Kirja-arvostelu: Sarah J. Maas, Throne of Glass – Lasipalatsi

Kuva: Risingshadow
Sarah J. Maas: Throne of Glass Lasipalatsi

Gummerus 2017
Luettu e-kirjana

Kiinnostuin ensimmäisen kerran Sarah J. Maasin kirjoista törmätessäni Goodreads sivustolla yhteen hänen kirjaansa. Jo kansikuva vangitsi minut. Halusin tietää lisää. Ja sitten jo hetken päästä masennuin, kun kiivaan googlauksen jälkeen tajusin, että Maasin kirjoja ei ole suomennettu. Siksi iloni olikin ylitse vuotava, kun Gummerus ilmoitti suomentavansa Sarah J. Maasin Throne of Glass -sarjan. Ai että.

Throne of Glass Lasipalatsi kertoo nuoresta salamurhaajasta Celaena Sardothiestä. Hän on suorittamassa elinkautista vankeusrangaistusta Endovierin suolakaivoksella, kun hänelle tarjotaan mahdollisuutta osallistua kilpailuun. Kilpailun voittajasta tehdään Kuninkaan Miekka, mutta voiton tiellä on maan pahamaineisimmat murhaajat ja varkaat. Lisämutkia matkaan luovat prinssi Dorian ja kuninkaallisen vartioston kapteeni Chaol. Molemmat komeat miehet iskevät silmänsä kauniiseen salamurhaajaan, mutta pystyykö kumpikaan heistä sulattamaan tämän jäisen sydämen?

Kirjan juoni on lyhykäisyydessään tämä, mutta löytyy sieltä muutakin. Tarina ei pyöri pelkän kilpailun ympärillä. Mukana on sivujuonia ja sivuhahmoja, jotka ovat yllättävän mielenkiintoisia. On politiikkaa ja kapinointia ja lisää politiikkaa. Tarinan maailma on rikas ja kiehtova. Se aukeaa hitaasti ja taidokkaasti, ja jättää lukijan janoamaan lisää tietoa. Miksi taikuus on kielletty? Mitä mahtimerkit oikeastaan ovat? Juoni on yllättävän moniulotteinen nuorille aikuisille suunnatulle fantasiarakkausromaanille.

Celaena onnistui alussa ärsyttämään minua, mutta loppua kohden opin pitämään hahmosta. Hän on yllättävän turhamainen enkä missään vaiheessa oikein päässyt sisälle hänen ihastuksen tunteisiin prinssiä kohtaan. Mutta loppupuolella Celaena osoittautuu sitkeäksi nuoreksi naiseksi, joka ei tarvitse ritaria valkoisen hepan selässä pelastamaan itseään. Tästä itsenäisyydestä pidin ja sitä toivon näkeväni tulevissa osissa lisää.

Prinssi Dorian oli hahmoista ärsyttävimmästä päästä, mutta tavallaan se kuuluukin asiaan. Hänhän on kuitenkin vähän hemmoteltu, itsekäs, turhamainen ja naisiin menevä retku. Tiedä sitten mitä Celaena mokomassa tyhjännyhjäkkeessä näki.

Pakollinen pahistyttö Kaltain yllätti myös monipuolisuudellaan. Pidin hahmosta yllättävän paljon. Kaltain ei ollut niin kliseinen kuten muissa samantyyppisissä kirjoissa tällaisilla hahmoilla tapana on. Sivuhahmoista myös Chaol ja Nehemia olivat loistavasti kirjoitettuja.

Kaiken kaikkiaan ihan hyvä kirja. Jos Lasipalatsia vertaa muihin lajityyppinsä kirjoihin, se on peräti loistava. Tämä romaani osoittaa, että nuorille naisille suunnattujen kirjojen ei tarvitse olla pelkkää höttöä kannesta kanteen. Mukana voi olla ihan oikea juonikin. Ja hyvin luotuja hahmoja. Sekä rikas maailma. Jos jatko-osissa on tasoiteltu hahmojen rosoja ja hiottu juonta hieman lisää, on tässä ainekset johonkin loistavaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 1

Kirjoittamisesta (osa 1)

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 5