P. C. Cast, Kristin Cast, Määrätty
 |
| Kuva: Risingshadow |
Otava 2014
Luettu e-kirjana
Määrätty on jatkoa Yön talo-sarjalle. Kirja on jo sarjan yhdeksäs osa. Huh huh. Eikä kyseessä ole vielä edes viimeinen kirja; sarjassa on vielä kolme osaa tämän jälkeen. Määrätty on hieman väliosan makuinen, mutta kyllä siinä asioita tapahtuukin; varsinkin kirjan loppupuolella. Mukiin menevä kirja, varsinkin Yön talo-sarjan mittapuulla.
Zoey on palannut Yön taloon – vampyyrien sisäoppilaitokseen – jota pahuuden kanssa liittoutunut Neferet hallitsee. Päivät Zoey kavereineen asuu maanalaisissa tunneleissa vanhan aseman alla ja öisin he köröttelevät bussilla kouluun opiskelemaan vampyyrina olemista. Ongelmia aiheuttaa Neferetin uusin apulainen Aurox, samoin kuin Refaim, jolla on vaikeuksia saada miekkailuopettaja Lohikäärme Lankfordin hyväksyntä. Mukana on myös sivujuoni ratsastuksen opettajasta ja tallipojasta, mikä jää vähän yhdentekeväksi.
Neferet on hahmona kovin yksiulotteinen. Siksi myöskään naisen ristiretki Zoeytä vastaan ei tunnu kunnolla pohjustetulta. Loppujen lopuksi Zoey on vain alaikäinen opiskelija. Onhan hän myös Nyksin papitar, mutta silti luulisi, että aikuisen vampyyrin sana painaa enemmän kuin teinin. Joten Neferetin kamppailu Zoeytä vastaan tuntuu... hiukkasen pöljältä. Sen ei edes pitäisi olla tasaväkinen kamppailu, mutta jotenkin Zoey vain tuntuu pärjäävän.
Ehkä syynä on se, että Neferetin suunnitelmat Zoeyn murskaamiseksi eivät ole järin tehokkaita. Neferet yrittää kirjan selitysten mukaan luoda kaaosta. Hän palkkaa koululle ihmisiä hanttiduuneihin, mm. cowboyn tallipojaksi, mutta lähinnä onnistuu vain saamaan ratsastuksen opettajan sydämen läpättämään. Tulevissa kirjoissa tätä saadaan varmaankin lisää, valitettavasti.
Loppupuolella päästään onneksi ihan asiaankin ja saadaan juoni hieman etenemään. Asioita tapahtuu ja itse ainakin pidin suunnasta, mihin ollaan menossa. Pidin myös pienestä kehityksestä, mitä hahmoissa on tapahtunut. Kalona, siivekäs kuolematon, alkaa saada hieman lihaa luidensa ympärille. Hahmossa on tapahtunut kehitystä kirjojen edetessä; siinä on mukavaa, realistista ristiriitaisuutta. Samoin Zoeyn paperisiin kavereihin yritetään puhaltaa hieman henkeä. Kirjassa keskitytään erityisesti Kaksosiin, jotka aiemmissa kirjoissa ovat olleet pelkkiä yhdentekeviä pissiksiä.
Yön talo-sarjaa hieman vaivaa pieni epätasaisuus. Jotkut kirjat ovat olleet pelkkää täyttöä oikeasti juonta sisältävien kirjojen välissä. Tässä on hieman kumpaakin; on sivujuonta ja fyllinkiä, mutta myös juonta edistäviä kohtia. Ne juonta edistävät kohdat ovat kirjan parasta antia.
★★☆☆☆
Kommentit
Lähetä kommentti