Kirja-arvostelu: Leonard Goldberg, Sherlock Holmesin tytär

Kuva: Goodreads

Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär

Bazar 2018
Luettu e-kirjana

Olen lukenut paljon Sherlock Holmes -tarinoita. Olen lukenut Doylen tekstejä, olen lukenut toisten kirjailijoiden kirjoittamia Holmes -tarinoita, olen katsonut televisiosarjoja ja elokuvia... Olen aikalailla Sherlock Holmes fani ja siksi tartuin tähän kirjaan pelonsekaisin tuntein. Jo kirjan otsikko tuntuu pyhäinhäväistykseltä. Sherlock Holmesilla muka jälkikasvua! Mutta toisaalta uusi ja vieläpä feministinen näkökulma kiinnosti. Voisiko olla, että tämä kirja olisi ihan hyvä?

On tapahtunut kuolemantapaus, jonka Scotland Yard on kuitannut itsemurhaksi. Sureva perhe ei tätä kuitenkaan niele, vaan he lähtevät hakemaan apua kuuluisan etsivä Holmesin ystävältä Watsonilta. John Watson suostuu auttamaan ja lähtee jututtamaan poikansa kanssa silminnäkijöitä. Poika on myös nimeltään John Watson ja lääkäri isänsä jalanjäljissä. Yksi silminnäkijöistä on terävä-älyinen Joanna Blalock. Lukijan ei kestä kauaa hoksata kenen tyttärestä tässä on kyse...

Kirjan juoni ei ole kaikkein kimurantimmasta päästä. Se on ihan hyvä ja siinä on hieman alkuperäisten Sherlock Holmes -tarinoiden tunnelmaa, mutta samalla siitä tuntuu puuttuvan jotain. Kirjassa kyllä heitellään paljon vanhoja tuttuja nimiä: on Lestrade (tai siis hänen poikansa), Toby -vihikoira (tai siis tämän pentu), Watson ja Moran, sekä viittauksia vanhoihin klassikkoseikkailuihin, mutta kaikki tuntuu vanhan kopioinnilta. Lestrade on yhä poliisi, Watson lääkäri ja Toby Lontoon paras nenä. Mihinkään ei ole saatu mitään uutta näkökulmaa.

Ainoa, missä on yritetty vähän jotain uutta, on Joanna Blalock. Joanna onkin hahmona ihan kiva, vaikka tässäkin olisi voinut olla potentiaalia parempaan. Joanna on tarkka ja terävä nainen, mutta omistaa myös lempeän ja romanttisen puolen, joka tekee hänestä heti erilaisen alkuperäiseen Holmesiin verrattuna. Hän joutuu myös miespuolisten poliisien ja epäiltyjen aliarvioimaksi, ja siksi saa urkittua asioita, joita Watsonit kaksistaan eivät olisi saaneet selville.

Kirjassa on tosiaan romanttinen sivujuoni murhamysteerin ohessa. Se on turha ja ärsyttävä, mutta toisaalta sopii romaanin copypasetus-luonteeseen; niin samalta se kuulostaa kuin miten alkuperäinen Watson tapasi vaimonsa. Rakkauslätinät eivät montaa riviä vie kirjasta, mutta silti ne saivat pyörittämään silmiä ja huutamaan  mielessä: jatkakaa jo sitä murhatutkintaa!

Mitään suuria juonenkäänteitä ei kannata odottaa. Ilmiselvästi pahikselta vaikuttava tyyppi on pahis loppuun asti ja murhatkin ovat aika yksinkertaisesti ratkaistavissa. Juoni yrittää kovasti esittää monimutkaisempaa kuin onkaan, mutta se ei oikein onnistu siinä. Se ei kamalasti herätä tunteita tai oivalluksen iloa tai saa lukijaa pähkäilemään murhaajaa, koska murhaaja on niin selviö alusta asti.

Sherlock Holmesin tytär ei ole mikään kutkuttava aivopähkinä, joka on pakko ahmia loppuun yhdeltä istumalta. Se on kirjana ihan viihdyttävä ja sen saa luettua kivuttomasti loppuun asti. Parasta antia on Joannan hahmo, vaikka hänen koko potentiaaliansa ei päästäkään hyödyntämään. Olisin kiinnostunut näkemään jatko-osia ja miten hahmot mahtaisivat kehittyä tästä. Toivotaan, että kirjoja suomennetaan vielä lisää.

★★★☆☆