuota kohtaa pitäisi vielä muokata/korjata/poistaa kokonaan. Kommenteista tulee helposti pelkästään kehuvia tai sitten "tämä oli ihan ok" -tyylisiä, joista ei ole kirjoittajalle paljoakaan apua. Tarkoituksena on kuitenkin kehittyä; muokata tekstiä paremmaksi. Se ei muutu paremmaksi, jos sitä ei muokkaa parempaan suuntaan.

Tekstien lukemisesta on myös helppo kehittää riitoja. Varsinkin jos kyse on suuresta määrästä tekstiä; ehkä tavallista pidemmästä novellista, novellikokoelmasta tai monisatasivuisesta romaanikäsikirjoituksesta. Ihmisellä on aina muutakin tekemistä, ja niin tällaisen tekstimäärän lukemisessa voi kestää kauaa. Toisaalta joskus sitä vain unohtaa lukea. Joka tapauksessa jossain vaiheessa kai melkein jokainen kirjailijan urasta haaveileva on joutunut sellaiseen tilanteeseen, että on pakko karhuta sitä palautetta. Luitko jo sen? Mitä pidit? Ai, miksi et ole lukenut? Sillä on oikeastaan jo vähän kiire... 

Parasta palautetta saa henkilöltä, jota et tunne liian henkilökohtaisella tasolla. Tällaisia ihmisiä voi olla vaikkapa kirjoituspiirin jäsenet, blogin lukijat, kirjoitusfoorumien käyttäjät, toinen kirjoittamista harrastava henkilö... Myös erilaisilla kirjoituskursseilla yleensä annetaan palautetta teksteistä, samoin on olemassa maksullisia palveluja.

Palautetta voi antaa oikeastaan kuka vain, mutta jos palautteenantaja on lukenut paljon (mieluiten juuri saman genren kirjallisuutta kuin mihin oma tekstisi kuuluu) tai harrastaa kirjoittamista itse, palaute voi olla vielä antoisampaa. Paljon lukeva tuntee kirjaliisuuden kliseet ja pystyy kertomaan, jos jokin sinun tarinassasi on turhan kliseistä. Sitten taas itsekin kirjoittamista harrastava tietää, millaisesta palautteesta on eniten hyötyä ja siksi osaa paremmin myös sellaista antaa.

Palautteen – varsinkin sen kriittisen – vastaanottaminen

Palautteen vastaanottaminen voi välillä olla hankalaa, varsinkin jos palautteessa keskitytään eniten juuri kehittämiskohtiin eikä niinkään sen hyviin puoliin. Tällaisessa tilanteessa kannattaa ensinkin hengittää syvään ja jättää palaute hautumaan hetkeksi. Älä heti hyppää kirjoittamaan vastausta, jossa tyrmäät jokaisen kehityskohdan. Kun ensimmäinen kiivastus hälvenee, sitä yleensä osaa ajatella asiaa rauhallisemmin ja loogisemmin, ja ymmärtää, että palautteen antaja on itse asiassa oikeassa.

Kaikkea palautetta ei tarvitse kuunnella. Joskus palautteenantajakin voi erehtyä. Mutta jos useampi ihminen on sitä mieltä, että esim. aloituskappaleesi kaipaa vielä muokkausta, silloin se todennäköisesti kaipaa muokkausta. Kirjailijan kannattaa olla nöyrä. Yritä vastaanottaa myös kritiikkiä positiivisella mielellä. Muista, että palautteenantaja ei tee tätä ilkeyttään; hän on sentään jaksanut lukea tekstisi. Se tarkoittaa sitä, että teksti on ainakin jollain tasolla kiinnostanut häntä – hän on saattanut jopa pitää siitä. Kaikki palaute on sinulle hyvästä; se kriittinen erityisesti, sillä se auttaa sinua kehittymään.

Muista myös kysellä paljon. Jos palautteessa on jotakin, mitä et ymmärrä tai jotain, missä et ole palautteenantajan kanssa samaa mieltä, kysy. Palautteenantaja voi selventää ajatuksiaan ja mielipiteitään ja samalla myös tarkentaa niitä. Tämä auttaa usein myös palautteen saajaa sisäistämään palautteen paremmin. Mielipidettä parempi on aina perusteltu mielipide. Se on helpompi ymmärtää.

Palautteen antaminen ei ole niin vaikeaa kuin voisi luulla. Teksti herättää lähes aina jotain tuntemuksia ja ajatuksia lukijassa. Jo näiden kertominen voi auttaa paljon kirjoittajaa. Joskus pelkkä kannustus tuntuu mukavalta ja tsemppaa kirjoittamaan lisää. Palautteen antamista ei siis kannata pelätä. Siihen ei ole oikeaa tai väärää tapaa.

2 kommenttia:

  1. Minua aina kauhistuttaa antaa palautetta joten kuten tutuille ihmisille, tuntisi vaikka vain blogien, nettipalstojen tai minkä takia vain... Sen takia en vieläkään ole saanut aikaan Jääsielusta mitään kunnollista. :D

    Oma palaute on aina hyvin vähän kehumista ellen sitä erikseen mieti, koska jos en ilmaise, että jossain kohtaa olisi korjattavaa, ei kai sitä tarvitse toisaalta kehuakaan (minun mielestä se on silloin melko selvästi hyvä jos ei pidä korjata)?

    Kamalasti omia mietteitä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä palautteen antamista tarvitse kauhistella! :)

      Jokaisesta tekstistä löytyy niin hyviä kuin huonoja puolia minun mielestäni. Vaikka se kehu olisi niinkin pieni kuin vain "ei ollut paljoa kirjoitusvirheitä", niin mielestäni se pitäisi sanoa. Onhan se mukava kuulla pientä kehumistakin kaikkien kehittämiskohtien lisäksi. :3

      Poista