Kirja-arvostelu: Erin Hunter, Salaisuuksien metsä

Kuva: Risingshadow

Erin Hunter: Salaisuuksien metsä

Arthouse 2010
Luettu e-kirjana

Salaisuuksien metsä on Soturikissat-kirjasarjan kolmas osa. Sarja jatkuu yllättävän tasaisena, vaikka alkuun mietin tekstin muuttuvan jo vähän itseään toistavaksi, mutta loppua kohden tarina parani.

Ankara talvi alkaa taittua metsässä, mutta tuoden mukanaan uuden vaaran: tulvivan joen. Samaan aikaan kun Myrskyklaanin kissat pelkäävät tuhotulvan yltävän heidän pesälleen asti, Tulisydän koettaa löytää lisää todisteita Tiikerikynnen petollisuudesta. Selvitellessään Tiikerikynnen valheiden verkkoa, Tulisydän tulee paljastaneeksi myös toisen salaisuuden Myrskyklaanin joukosta...

Salaisuuksien metsä alkaa aika hitaasti, mutta loppua kohden tapahtumia tulee enemmän ja enemmän. Harmaaraidan ja Hopeavirran tarina saa kirjan aikana päätöksensä, mitä jo edellisessä osassa käsiteltiin. Myös juoni Tiikerikynnen ympärillä saadaan edistymään, mikä on ihan hyvä asia. Jos tätä olisi vatvottu vielä neljännessäkin kirjassa, en tiedä kuinka olisin selvinnyt.

Tulisydämen matka ryysyistä rikkauksiin melkein ärsyttää näennäisessä helppoudessaan. Kyllä, kirjoissa korostetaan kovasti sitä, miten kovasti Tulisydän on joutunut paiskimaan hommia ja osoittamaan uskollisuutensa klaanille, mutta silti jotenkin Tulisydämen ylennykset klaanissa tapahtuvat turhan nopsaan. Varsinkin kun hahmossa ei kamalasti ole kehitystä. Tulisydän on aika pitkälti se sama puusilmä kuin alussakin.

Mitä tästä muuta sanoa. Ymmärrän miksi peruskouluikäiset pitävät tästä kirjasarjasta. Ihan mainioitahan nämä ovat.

★★★☆☆

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 1

Kirjoittamisesta (osa 1)

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 5