Kirja-arvostelu: Cassandra Clare, Tuhkakaupunki
 |
| Kuva: Risingshadow |
Otava 2012
Luettu e-kirjana
Tuhkakapunki on Varjojen kaupungit -sarjan toinen osa. Ensimmäinen osa, Luukaupunki, yllätti minut positiivisesti. Kirja oli kuin Harry Potter ja Supernatural sekoitettuna yhteen. Epäilin voiko jatko-osa olla yhtä hyvä. Lukiessa aloin ihmetellä, onko se jopa parempi?
Tuhkakapunki tosiaan jatkaa Luukaupungin juonta eteenpäin aika pitkälti siitä, mihin viimeksi jäätiin. Juonesta on vaikea kertoa mitään paljastamatta liikaa. Sen verran voi sanoa, että tarinan päähenkilöitä on yhä Clary, Jace ja Valentine, sekä näiden väliset erimielisyydet/ihmissuhteet/perhesuhteet. Myös sivuhahmot Alec, Isabelle, Simon ja Luke ovat mukana, samoin kuin kourallinen uusia hahmoja. Tuhkakaupunki on ensisijaisesti kertomus perheestä, ihmisistä. Mitä enemmän kirjan hahmoista pitää, sitä enemmän myös kirjasarja varmasti kolahtaa lukijaan.
Ensimmäisessä osassa oli isoja juonikoukkuja, jotka iskivät ja saivat ahmimaan kirjaa eteenpäin. Tässä osassa ei ole yhtä isoja koukkuja, joitain pienempiä kuitenkin. Myöskään kirjasta ei löydy samanlaisia selkeitä suvantovaiheita kuin ensimmäisessä osassa. Noh, Simonin ympärillä pyörivä sivujuoni risoo ehkä hieman, mutta se johtuu pääasiassa siitä, etten koskaan ole oppinut rakastamaan Simonin hahmoa. Simoniin kuitenkin yritetään nyt tässä osassa saada hieman lisää syvyyttä ja siinä kyllä onnistutaankin. Silti; en ole suurin fani.
Muutkin hahmot, ei pelkästään Simon, saavat lisää väriä ja kerroksia tässä kirjassa. Sivuhahmoista kiinnostavimmiksi kohoavat Alec, Magnus ja Luke. Cassandra Clarella on kiero tapa kirjoittaa hahmoja. Ne voivat alkuun vaikuttaa tylsiltä, latteilta, ehkä jopa kliseisiltä. Sitten tapahtuu jotain, tai hahmo sanoo jotain, tai hänen menneisyydestään paljastuu jotain; ja yhtäkkiä hahmo ei olekaan enää tylsä. Hahmot on luotu paljon paremmin kuin mitä alkuun osaa odottaa.
Pidän vieläkin Valentinen hahmosta. Todella hyvin luotu pahis, koska hän tavallaan ei edes ole paha. Tuhkakaupungin maailma ei ole mustavalkoinen. Ei ole selkeitä vastauksia mikä on oikein ja mikä väärin. Pidän siitä. Se tekee kirjasta realistisen, vaikka se onkin fantasiaa. Valentine on hahmona ristiriitainen. Hänen tarkoituksensa on ymmärrettävä, mutta keinot arveluttavia. Hahmossa on syvyyttä ja uskottavuutta. Rakastan sitä. Loistavasti kirjoitettu hahmo.
Tuhkakaupunki on yksinkertaisesti sanottuna hyvä kirja. Todella hyvä. Ok, juoni etenee hitaasti; siellä on vähän hölmöjä, ehkä myös hieman turhia sivujuonia, mutta kun ne syventävät tarinan maailmaa ja hahmoja, en välitä. Ok, jotkin hahmojen teot on hieman oudosti pohjustettu, motiivit ovat vähän turhan kevyellä siveltimellä maalattu (vieläkin, en ole Simonin fani). Ok, Claren ja Jacen ihmissuhde ongelmat ovat hieman... ällöttäviä? En keksi muutakaan sanaa sitä kuvaamaan. Ja silti tämä on kirja, jolla on hyviä puolia paljon enemmän kuin huonoja.
Ensimmäistä osaa lukiessa en vielä oikein pitänyt kirjan hahmoista (paitsi Valentinesta, totta kai). Tässä osassa hahmoihin paneuduttiin tarkemmin, niitä oikeasti syvennettiin; juuri niin kuin hyvässä kirjassa kuuluukin tehdä. Maailma, joka jo ensimmäisessä osassa oli hyvin kirjoitettu, saa vielä lisää taustoitusta ja yksityiskohtia. Tuhkakaupunki on hyvä. Jopa niin hyvä, että se saa miettimään, pitäisikö sittenkin lukea Luukaupunki uudestaan. Miksi oikeastaan annoinkaan sille aikoinaan vain kolme tähteä?
★★★★☆
Kommentit
Lähetä kommentti